Vieraskolumni

Hän on veljeni

Saavun Dar es Salaamiin niin turtana surusta, että leijun irrallaan todellisuudesta.
Binjavanga Wainaina
25.6.2012

Tansanialaiset ovat hämmästyttäviä – heissä on sellaista raukeaa itsevarmuutta, jota en ole nähnyt missään muualla. Se ärsyttää meitä kenialaisia, koska me haluamme ajatella olevamme edistyksellisiä ihmisiä, jotka ovat jättäneet taakseen kaiken tämän afrikkalaisen yhteisöllisyyden höpötyksen ja hankkineet kovan ja eteenpäin vievän asenteen.

Millä muulla afrikkalaisella lentokentällä voi saada todellista apua? Kävelen virkailijalta toiselle ärsyyntyneenä siitä, että matkatavarani vaikuttavat kadonneen. Kaikki auttavat, ja pian koko lentokenttä tuntuu tietävän, että matkatavarani ovat kadonneet ja että olen menossa hautajaisiin. Olen hukkua avuliaisuuteen.

Nainen Air Tanzanian toimistolla lähestulkoon kyynelehtii, kun käy ilmi, ettei hän saa järjestettyä minulle lentoa, jolla ehtisin äitini hautajaisiin. Hän keittää minulle kahvia, tarjoaa mandazi-leipää ja lähettää jonkun selvittämään, olisiko Nairobiin lähdössä aikaisin aamulla yhtään charter-lentoa.

Maan ja elämän tuoksu leijailee kosteassa ilmassa, ja koen jonkinlaista lohtua. Mieleni olivat vallanneet kuvat arkusta ja syvästä kuopasta – ja siitä nousevasta loputtomasta hiljaisuudesta, jota ei saa rikottua. Äidilläni oli niin erityinen ääni, se soi kuin pumpuliin käärityt kellot, mutten enää saa sitä kuuluviin.

***

Istun lentokentän laajalla kuistilla ja hengitän Darin kosteaa ilmaa. Ilmassa leijuu aromi, joka sekoittuu mielessäni Afrikan tuoksuun. Tunnen koti-ikävää. Tuoksussa on sitä, että haluaisin maata lattialla ja nuolla; siinä on kylmää sementtiä, ja kun se nousee ylös, se on kuin kosteasta ilmasta tehtyä keittoa, joka huokuu merilevää, rehellistä tuoretta hikeä ja lifebuoy-palasaippuaa. Ei häivähdystäkään muovisesta lentokentästä, hienosta nahasta tai voimakkaista hajuvesistä, eteläafrikkalaisista sohvatyynyistä puhumattakaan.

Osa matkatavaroistani löytyy, ja loput ovat ilmeisesti menneet Entebbeen. Kello on yksitoista illalla, ja vaikuttaa siltä, että olen ainoa jäljellä oleva matkustaja koko kentällä. Taksikuskit kerääntyvät ympärilleni, ja yhtäkkiä minua pelottaa. Miten saisin hotellihuoneen? Maksaisiko maapallon lähteä etsimään hotellia taksilla? En ole koskaan ollut Darissa. Lopulta päädyn vähiten itseään tyrkyttävään kuskiin. Erikoisjoukkojen poliisi, joka oli auttanut minua matkatavaroideni kanssa haluaa selvästi tippiä.

Annan hänelle joitain randeja. Nainen näyttää loukkaantuneelta, antaa ne takaisin ja sanoo, että voisin ostaa hänelle limonadin aamulla.

***

Taksi lähtee liikkeelle, ja olen heti neuvotteluvaihteella. Kuljettaja sanoo rauhallisesti, että taksat ovat kiinteät. Hän tinkii silti hinnasta tuhat shillinkiä alaspäin. Kyyti on halpa, mutta mietin, että hän saattaa laskuttaa enemmän, jos joudumme etsimään minulle yösijaa kauan. Kuljettaja kertoo, että edessämme ajava rekka on täynnä salamatkustajia, jotka ovat jääneet kiinni piilopaikastaan Alliance Airin lentokoneen ruumassa.

Tien molemmat laidat ovat täynnä ihmisiä. Kaupat ovat auki, ja baareissa bändit soittavat rumbaa. Kaikki ovat ulkona kuumuutta paossa. Tekisi mieleni liittyä mukaan – kylmä olut olisi nyt paratiisi.

Kuljettaja ehdottaa, että ajaisimme näköalareittiä rantaa pitkin, koska en ole aiemmin ollut Darissa. Hän lupaa, ettei siitä tule lisämaksua. Parkkeeraamme satamaan vartiksi. Meri tuoksuu tuoreille taskuravuille, ja jännittyneisyyteni hälvenee. Kello on jo yli kaksi yöllä kun lopulta pääsen majataloon etsittyämme tilaa joka puolella Daria. Huolestunut taksikuski vaatii saada tarkistaa, että huoneessa on kuumaa vettä ja pyyhkeitä. En henno sanoa hänelle, että nukkuisin tässä vaiheessa mieluusti vaikka sahanpuruissa.

***

Kysyn vastaanotosta, saisinko jostain ruokaa. Keittiö on kiinni. Taksinkuljettaja vaatii saada viedä minut etsimään syötävää, ja päädymme kadulle, joka on täynnä ruokaa ulkona myyviä pikkupaikkoja. Istumme muovisilla tuoleilla tähtien alla, ja syön elämäni parhaan tikka-maustetun kanan ranskalaisten kera. Mukana on viisi eri kastiketta, jotka on itse tehty ravintolassa. Kiitos Luojan, etten antanut hänen viedä minua eteläafrikkalaiseen ketjuravintolaan. Miksi paratiisin pitää aina olla köyhä?

Ravintoloiden välillä ei näytä olevan aitoja, ja kaikki kulkevat ja keskustelevat vapautuneesti. Kysyn kuljettajalta, onko hän lukinnut auton, sillä matkatavarani ovat edelleen siellä. Hän sanoo hämmästyneenä, ettei kukaan niitä varastaisi. Puhumme pitkään, ja harjoittelen swahiliani. Täällä kaikki puhuvat sitä ensimmäisenä kielenään: intialaiset, afrikkalaiset ja arabit. Kysyn Kesholta, kuljettajalta, mihin heimoon hän kuuluu. Hän kertoo heimonsa kummastuneena ja nauraa, että me kenialaiset olemme niin heimokeskeisiä. Kukaan tansanialainen ei koskaan kysyi sellaista häneltä.

Käy ilmi, ettei ravintola ota vastaan dollareita eikä randeja. Kesho maksaa laskun ja sanoo, että voisin hoitaa asian huomenna.

Hän vie minut hotellille, ja sovimme näkevämme puoli kuudelta.

***

Puhelin soi 5.20 aamulla. Kesho on ilmeisesti ollut huolissaan, ettei hän heräisi ajoissa, joten hän on viettänyt yön autossaan. Juomme kahvit ja lähdemme lentokentälle. Olen odottanut aamunkoittoa, mutta huomaankin, että katselen mieluummin ihmisiä kuin nousevaa aurinkoa.

Tansania vaikuttaa olevan matkailuun Keniaa parempi maa lähes kaikessa. Hotellit ovat suurempia ja parempia. Kiertoajelut hienompia, maa sivistyneempi. Vuoret, kansallispuistot ja saaret ovat lähestulkoon identtisiä. Kenialaisena minä haluan tulla tänne vieraanvaraisuuden tähden. Se on Afrikan parasta.

Kesho pyytää anteeksi, ettei hän ole vienyt minua kotiinsa yöksi. Hän sanoo, että vaikutin vähän epäluuloiselta häntä kohtaan, joten hän ei tarjonnut yösijaa. Hänen vaimonsa tulee hermostumaan siitä, että hän on antanut ulkomailta tulleen veljen nukkua turistihotellissa.

Air Tanzanian rouva laittaa teeveden kiehumaan minut nähdessään, ja tunnen itseni vanhaksi ystäväksi. Ostan kaikille virvoitusjuomat, mutten voi voittaa: erikoisjoukkojen poliisi on tuonut samosoja.

Tunnissa minulla on lippu koneeseen, joka lähtee Mombasaan kymmeneltä. Minut on siirretty jonotuslistan kärkeen.

Annan Kesholle kaikki tansanialaiset rahani ja sanon että tulen takaisin. Pian.

Kirjoittaja on kenialainen kirjailija ja toimittaja. Kolumni on julkaistu aiemmin Travel Intelligence -sivustolla. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.