Vieraskolumni

Kolme kertomusta koleran aikaan

Ei pidä uskoa ensimmäistä tulkintaa. Ei Afrikan ilmiöistä, ei ehkä mistään.
Esa Salminen
3.12.2013

Kohta ne taas tulevat. Sadekauden loppupuolella. Otsikot afrikkalaisissa lehdissä siitä, kuinka kyläläiset ovat piesseet terveydenhoitohenkilökuntaa ja polttaneet telttoja, joissa hoidetaan kolerapotilaita. Ehkä joku kuoleekin lynkkausjoukon käsissä.

Seitsemän vuotta sitten koleran aikaan olin juuri muuttanut Mosambikiin ja järkytyin uutisista. Toimittaja ja monet pääkaupunkilaiset tuttavani selittivät ilmiötä sillä, että kyläläiset kuvittelivat terveydenhoitajien ja lääkärien itse asiassa tuovan kyliin koleraa.

Moni sanoi, että hädin tuskin lukea osaavat kyläläiset luulivat veden puhdistukseen tarkoitettujen klooriastioiden — portugaliksi cloro — itse asiassa sisältävän koleraa, joka on portugaliksi cólera.

Mikä sääli, ajattelin. Tietämättömyys ja epidemian tuoma ahdinko ajoivat köyhät vahingoittamaan auttajiaan ja näin tietämättään ajamaan yhteisönsä yhä syvemmälle ongelmiin.

***

Viisi vuotta sitten koleran aikaan istuin Mosambikin maaseudulla, muistaakseni Mecufin kunnassa lähellä silloista kotikaupunkiani Pembaa, joka oli läänin piskuinen pääkaupunki. Puhuin jo aika hyvää portugalia ja kuuntelin kyläläisten tarinoita elämästä ja kolerasta.

Joku sanoi hallituksen hyötyvän siitä, että kyläläiset sairastavat. Kun on hiviä, malariaa ja koleraa, avunantajat marssivat Mosambikiin ja kaatavat valtapuolueen päälle rahaa epidemioiden hoitoon. Nämä olivat niitä harvoja kertoja, kun kyläläiset näkivät hallituksen väkeä hienoissa autoissaan.

Toki kaikki tiesivät, että klooriastioissa oli klooria, mutta monia suututti, ettei hallitus tehnyt oikeasti mitään köyhyyden vähentämiseksi, vaan ratsasti kansan hädällä saadakseen apudollareita. Siksi turhauma välillä purkautui väkivaltaisestikin, he sanoivat. Maa kuitenkin edelleen toipuu sisällissodasta, ja monella on traumoja.

Mitä poliittista tiedostamista! Ymmärsin, että maputolaiset olivat väärässä, ja ylimielisyyksissään kuvittelivat, etteivät maajussit vain tajunneet. Tulkinta hallituksen toimista ja apudollareista oli kärjistetty, mutta oikeansuuntainen. Keinoja en hyväksynyt, mutta ihailin poliittisen ajattelun syvyyttä, seudulla jossa koulutustaso ei tosiaan ollut korkea.

***

Vuosi sitten, koleran aikaan, mosambikilainen ystäväni Pemban kaupungista vieraili Helsingissä ja otti puheeksi koleran aiheuttamat väkivaltaisuudet.

Jälleen kerran koleraa oli käytetty syntipukkina niin vanhojen kaunojen kostamiseen kuin omaan politikointiinkin, ystäväni sanoi. Agitaattorit kylissä olivat lietsoneet jengiä väkivaltaisuuksiin hallitusta vastaan, kuka oman puoleensa nimissä, kuka sukuriitojen, kuka noituusepäilyjen tähden.

Turhautuneet, tietämättömät ja väsyneet kyläläiset oli oikealla paatoksella välillä helppokin saada kapinoimaan. Osa ei tiennyt mistä kolera tulee, osa näki kuinka valtapuolue sai kehitysapua koleran hoitoon. Jotkut olivat kännissä ja heitä vitutti.

Eivät kyläläiset ehkä olleetkaan niin tiukkoja politiikan analysoijia, kuin olin ajatellut. Agitaattorit saattoivat olla. Siis: niin kuin yleensäkin, vastaus siihen, mistä joku ilmiö johtuu on: vähän kaikesta.

Minulle vuosien varrella kuulemani selitykset koleran mukanaan tuomista väkivallan purkauksista ovat opettaneet sen, ettei kannata uskoa ensimmäistä jonkun häthätää tekemää päätelmää siitä, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat.

Maailma on monimutkainen, ja ihminen sen mukana. Jos joku antaa varman ja yksiselitteisen syyn vaikkapa köyhyyteen, on se sitten koulutuksen puute, väärä kauppapolitiikka, veronkierto tai tyttöjen huono asema, älkää uskoko.

Kirjoittaja on Kepan verkkojulkaisujen toimitussihteeri, joka jäi joulukuun alussa vuorotteluvapaalle. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.