Vieraskolumni

Työtä mitä vain!

Resuisissa ja vajaatyöllistetyissä nuorissa on tulevaisuus Kongossakin.
Maria Halava-Napoles
3.5.2012

Pienellä maapläntillä Goman kaupungissa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, kuhisee. Kymmenkunta nuorta miestä kyykkii pölyisellä avomaalla, paahtavan auringon alla. Kipinät sinkoilevat, kun metalli sulautuu yhteen, ja hitsauksesta syntyvä melu nousee korvia huumaavaksi.

Likaisissa farkuissa ja rikkinäisissä tennareissa työskentelevät nuoret miehet tekevät työtä kuin viimeistä päivää. Vaikka eipä heillä juuri ole vaihtoehtojakaan.

Vaikka heillä juuri nyt on urakka meneillään, on työtilauksista usein pulaa, materiaaleja ja työkaluja ei tahdo riittää, ja palkka on minimaalinen. Yönsä suurin osa heistä viettää yhä kadulla. Mutta kai he jollakin tavalla ovat onnekkaita — heillä on edes jotakin työtä. Arvioiden mukaan noin 90 prosentilla kaupungin nuorista ei ole.

***

Koko maailmassa on tällä hetkellä noin 1,2 miljardia 15—24-vuotiasta nuorta. Heistä suurin osa asuu kehitysmaissa. Nuorten ikäluokka maailmassa on nyt suurimmillaan koskaan, ja määrä tulee yhä kasvamaan tulevaisuudessa. Huippunsa sen arvioidaan saavuttavan vuoteen 2035 mennessä.

Viime aikoina onkin puhuttu paljon nuorisopullistumasta, eli nuorten ikäluokan paisumisesta suhteessa muuhun väestöön. Se alkaa olla todellisuutta monessa maailman valtiossa, Kongon demokraattisessa tasavallassakin jo yli puolet väestöstä on alle 18-vuotiasta.

Ja mitä se sitten tarkoittaa käytännössä?

Sitä, että Kongon demokraattinen tasavalta on täynnä nuoria, jotka ovat eläneet ja läpikäyneet pitkän ja väkivaltaisen sisällissodan, joka on jättänyt heihin monenlaisia jälkiä. Perheiden hajoaminen, kuolema, väkivalta, raiskaukset ja pakolaisuus piinaavat yhä monen nuoren mieltä ja vaativat käsittelyä.

Hauras valtio ei halua tai kykene pitämään huolta kansalaisistaan, heidän perustarpeistaan ja oikeuksistaan. Demokratia ei toimi, korruptio rehottaa, talous polkee tyhjää ja ihmisoikeusloukkaukset kuuluvat arkipäivään.

Erityisesti konfliktin jälkeen nuorten sopeutuminen siviilielämään voi olla hyvin vaikeaa, ja siksi he ovat hyvin riskialttiissa tilanteessa.

***

Mikä sitten voisi olla se voima, joka auttaa näitä nuoria eteenpäin elämässä, poissa kaduilta, rikollisuudesta ja aseellisista joukkioista?

"Koulutus ja työ", sanoo joka ikinen Kongon demokraattisessa tasavallassa tapaamani nuori. Jopa se paatunein katupoika, joka on hankkinut varsinaisen maineen Goman kaduilla.

Resuisessa T-paidassa ja rikkinäisissä kengissä astelevalta nuorelta löytyy asennetta koko kulmakunnalle jaettavaksi. Suu käy ja suoltaa räävittömyyksiä suuntaan jos toiseen, ja ego nousee yli minkä tahansa mitattavien rajojen.

Mutta kun tosiasioista tulee puhe, nuori mies on yhtäkkiä lauhkea kuin lammas.

"Vaikka näytänkin yhä katupojalta, en enää elä niin", hän sanoo hitsauksen lomassa likaisia paidanliepeitään repien.

Työt hitsaajana antaa hänelle vähäisen toimeentulon, jonka avulla hän kymmenen kadulla vietetyn vuoden jälkeen elättää nyt itsensä ja äitinsä. Tulevaisuuden haaveissa on oma perhe tyttöystävän kanssa.

Aurinkolasit silmillään paistattelevasta reteästä koviksesta sulaakin yhtäkkiä tavallisesta elämästä haaveileva nuori.

***

Hänellä on käynyt tuuri, sillä työmarkkinoiden ulkopuolella elää miljoonia ja taas miljoonia nuoria, joilta puuttuvat mahdollisuudet hankkia koulutus tai ammatti sekä sosiaaliset verkostot, jotka usein helpottavat nuorten työllistymistä.

Pelkästään Goman kaupungin yliopistosta valmistuu vuosittain noin 5 000 nuorta. Heistä noin kymmenen löytää koulutusta vastaavaa työtä.

Kaupungin ammattikoulutuskeskuksista puolestaan sikiää työpajoja katujen varsille niin kovaa tahtia, että jo nyt niitä on tasaisten välimatkojen päässä toisistaan. Voi vain miettiä, kuinka pitkään kaupungin nuoret hitsaajat pystyvät työllistämään itsensä muiden joukossa.

Nuorille naisille tilanne työmarkkinoilla on vielä vaikeampi kuin nuorille miehille. Kaikista kehitysmaiden naisista jo noin 60 prosenttia työskentelee harmaassa taloudessa. Tarvitseeko edes sanoakaan, että suurin osa heistä on nuoria?

Ja niin kornilta kuin se kuulostaakin, heidän pitäisi olla yhteiskuntansa tulevaisuus. Heidän ammattitaidostaan, vastuuntunnostaan ja osallistumisestaan on paljon kiinni. Siksi ei ole pelkästään heidän itsensä, vaan myös yhteiskunnan, kannalta tärkeää että he pääsisivät kiinni normaaliin elämään.

***

Kun katselen työntekoa kuumalla, pölyisellä ja meluisalla hitsauspajalla, jossa suojalasien virkaa toimittavat aurinkolasit eikä muista suojavarusteista ole tietoakaan, en voi silti kuin ihailla.

Nuoret miehet toimivat saumattomasti yhteen, työkalut vaihtavat tekijää lennossa tarpeen mukaan ja suunsoitto katkeaa kuin seinään töitä tehdessä.

Rajua elämää eläneistä katunuorista sukeutuu ammattilaisia, jotka sähköjen palattua työmaalle rientävät kesken lauseen jatkamaan kesken jääneitä töitään.

"Nuorissa on tulevaisuus" -slogankaan ei kuulosta enää niin kornilta kuin aikaisemmin, sillä näissä nuorissa voisi oikeasti olla tulevaisuus. He eivät valitse töitään tai kieltäydy niistä. He eivät nyrpistele nenäänsä tai kaihda epämiellyttäviä töitä. He tekevät mitä tahansa työtä, kunhan työtä on. Jotain, mikä auttaa taas yhden päivän eteenpäin.

Ennen kaikkea, he ovat oppineet ottamaan vastuuta.

Heitä katsellessani mietin taas, että kunpa asiat eivät olisi vain heistä itsestään kiinni. Kunpa heillä olisi ympärillään rakenteet, jotka tukisivat heitä. Kunpa heillä olisi joku heidän puolellaan. Joku joka auttaisi heitä saavuttamaan sen, mitä he tavoittelevat. Normaalin elämän.

Sillä se on heidän oikeutensa, niin kuin meidän kaikkien.

Maria Halava-Napoles

Kirjoittaja on työskennellyt kuusi vuotta kampanjasuunnittelijana Kirkon Ulkomaanavussa. Hänen viimeinen kehitysmaamatkansa Kirkon Ulkomaanavun palveluksessa suuntautui Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Kirkon Ulkomaanavun kaksivuotinen kampanja kehitysmaiden nuorten toimeentulosta käynnistyi 23.4.2012. Lisätietoja: www.tekojakampanja.fi