Vieraskolumni

Kokista ja kansanmurhaa

Marko Lehto
7.10.2001

Walden Bello nousee seisomaan ja kohottaa oikean kätensä pystyyn ja huutaa: "Globalisoikaamme taistelu, globalisoikaamme toivo paremmasta." Nousen muiden seminaarin osallistujien kanssa ylös ja toistamme perässä: "Globalizamos la lucha, globalizamos la esperanza." Kun iskulausetta on toistettu väsymykseen asti ryhdymme halailemaan toisiamme. Perulaiset ystäväni halaavat minua vuorotellen ja hokevat: "Me voitamme, me voitamme."

Katson ympärilleni ja huomaan ihmisten kasvoilla kevään merkit. Nämä ihmiset todella uskovat, että uusliberaali talousmalli kaatuu ja sen tilalle kohoaa ihmiskasvoinen globalisaatio. Tunnen suurta liikutusta. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, mitä näille ihmisille käy, jos kevään merkit ovatkin väärät eikä kevät vaihdukaan kesäksi.

Olen Meksikossa kansanliikkeiden kokouksessa. Kyseessä on seurantakokous Porto Alegressa viime keväänä järjestetylle Sosiaalifoorumille. Meksikossa on tarkoitus tehdä yhteinen toimintasuunnitelma Latinalaisen Amerikan liikkeille ensi vuodeksi. Tavoitteena on myös miettiä, mitä olisi tehtävä, jotta muutoksesta saataisiin todellinen ja pysyvä.

Suutani kuivaa, koska olen ollut edellisenä iltana folklore-juhlassa. Käyn hakemassa kupin kahvia ja pullon Coca-Colaa. Istun paikoilleni ja olen valmiina muistivihkoineni, kun olkapäälleni koputetaan ja minulle ojennetaan paperilappu: "Coca-Cola on Kolumbian puolisotilaallisten joukkojen juoma. Älä ole osallinen kansanmurhaan."

Palautan loput juomastani tarjoilupöydälle ja istun nöyrästi takaisin tuolilleni. Mieltäni jää kuitenkin kaivelemaan, kuka nuo tarjoilupöydällä olevat toistasataa Coca-Cola-pulloa juo. Ryhdyn tekemään empiirisiä havaintoja. Yksikään pohjoisen edustaja ei pulloihin koske, mutta mitä syvemmältä puskasta edustajat tulevat, sitä hanakammin käsi käy. Syyllisyydentuntoni hieman kaikkoaa, kun huomaan kolumbialaisten maanviljelijöiden käyvän pöydällä jo toista kertaa.

***

Walden Bello on lopettamassa osuuttaan. Hän on analysoinut kansainvälistä poliittista tilannetta ja kansainvälisten rahoituslaitosten roolia. Vieressäni istuva paraguaylainen maanviljelijä on kuunnellut tarkkana ja kääntynyt monta kertaan puoleeni todeten: "Tärkeitä asioita". Bellon lopetettua vierustoverini lähtee vessaan, ja katson hänen kahdesta sanasta koostuvia muistiinpanoja: "Bush paha".

Bolivian edustajat innostuvat kommentoimaan Bellon puhetta. He pitävät kansainvälisiä rahoituslaitoksia ja kansainvälisiä hankkeita perversseinä. Siitä asti, kun kansainvälistä apua on tullut Boliviaan, alkuperäiskansojen asema on huonontunut. Kovapalkkaiset ulkomaiset konsultit ovat saapuneet Boliviaan toimeenpanemaan omia hankkeitaan ja jättäneet kansan sivustakatsojan rooliin ohjelmien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Apu hajottaa kansojen yhtenäisyyden ja rikastuttaa välikäsiä. Kuinka joku voi kutsua tämän kaltaista prosessia köyhyyden vähentämiseksi!

Välipuheenvuoro saa raikuvat aploodit ja kokous jatkuu. Järjestäjien edustaja Rafael Alegria esittelee Ranskan Attacia edustavan Christopher Aguitonin. Rafael muistuttaa globalisaation hyvistä puolista: Uusliberaalin politiikan uhka on jo niin vakava, että nyt myös ylpeät ranskalaisetkin istuvat meidän kanssamme samassa pöydässä.

Christopher kertoo seminaarilaisille myönteisistä muutoksista: Maailmanpankin kokoukset ovat peruttu ja ranskalaiset liikehtivät New Yorkin McDonaldsin edustalla. Negatiivisena Christopher pitää globalisaation vastaisen liikkeen kyvyttömyyttä tuoda julkiseen keskusteluun riittävän konkreettisia kehitysmalleja. Seuraavassa Porto Alegren Sosiaalifoorumin kokouksessa on määriteltävä jo melko tarkkaan vaihtoehtoiset mallit ja yhteiset tavoitteet.

Pidämme tauon. Kansanmurhasyyte harteillani olen päättänyt lopettaa kolajuomien kulutuksen lopullisesti -- paitsi jos matkaan Kuubaan ja on pakko saada Cuba libreä. Korkkaan mineraalipullon ja huomaan Italian edustajan nyökkäävän hyväksyvästi. Tunnen suurta tyydytystä, sillä koen oppineeni kansainvälistä kokouskulttuuria.

Iltapäivällä todetaan, että liikehdinnän laajuutta ja voimaa on esitelty tarpeeksi eri kokouksissa ja nyt olisi ryhdyttävä muotoilemaan yhteisiä tavoitteita. Ei kuitenkaan niin, että etelä taistelee kaikkea sosiaalista vääryyttä vastaan ja pohjoinen tukee sitä tässä taistelussa, vaan kummankin on toimittava yhdessä yhteisten tavoitteiden hyväksi. Vaikeutena on kuitenkin kirjoittaa yhteinen ohjelma pohjoisten kaupungistuneille liikkeille ja etelän maattomille.

***

Siirryn hotellihuoneeseeni lepäämään. Katson paikallisista uutisista entisessä Meksikon valtapuolueessa PRI:ssä uransa tehneen huippupolitiikko Hankin hautajaisia. Hankista ei koskaan tullut Meksikon presidenttiä, sillä hänen isänsä oli saksalainen. Tätä pidetään kovin valitettavana, sillä Hank oli kuitenkin luonut Meksikon poliittisen elämän suuret suuntaviivat toteamalla: "Rahaton poliitikko on huono poliitikko."

Seuraavana päivänä valmistelemme liikkeille yhteistä julistusta - yhteisen ohjelman valmistamisesta luovuttiin sen vaikeuden takia. Myöhään illalla saamme työn valmiiksi, ja urakan loputtua perulainen nainen pyytää mikrofonin itselleen.

"Tulin tänne oppimaan, että kapitalismi ei voi pyyhkiä meitä pois maailmankartalta. Menetin mieheni Fujimorin vastaisissa mellakoissa. Mieheni on siis mennyt, mutta meitä, jotka uusliberaali politiikka on ajanut köyhyyteen, on niin monta, ettei meitä voiteta."

"Mieheni ja minä emme päässet yliopistoon, mutta olemme köyhyydessä oppineet, mitkä ovat niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka ajavat meidät tähän kurjuuteen. Kansanliikkeet ajoivat diktaattori Fujimorin pois maasta. Kun seuraavan kerran tapaamme, on toivottavasti ajettu pois myös Fujimorin aloittama politiikka, joka vei meiltä itsehallinnon ja oikeuden päättää omista asioistamme."

"Yhtenäistä kansaa ei voita mikään -- El pueblo unido jamás será vencido." Nousemme jälleen seisomaan ja nostamme oikean käden pystyyn voiton merkiksi.

Seminaari on loppunut ja ryhdymme kitaran säestyksellä tanssimaan Guantamameraa. Baskityttöjä liittyy seuraani, ja he nostavat käteni ilmaan ja hihkuvat ilosta. Kokous on selvästikin ollut menestys.

Jurona suomalaisena yritän saada lanteitani liikkeelle ja hihkua mukana. Yritykseni olla rento ilmiselvästi epäonnistuu, sillä huomaan hetken kuluttua seisovani nurkassa yksin.


Kirjoittaja toimii Kepan kenttäohjelman koordinaattorina Nicaraguassa.