Vieraskolumni

Median juureton seksuaalinen väkivalta

Länsimainen lehdistö leimaa intialaisiin naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan vieraan kulttuurin ominaispiirteeksi. Laajempia yhteiskunnallisia mekanismeja ei huomioida.
Niklas Mäkinen
19.12.2013

Intialaisiin naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ei ole koskaan aiemmin saanut yhtä laajaa huomiota länsimaisessa lehdistössä kuin kuluvana vuonna. Media on vihdoinkin nostanut esiin merkittävän ihmisoikeusongelman, mutta tyytynyt yksinkertaistaviin selitysmalleihin.

Länsimaisessa kulttuurissa on yleistä nähdä seksuaalinen väkivalta poikkeavien yksilöiden psykologisesti motivoituneena toimintana. Viimeisen vuoden aikana mediassa tuli esille toinen selitysmalli, jossa seksuaalisen väkivallan syyt kärjistettiin vieraan kulttuurin ominaispiirteeksi.

Molemmat selitysmallit vääristävät kuvaa seksuaalisesta väkivallasta monimutkaisena yhteiskunnallisena ongelmana. Länsimainen media onkin usein ollut kyvytön käsittelemään kehittyvien maiden ihmisoikeudellisia ongelmia osana laajempia yhteiskunnallisia alistusmekanismeja.

Eniten mediahuomiota herättäneen Delhin joukkoraiskaustapauksen uutisointi on tästä tyyppiesimerkki.

* * *

Sosiologian tutkija Poulami Roychowdhury New Yorkin yliopistosta on tutkinut Delhin joukkoraiskaustapauksen uutisointia länsimaisessa valtalehdistössä. Hänen mukaansa CNN:n ja New York Timesin kaltaiset valtamediat vaikuttivat siihen, että seksuaalisesta väkivallasta tehtiin perinteisen intialaisen kulttuurin ominaispiirteen.

Tutkimus osoitti, kuinka raiskaustapausta käsiteltiin ennen kaikkea modernin ja kehityksestä jälkeenjääneen intialaisen kulttuurin välisenä yhteentörmäyksenä. Uutisoinneissa uhri ja tekijät asemoitiin vastakkain edustamaan joko länsimaisille arvoille perustuvaa liberalismia tai naisia alistavaa misogyynista kulttuuria.

Uhrista nostettiin esille länsimaisille kulttuureille tyypillisiä piirteitä: vapaamielistä pukeutumista, Samsung-merkkistä älypuhelinta ja "poispääsyä" maaseudulta kaupunkiin opiskelemaan lääketiedettä. Riippumatta siitä, miten uhri koki itsensä, hänestä tehtiin modernia Intiaa edustava naiskansalainen.

Raiskaajista taas luotiin kuva sivistymättöminä intialaisen slummien ja maaseutujen kasvatteina, jotka olivat luonteeltaan misogyyneja ja taipuvaisia päihteiden väärinkäyttöön. Seksuaalisen väkivallan syyt ulkoistettiin modernin talouskasvusta nauttivan Intian ulkopuolelle.

Leimaavat kulttuuriset selitykset peittävät alleen niin rakenteelliset kuin poliittisetkin tekijät, jotka ovat aina läsnä ihmisoikeudellisissa ongelmissa.

Vääristyneitä sukupuolirooleja ja seksuaalista vallankäyttöä miehen oikeutena tukevat patriarkaaliset normit uusiutuvat monien tekijöiden vuorovaikutuksesta. Taustalla piilevät hallinnon ja oikeusjärjestelmän tehottomuus, seksuaalikasvatuksen ja koulutuksen puute, köyhyys ja tuloerot, kastijärjestelmä, rotusorto, etniset sekä uskonnolliset jännitteet ja siirtomaahistorian arvet.

* * *

Seksuaalisen väkivallan syiden etsiminen tietynlaisista etnisistä kulttuureista ja väestöryhmistä on käynnissä myös Intiassa.  Sen oikeistoliberaali poliittinen johto on löytänyt syntipukiksi maahanmuuttajat.

Intian pääministeri Manhoman Singh ja maharashtralaisen nationalismipuolueen johtaja Raj Thackeray ovat sanoneet seksuaalisen väkivallan johtuvan Intian maaseudulta kaupunkeihin muuttaneen työväenluokan kasvavasta määrästä. Heidän ei katsota sopeutuneen moderneihin intialaisiin arvoihin.

Toistaiseksi Intian hallituksen lähes ainoa ratkaisu seksuaalisen väkivallan ongelmaan on ollut kontrollitoimenpiteiden lisääminen. Kuolemanrangaistus ja kastraatio tuntuvatkin houkuttelevilta ratkaisuilta juuri silloin, kun syyllisiksi stigmatisoidaan tietty kulttuuri tai väestöryhmä.

* * *

Naisten asema ei ainakaan parane näillä toimilla. Suurin osa Intian seksuaalisen väkivallan uhreista elää oikeusjärjestelmän ulottumattomissa - kyvyttöminä puolustamaan tai edes tiedostamaan omia oikeuksiaan perhe- tai lähiyhteisössä tapahtuvan alistamisen seurauksena.

Länsimainen media on onnistunut herättämään kiitettävästi huomiota intialaisten naisten asemaa kohtaan. Seuraavan askeleen pitäisi olla kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen etsiminen, jotka edesauttaisivat intialaisten naisten huolestuttavaa ihmisoikeudellista asemaa.

Kehittyvien maiden naisten asemaa edistetään kestävällä tavalla silloin, kun heidän voimavarojaan sekä osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksiaan kehitetään yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Maailma tarvitsee kipeästi niin poliittisia kuin taloudellisiakin ideamalleja, jotka ottavat lähtökohdakseen tasa-arvoisen sukupuolijärjestelmän ja tuottavat hyvinvointia sen ehdoilla.

Kehittyvien maiden naisten näkeminen ainoastaan kulttuuriensa uhreina ei vie tätä keskustelua eteenpäin.

Niklas Mäkinen on vapaa kirjoittaja, joka on opiskellut kestävää kehitystä Mumbain yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.