Vieraskolumni

Sisäministeriö haluaa (vain) kilpailukykyisiä siirtolaisia

Esitys maahanmuuttostrategiaksi huokuu positiivisuutta – mutta humanitäärisellä siirtolaisuudella ei juurikaan ole siinä sijaa.
Jussi Förbom
30.5.2013

Sisäministeriön asettama Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -työryhmä on laatinut ehdotuksen Suomen maahanmuuttostrategiaksi. Paperi huokuu myönteistä ja kannustavaa asennetta, ja siinä korostetaan siirtolaisten yhteiskuntaan synnyttämää moniarvoisuutta ja lisäarvoa.

Lisäarvon katsotaan vahvistavan kilpailukykyä ja työllisyyttä sekä tarjoavan vastauksia huoltosuhdeongelmaan. Siksi Suomen pitää ehdotuksen mukaan suorastaan kilpailla hyvistä työntekijöistä ja viestiä täkäläisistä vetovoimatekijöistä, kuten puhtaasta ympäristöstä, turvallisuudesta, yhdenvertaisesta työelämästä ja laadukkaasta koulutusjärjestelmästä.

Vetovoimatekijä-sanan käyttäminen kuitenkin paljastaa, ketä strategiaehdotus tosiasiassa koskee. Se koskee muualla koulutettuja, osaavia ja päteviä ammattilaisia, jotka sijoittuvat vaivattomasti suomalaisille työmarkkinoille ja joiden asettumisesta juuri tänne kaikki syntyperäiset suomalaiset voivat olla ylpeitä. Sen sijaan se ei koske turvapaikanhakijoita tai heiden perheenjäseniään.

***

Strategiassa kyllä todetaan, että "muusta syystä kuin työn perusteella tänne tulevat maahanmuuttajat on onnistuttava työllistämään nykyistä nopeammin ja paremmin". Käytännön politiikka kuitenkin osoittaa, ettei mitään muutosta ole tulossa. Samaista vetovoimatekijä-sanaa käytetään hyvin toisenlaisessa merkityksessä, kun puhutaan turvapaikanhakijoista.

Turvapaikkapolitiikan todellisuudessa toistellaan, että vetovoimatekijöitä alati karsittava – ei markkinoitava – jotta maahan saapuisi mahdollisimman vähän "järjestelmää rasittavia" hakijoita.

Järjestelmän olennaiseksi päämääräksi on muodostunut "perusteettomien hakijoiden" karsiminen mahdollisimman tehokkaasti – huolimatta siitä, että jokaisella maahan saapuneella ihmisellä on oikeus hakea turvapaikkaa ja saada hakemukselleen yksilöllinen ja asiallinen käsittely.

Tätä päämäärää on tapana kuvailla käsiteparadoksilla "ennakoitu ja hallittu maahanmuutto".

Puhtaasti työvoima- ja talouspoliittinen maahanmuutto, jossa osaavaa työvoimaa rekrytoidaan vetovoimamarkkinoilta, voi olla hyvinkin hallittua ja ennakoitavaa. Humanitäärinen siirtolaisuus ei sitä kuitenkaan ole, ei edes strategian laatijoiden mielestä. Ihmiset siirtyvät maasta toiseen ja lähtevät liikkeelle mitä moninaisimmista syistä, eikä tätä liikkuvuutta voi hallita. Hallittavuuden korostaminen kertoo, että strategia ja sen positiivisen aurinkoinen eetos eivät koske humanitäärisiä siirtolaisia.

***

Strategiaehdotus haluaa taata Suomeen muuttaville ihmisille työntäyteisen ja yhteiskunnallista osallisuutta korostavan tulevaisuuden. Humanitääristen siirtolaisten oikeuksia on kuitenkin viime vuosina järjestelmällisesti kavennettu.

Elokuussa 2010 tuli voimaan lainmuutos, jonka myötä ne turvapaikanhakijat, joilla ei ole esittää maahantuloasiakirjaa eli passia, ovat saaneet tehdä työtä vasta kuuden kuukauden kuluttua maahan saapumisestaan. Muuten raja on kolme kuukautta. Muutoksen on väitetty ehkäisevän sitä, että Eurooppaan matkaavat ihmiset hävittävät henkilöpaperinsa matkan aikana ollakseen uskottavampia turvapaikanhakijoita.

Tosiasiassa muutos rankaisee eniten juuri niitä ihmisiä, joiden kotimaiden hallinto on aseellisen selkkauksen vuoksi romahtanut ja joilla ei ole alunperinkään ollut passia tai muita henkilöpapereita. Heillä on vahvat perusteet saada Suomesta kansainvälistä suojelua, mutta työnteon rajoittaminen heikentää merkittävästi heidän mahdollisuuksiaan kiinnittyä täällä arkiseen yhteiskuntaelämään.

Toinen alue, jolla lainsäädäntöä on kiristetty merkittävästi, on turvapaikanhakijoina maahan tulleiden mahdollisuus perheenyhdistämiseen. Se on etenkin somalialaisten kohdalla pyritty tyrehdyttämään lähes täydellisesti.

Strategiaan on kirjattu, että kun "osaava työntekijä harkitsee muuttoa Suomeen tai jäämistä maahan, keskeisenä tekijänä on usein mahdollisuus elää maassa yhdessä oman perheen kanssa". Tämän on uskottu lisäävän "Suomen houkuttelevuutta" työntekomaana. Ja kuitenkin juuri "liian liberaalien perheenyhdistämissäännösten" on aivan viime aikoinakin katsottu muodostavan huolestuttavan vetovoimatekijän, joka houkuttelee Suomeen liikaa turvapaikanhakijoita.

Strategiaehdotuksen mukaan ihmisten liikkuvuus "tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita". Ei jää kuitenkaan epäselväksi, että mahdollisuuksia tarjoavat vain ne, joiden uskotaan omin voimin kykenevän vahvistamaan maamme kilpailukykyä. Muiden kohdalla Suomen vetovoimaisuudesta on mitä ilmeisimmin syytä olla huolissaan myös tulevaisuudessa, strategioista ja visioista riippumatta.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka viimeistelee kirjaa Maahanmuuttovirastosta ja turvapaikkapolitiikasta.