Vieraskolumni

Parempaa apua, Pariisista Tansaniaan

Miten kansalaisyhteiskunnan ääni kuuluu keskustelussa avun tuloksellisuudesta?
Bakar Khamis
8.11.2011

Avun kehittämiseksi laadittu Pariisin julistus pyrkii kehittämään kehitysyhteistyön laatua ottamalla avun vastaanottajat — niin maat kuin ihmisetkin — mukaan päätöksentekoon. Se pyrkii lisäämään "omistajuutta", eli antamaan kehityksen ohjat Etelään.

Kansalaisjärjestöt ovat avainasemassa: kansalaisten ääni kuuluu päättäjille parhaiten niiden kautta. Järjestöjen osallistuminen takaa, että kansalaiset pääsevät vaikuttamaan ja että valtion on toimittava vastuullisesti.

Täällä Tansaniassa on viime vuosina pyritty lisäämään kansalaisjärjestöjen vaikuttamismahdollisuuksia, mutta toistaiseksi edistysaskeleet ovat olleet vaatimattomia. Avunantajamaat ovat puskeneet läpi uusia mekanismeja, joilla Tansanian kansalaisyhteiskuntaa on tarkoitus kuulla keskustelussa avun tuloksellisuudesta. Järjestöt ovat päässeet esittämään näkemyksiään esimerkiksi kansallista köyhyydenvähentämisohjelmaa laadittaessa.

***

Järjestöt eivät kuitenkaan pääse vaikuttamaan linjanvetoihin korkealla tasolla, ja kansalaisyhteiskunnan osallistuminen tapahtuu edelleen hallituksen ehdoilla: hallitus päättää, mitä järjestöjä kutsutaan sidosryhmätilaisuuksiin ja milloin. Lisäksi järjestöjen täytyy kattaa matka- ja muut kulut itse, mikä rajaa pois kaukana Tansanian hallinnon keskuksesta Dar es Salaamista toimivat järjestöt.

Tansanialaisjärjestöt kokevat, että hallitus käyttää kansalaisyhteiskuntaa kumileimasimena, joka legitimoi läsnäolollaan päätökset, joista on tosiasiassa sovittu jo etukäteen. Kutsumalla kansalaisyhteiskuntaa kokouksiin hallitus pitää avunantajat tyytyväisinä, mutta järjestöjen todelliset vaikutusmahdollisuudet jäävät vähäisiksi. Järjestöjen osallistuminen on usein tilapäistä ja liittyy keskusteluun määrätystä kysymyksestä.

Avunantajat vaativat, että kansalaisjärjestöjen annetaan valvoa julkisten varojen käyttöä. Järjestöt pääsevät kuitenkin seuraamaan vain paikallistason budjetteja, vaikka leijonanosa rahoista käytetään kansallisella tasolla, missä korruptio rehottaa. Lisäksi hallitus usein torjuu järjestöjen raportit, vaikka ne perustuisivat todisteisiin. Kansalaisyhteiskunta on hampaaton vahtikoira, joka ei voi kuin laatia suosituksia, sillä todellista valtaa sillä ei ole.

***

Valtion virkamiesten suhtautuminen heidän toimiaan valvoviin kansalaisjärjestöihin on vihamielinen. Järjestöjen selvitystyötä pidetään lähes noitavainona, ja itse järjestöjä opposition agentteina. Joissain tapauksissa hallitus jopa uskoo järjestöjen toimivan poliittisten vastustajien käsikassaroina tai ajavan avunantajien salaista agendaa.

Hiljattain Tansanian eteläosassa aluepäällikkö uhkasi poistaa paikallisen järjestöverkoston järjestörekisteristä vain 24 tunnin varoitusajalla rangaistukseksi siitä, että järjestön edustajat paljastivat ala-asteen opettajan pakottaneen oppilaansa nielemään kaksi lusikallista hiekkaa. Muiden järjestöjen ehätettyä hätiin asiasta päästiin sopuun, mutta tapaus kielii vallitsevasta epäluulosta.

Vaikuttamismahdollisuuksia kaventaa myös se, että Tansanian kansalaisyhteiskunta on hajanainen, ja sen on vaikea muodostaa yhteistä agendaa. Koska selkeä kattojärjestö tai äänitorvi puuttuu, hallituksen on vaikea päättää, mitä järjestöjä milloinkin kutsua sidosryhmätapaamisiin. Lisäksi järjestöt kaipaavat kipeästi lisää rahoitusta ja teknistä osaamista voidakseen osallistua dialogiin mielekkäällä tavalla.

Pariisin julistuksen kunnianhimoisista päämääristä huolimatta Tansanian kansalaisyhteiskunnan osallistuminen avun tuloksellisuuden arviointiin on toistaiseksi heikkoa ja haasteita on lukuisia. Järjestöt ovat kuitenkin pyrkineet muodostamaan verkostoja, joiden puitteissa tiedon jakaminen ja keskusteluun osallistuminen on helpompaa. Suunta on oikea, mutta vauhti jättää toivomisen varaa.

  • OECD:n neljäs avun tuloksellisuuden huippukokous kokoontuu Etelä-Korean Busaniin 29.11.-1.12.2011 Lisätietoa Kepan Busan-sivulla.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen työntekijä Tansaniassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.