Vieraskolumni

Pelastavatko kiltit mummit ja Timo Soini kehitysavun?

Me tiedämme, että mitä kauempana jokin hätä tai ongelma meidän arjestamme on, sitä helpompi se on sulkea ulos ja unohtaa.
Koko Hubara
24.8.2015

Minulla oli mummi, se josta olen kirjoittanut aiemminkin. Minun mummini oli harras uskovainen. Hän uskoi jumalaan, paholaiseen ja ennen kaikkea kymmenyksiin. Joka aamu hän tavasi päivän sanan minimaalisen pienestä kirjasesta, ja joka ikisestä palkasta ja eläkkeestä hän otti tasan kymmenen prosenttia ja antoi sen tarvitseville.

Etiopialaiseen ja srilankalaiseen lastenkotiin, Romanian katulapsityöhön, Neuvostoliiton vainotuille juutalaisille, karjalaisille, Leningradin asunnottomille. Hän laittoi omat lapset saunaan nukkumaan ja majoitti hädässä olevia ihmisiä heidän huoneisiinsa, adoptoi iltatähden toiselta puolelta maailmaa, järjesti konsertteja, joiden tuotolla maksettiin leikkauksia ihmisille, joilla ei ollut niihin varaa itse.

Kun Tshernobylissä räjähti, mummi osallistui operaatioon, missä paikallisia lapsia tuotiin Suomeen turvaan. Vietin ihanan kesän kahden ison tytön, Julian ja Svetlanan kanssa. He letittivät tukkaani niin kuin ei kukaan koskaan, ja minä sain viedä heidät Linnanmäelle.

Minä en muista hetkeä, jolloin mummini ei olisi touhunnut jotain jonkun toisen ihmisen eteen, milloin minkäkin kehitysyhteistyö- tai lähetysjärjestön alla.

Kuinka monta tällaista ihmistä sinä tunnet? Niinpä.

* * *

Nyt kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä halutaan leikata melkein viisikymmentä miljoonaa pois. Rahaa siirretään pitkän linjan inhimillisen potentiaalin ajatuksesta ponnistavasta kehittämistyöstä yksityiselle sektorille. Kuten aina, kun kaikille kuuluvia elämän perusedellytyksiä ruvetaan yksityistämään, myös kehitysyhteistön yhteydessä on alettu korostaa sitä, että jokainen voi auttaa vapaaehtoisesti niin paljon kuin haluaa.

Britannia on malliesimerkki siitä, kuinka julkisten leikkausten myötä auttaminen siirtyy vapaaehtoistyön varaan ja samalla eriarvoistuminen lisääntyy valtion sisällä.

Vierailin taannoin Lontoossa organisaatiossa, joka auttaa lapsia, joiden vanhemmilla on päihdeongelma. Järjestö pyöri lahjoitusvaroin, koska tätä asiaa ei ole priorisoitu julkisten palvelujen piiriin riittävässä määrin.

Toiminnanjohtaja kertoi, että viimeinen lahjoitus oli kolmensadan punnan suuruinen ja se tuli tupakkayhtiöltä. Hänen oli pakko ottaa se vastaan, koska järjestön edellisessä toimistossa oli vastikään sattunut tulipalo, ja jostain oli hankittava uusia kalusteita.

Jos näin on yhden kehittyneimmän ja eniten kolonialismista hyötyneen maan sisällä, niin mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun hätä on kaukana jossain?

* * *

Erityisesti kokoomus ja keskusta ajavat sitä, että kehitysapu tulee yksityistää ja nivoa osaksi markkinataloutta. Tämän lisäksi perussuomalaiset on esittänyt, että kehitysapu tulisi kerätä pääasiassa vapaaehtoisten avustusten kautta. Timo Soini onkin kehuskellut useissa näkemissäni haastatteluissa antavansa säännöllisesti rahaa oman uskontokuntansa, katolilaisen Caritas-hyväntekeväisyysjärjestön kassaan.

Tätä kirjoittaessa Caritasin Facebook-sivulta löytyy valokuva isä Andersista allekirjoittamassa vetoomusta kehitysyhteistyön pelastamisen puolesta aihetunnisteella #eiköyhimmiltä. Aika ironista.

En usko, että edesmennyt mummini ja ulkoministeri, tai vaikka muutama muukin heidän lisäkseen, pystyvät tuottamaan kovinkaan laadukasta, pitkäjänteistä ja ihmisoikeuksia ylläpitävää toimintaa, mikäli valtio leikkaa siltä siivet. Me tiedämme ihan hyvin, että mitä kauempana jokin hätä tai ongelma meidän arjestamme on, sitä helpompi se on sulkea ulos ja unohtaa.

Meillä on vastuu siitä, mitä edelliset sukupolvet ovat kehitysapua nyt kipeimmin tarvitseville maille aikanaan tehneet. Se vastuu on meillä kansana, valtiona, veronmaksajina, hallituksena – ei ylikilteillä, edesmenneillä körttimummoilla yksin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen projektikoordinaattori ja vapaa kirjoittaja, joka pitää Ruskeat tytöt -blogia. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.