Vieraskolumni

Luottakaa meihin!

Laosin hallituksen ja thaimaalaisen rakennusyhtiön härkäpäinen päättäväisyys Xayaburin padon rakentamiseksi on saanut naapurimaat varuilleen. Nyt Mekong-jokeen suunnitellut padot joutuvat entistä suurempaan syyniin.
Timo Kuronen
18.5.2011

"Luottakaa Laosiin", Laosin vesi- ja ympäristöhallinnon johtaja Khempheng Pholsena vakuutti tiedotusvälineille Aasian kehityspankin vuosikokouksen aikana toukokuun alussa.

Laosin hallitus vakuutteli pitkin kevättä, että lähes 1300 megawatin tehoinen Xayaburin suurpato Mekong-joessa pannaan rakenteille pikapuoliin ja että kaikki sen ongelmat on ratkaistu. Kaloille rakennetaan portaat ja pakkosiirretyt ihmiset saavat korvauksen. Alajuoksun maat Thaimaa, Kambodzha ja Vietnam voivat olla huoleti.

Yhtä vakuuttavasti Thaimaan toiseksi suurin rakennusyhtiö Ch. Karnchang kertoi 3,8 miljardin dollarin rahoituksen Thaimaan suurimmilta liikepankeilta olevan kunnossa ja Thaimaan sähkönjakelumonopolin ostavan padon tuotannon. Rakennusfirman pörssikurssi nousi, kun yhtiö kehui voittojensa kasvavan lähivuosina Xayaburin rakennusurakan vuoksi.

***

Laosin ja Ch. Karnchangin patosuunnitelmat purjehtivat kuitenkin navakoituvaan vastatuuleen, joka muuttui keväällä melkein myrskyksi.

Tapahtumat alkoivat rullata viime syyskuussa, kun Laosin hallitus ilmoitti Mekongin jokikomissiolle haluavansa Mekongin alajuoksun ensimmäisen pääuoman padon rakenteille. Ilmoitus käynnisti neljä maata kattavan konsultointiprosessin, jonka periaatteesta oltiin sovittu komissiota perustettaessa vuonna 1995.

Vain kolme viikkoa myöhemmin julkaistiin Mekongin patojen kumulatiivisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia selvittänyt, osittain Suomen rahoittama riippumaton arviointi. Raportin sanoma oli lyhykäisyydessään se, ettei patoja Mekongin alajuoksulle pitäisi rakentaa ainakaan 10 vuoteen, sillä niiden vaikutuksista sedimenttien liikkeisiin, kalakantoihin ja ihmisten toimeentuloon tiedetään vielä liian vähän. Jo yksistään joen noin tuhannen kalalajin elintapojen kartoitus vie aikansa.

***

Tähän saumaan iskivät Mekongin alueen kansalaisjärjestöt. Save the Mekong -koalitio vaati jokikomissiota lopettamaan konsultaation, sillä sen pelättiin toimivan vain patohankkeen kumileimasimena. Tämän vuoden maaliskuussa Laosin ja Thaimaan pääministereille lähti puolestaan Xayaburin hanketta vastustava vetoomus, jonka allekirjoitti 263 järjestöä 51 maasta.

Samaan aikaan monet Laosin ja jokikomission avunantajat ottivat yhä suoremmin kantaa Xayaburin lykkäyksen puolesta ja kansainvälisen median raportit muuttuivat entistä kriittisemmiksi.

Kolkko viima sai lisää puhtia, kun Vietnamin hallintokoneisto alkoi liikehtiä. Koska Vietnamissa järjestöjen ääni ei juuri paina, maan eturivin tiedemiehet vakuuttivat virkamiehille ja poliittisille johtajilleen, että Vietnam olisi Mekongin patoamisen suuri häviäjä. Joen sedimentit ovat tärkeä ravinne Mekongin suistoalueella, joka tuottaa puolet maan koko riisisadosta. Padot voisivat myös pahentaa meriveden aiheuttamaa suiston suolaantumista.

Niinpä huhtikuussa jokikomission konsultaatioprosessin loppukokouksessa Vietnam vaati 10 vuoden lykkäystä Xayaburin padolle. Kambodzha ja Thaimaa puolestaan pitivät selvityksiä padon vaikutuksista alajuoksulla riittämättöminä. Hallitusten mielipiteisiin vaikutti kansalaiskuulemisten kriittisten äänien lisäksi se, että kansainväliset ekspertit pitivät rakennusyhtiön teettämää ympäristövaikutusten arviointiraporttia ala-arvoisena.

***

Tämä kaikki tuli melkoisena yllätyksenä Laosin hallitukselle, joka luotti siihen etteivät naapurimaat korota ääntään, vaan antavat Laosille vapaat kädet rakentaa itsestään Kaakkois-Aasian pariston. Erityisesti rakkaana kommunistiveljenä pidetty Vietnam petti Laosin odotukset.

Kokouksen jälkeen Laos vakuutti vievänsä hanketta eteenpäin, johon sillä on periaatteessa suvereeni oikeus. Myös rakennusyhtiö kertoi yhtiökokouksessaan, ettei osinkojen määrää tarvitse laskea.

"Luottakaa meihin" -vakuuttelu alkoi rakoilla, kun Bangkok Post uutisoi tienrakennuksen patoalueelle olevan jo täydessä vauhdissa. Laosin hallitus kertoi valmistelutöiden olevan maan tapa ennen lopullisen rakennusluvan antamista.

Kaksi Thaimaan liikepankeista sanoi laittavansa rahahanat toistaiseksi jäihin, ja Aasian kehityspankki ilmoitti julkisesti, ettei se rahoita Mekongin pääuoman patoja. Maailmanpankki oli tehnyt saman jo aiemmin.

***

Draama sai hieman nolon lopun toukokuun toisella viikolla ASEANin huippukokouksessa, missä Vietnamin pääministeri otti Laosin kollegan puhutteluun. Laos suostui lopulta lykkäämään hanketta siihen saakka, kunnes tarvittavat lisäselvitykset naapurimaiden huolten lievittämiseksi on tehty.

Ainakin järjestöt ja ulkomaiset rahoittajat ovat huokaisseet helpotuksesta, sillä puolen vuoden tiivis työ tiedon lisäämisessä ja kampanjoinnissa on tuottanut pienen osavoiton. Mekongin geopolitiikka on muuttunut ja naapurimaiden oloihin vaikuttavista hankkeista keskustellaan entistä avoimemmin.

Laosissa ei kuitenkaan anneta hevillä periksi. Maan suunnitelmiin kuuluu Xayaburin lisäksi myös kahdeksan muuta Mekongin pääuoman patoa — kymmenien sivujokien patojen lisäksi. Alueella tullaan vielä useasti kuulemaan: "Luottakaa Laosiin!".

Kirjoittaja toimii Kepan kehityspoliittisena työntekijänä Mekongin alueella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.