Vieraskolumni

Todellista Afrikkaa

Reppureissaajan ja kolonialistin mielestä afrikkalaisen pitää asua maaseudulla.
Ari Lahdenmäki
15.12.2014

Ei tupakointia edes sisäpihalla. Savukkeet poltetaan baarin ulko-oven edessä. Ei juomia röökille. Illallispaikan voi valita usean gourmetbistron joukosta. Kaupungin suosituimmasta ravintolasta en saanut pöytää.

Tämä kaikki on tuttua suomalaiselle tai ainakin helsinkiläiselle, mutta nyt olin Namibian pääkaupungissa Windhoekissa. Kaupungissa on eläväinen keskusta, jossa on kiehtovia arkkitehtonisia nähtävyyksiä.

Eri puolilla Afrikkaa on useita kaupunkeja, joissa voisi vaellella loputtomiin nauttien ihmispaljoudesta ja kaduilla ja baareissa tapahtuvista kohtaamisista. Välillä voi käydä unohtumattomissa konserteissa, jossain jopa teatterissa.

Monen mielestä käsityksen "todellisesta Afrikasta" saa kuitenkin vain tekemällä vapaaehtoistöitä maaseudulla ja palkitsemalla itsensä työrupeaman jälkeen safarilla sekä kenties Zanzibarin hiekkarannoilla. Mutta suurin osa afrikkalaisista ei tietenkään ole käynyt safarilla, ja ajatus maaseudusta oikeana Afrikkana on vanhentunut – tai ollut aina vääristynyt.

Suomessa tuskin kukaan enää sortuu Teuvo Tulion elokuvista tuttuun mielikuvaan maaseudusta viattomuuden kehtona, josta pois eksyneen (naisen) kaupunki turmelee. Afrikan osalta mielikuva tuntuu kuitenkin vetoavan etenkin tapaamiini reppureissaajiin.

* * *

Tämänkaltainen ajattelu palveli myös kolonialistien päämääriä.

Annika Teppo käsittelee Afrikan kaupunkeja mielenkiintoisesti Afrikan aika -teoksen (2011) artikkelissaan.

Siirtomaahallinto halusi pitää afrikkalaiset maaseudulla, jonne he kolonialistisen ajattelun mukaan kuuluivatkin – kaupungeissa afrikkalaiset olisivat oppineet demokratiaa. Siirtomaahallinto tarvitsi kaupunkeja vain oman byrokratiansa tehokkaaseen järjestämiseen.

Euroopassa kaupungistumiseen johtivat teollistumisesta seurannut työvoiman tarve ja myöhemmin siirtyminen tehomaatalouteen, mutta Afrikassa muuttoliikkeen syynä on ollut väestönkasvu.

Toden teolla kaupungit alkoivat kasvaa täällä vasta 1950-luvulla, eli Eurooppaan verrattuna ilmiö on nuori.

Vuonna 1960 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa asui kaupungeissa 36 miljoonaa ihmistä. Vuosituhannen vaihteessa kaupunkilaisten määrä oli kivunnut jo 300 miljoonaan. Kaupunkilaisista 72 prosenttia asuu slummeissa.

(Se, mitä pidetään slummina, on usein ulkopuolisten määrittelyä, ja slummi-nimitys voi loukata asukasta. Susanna Myllylä kirjoittaa saman teoksen artikkelissaan, että sanitaation puuttumisesta seuraava koleran riski voi olla tärkein slummioloihin kuuluvista riskeistä.)

* * *

Annika Tepon mukaan kaupungistuminen on muovannut Afrikkaa jo yli 2 000 vuoden ajan. Kun edellytyksenä ei pidetä asukaslukua ja väestötiheyttä vaan toimintaa, Afrikassa on ollut taloudellisen, poliittisen ja hengellisen elämän keskuksena toimivia kaupunkeja kauan ennen kolonisaatiota.

Niin kuin kaikkialla muuallakin, kaupungit ovat Afrikassa tulevaisuuden ja trendikkyyden synonyymeja. Kaupunkien kasvun suurin syy ei enää ole muuttoliike, vaan syntyvyydestä johtuva väestönkasvu: enemmistö asukkaista on alle 25-vuotiaita.

Kaupungit ovat Afrikkaa siinä missä maaseudun kylät linjasukuineen ja päälliköineen.

Tapasin vähän aikaa sitten Kapkaupungissa ystäväni, joka on matkustanut Länsi- ja Itä-Afrikassa mutta ei ollut koskaan käynyt Etelä-Afrikassa. Hän ei lakannut hämmästelemästä, kuinka lentokentällä kukaan ei tyrkyttänyt hänelle taksia, kuinka kuljettaja käytti taksamittaria ja matka vielä maksoi sen verran kuin arviolta pitikin.

"Ei tunnu, että olisin Afrikassa", ystäväni sanoi.

No, ei minustakaan Suomessa aina tunnu, että olen Euroopassa.

Ari Lahdenmäki (ari.lahdenmaki@gmail.com) on helsinkiläinen toimittaja, joka viihtyy mainiosti esimerkiksi Johannesburgissa, Addis Abebassa ja Nairobissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.