Vieraskolumni

Kielten joukkokuolema vai reilua kommunikaatiota?

Kieliä on aina kuollut, mutta ei koskaan tällä nopeudella.
Lauri Haapanen
15.6.2010

Lauri Haapanen kolumnikuvaBoa Sr kuoli alkuvuodesta 85 vuoden iässä. Intian Andamaanien saaristossa elänyt nainen oli bo-kielen viimeinen puhuja, joten hänen mukanaan katosi myös yksi osa ainutlaatuista inhimillistä kulttuuria - lopullisesti.

Pitäisikö asiasta huolestua?

Lähtökohtaisesti ei, sillä kasvi- ja eläinlajien tapaan myös kieliä on aina syntynyt ja kuollut.

Ennen maanviljelyn ja kaupungistumisen alkua pyyntikulttuuria edustavat kieliyhteisöt olivat pieniä mutta niitä oli paljon. On arvioitu, että kielten erilaisuus oli huipussaan noin 15 000 vuotta sitten, jolloin kielten määräksi arvioitiin 10 000-15 000. Puhujia kullakin kielellä oli keskimäärin 600.

Kaupunkien, teollistumisen, liikkumisen ja muun kulttuurin kehittyminen loi edellytykset laajojen alueiden kielelliselle yhdentymiselle. Niinpä maapallon valtavasta väestönkasvusta huolimatta kielten lukumääräksi arvioidaan nykyään noin 6 000.

Huolestuttavaa ei ole se, että bo-kieli kuoli. Huolestuttavaa on sen sijaan kasvi- ja eläinlajien sukupuuttojen tapaan se nopeus, jolla kielten ennustetaan kuolevan. Arviolta puolet kielistä kuolee seuraavan sadan vuoden aikana. Pessimistisimmät hilaavat katoamisprosentin jopa 90:ään.

***

Kahvipöytäkeskusteluissa kielikuolemien syntipukkina pidetään englantia.

Helsingin yliopiston englannin kielen laitoksen professorin Anna Maurasen mukaan pieniä kieliä ei kuitenkaan uhkaa niinkään englanti, vaan usein vähemmistökielten elintilaa syö kunkin alueen enemmistökieli.

Lähialueitamme tarkastellessa näin on käymässä esimerkiksi suomensukuisille kielille Venäjällä. Myös Suomessa puhuttavat saamen kielet tarvitsevat erityistä tukea - nimenomaan suomen kielen ylivallalta.

Maurasen mielestä englannin asema lingua francana voi koitua pienille kielille jopa suojelukseksi: kun kansainvälisen viestinnän kielenä pitäydytään englannissa, antaa se paremmin tilaa paikalliselle monikielisyydelle. Esimerkiksi saamen kieltä puhuvien on lähes välttämätöntä osata suomea ja yleensä myös ruotsia, mutta jos sen lisäksi oletetaan saamelaisten opiskelevan vielä useampaa kansainvälistä kieltä, yhtälö on kohtuuton.

Jos syy kielten kuolemiin ei ole englannissa, seuraava kahvipöytäteoria on, että kieli rappeutuu holtittoman (nuoriso)kielenkäytön seurauksena. Esimerkiksi suomesta häviävät ensin omistusliitteet, sitten kongruenssit, ja sanasto hupenee vähitellen olemattomiin.

Kielentutkijoita tämäkään teoria ei tyydytä: "Malli sopii lasten rakennussarjoihin, mutta ei ihmiskieleen", kirjoittaa Suomen Akatemiassa työskentelevä Pirjo Hiidenmaa loistavassa kirjassaan "Suomen kieli - Who cares?" (Otava 2003).

"Ihmiskunnan historiasta ei tunneta yhtäkään tuhoutunutta kieltä, joka olisi kuollut omaan mahdottomuuteensa, esimerkiksi kieliopilliseen vajavaisuuteen."

***

Kielten elämän ja kasvi- ja eläinlajien evoluution rinnastamisen ongelmana on, että luonnossa parhaiten ympäristöönsä sopeutuva laji vie voiton.

Esimerkiksi 1500-luvulla iirin kielen puhujia oli saman verran kuin englannin puhujia, viisi miljoonaa molempia. Nyt englannin puhujia on satoja miljoonia, iirin puhujia vain kymmeniä tuhansia. Kukaan tuskin kuvittelee, että määrät johtuvat kielten ominaisuuksista, esimerkiksi englannin kielen ylivertaisesti kieliopista tai sanastosta.

Englannin ja iirin vertaaminen paljastaa, että vahvuus ei ole kielen ominaisuus vaan kieltä käyttävän yhteisön vahvuutta: taloudellista ja poliittista, valloituksia, väestönsiirtoja ja kielen käytön rajoituksia.

Esimerkiksi Venäjä päätti talvella 2002, että maan virallisia kieliä tulee kirjoittaa kyrillisin kirjaimin. Jos siis karjalan kielelle haluttaisiin virallinen asema, sen kirjoitusjärjestelmää olisi muutettava, mikä olisi valtava uudistus. Ja meillä suomalaiskouluissa saamen puhuminen oli 1970-luvulle asti kielletty.

Toisaalta päätökset voivat olla vain pieniä käytännön ratkaisuja, joilla sovitaan yliopisto-opetuksen kielestä tai päätetään laatia kaksikielinen tieteenalan termistö tai olla laatimatta.

Ratkaisevaa kielen elinvoimaisuudelle on, millaisia mahdollisuuksia sen puhujalle tarjoutuu. Yksikielisellä englantia puhuvalla lapsella on runsaammin mahdollisuuksia elämässään kuin yksikielisellä saamelaislapsella.

Suomenkielisen lapsen mahdollisuuksia ei vielä suomen kielen taito heikennä, mutta yliopisto-opiskelu voi käydä mahdottomaksi, jos ei osaa vieraita kieliä.

Ja jos äidinkieli alkaa osoittautua esteeksi tai suorastaan häpeäksi, on enää lyhyt tie siihen, että valintoja aletaan tehdä äidinkielen kustannuksella.

***

Kieltä ei pidä mieltää vain kommunikaation välineeksi, sillä tavat, joilla viestimme, ajattelemme ja vaikutamme, kertovat jotain myös ympäröivästä yhteiskunnasta ja kulttuurista.

Lumen keskellä asuvilla eskimoilla on kymmenittäin sanoja erilaiselle lumelle, saamelaisilla vastaavasti poroille. Ja syvällisten tunteiden ilmaisu lienee lähes mahdotonta muulla kuin äidinkielellään.

Vaikka kielet ovat keskeisin osa ihmiskulttuuria, niiden kuoleminen on nopeimmillaankin niin hidasta, että sitä on vaikea huomata - Boa Sr:n kaltaisia tapauksia lukuun ottamatta. Abstraktiudessaan kielten suojeluntarvetta on myös hankalampi havaita kuin esimerkiksi sukupuuton partaalla olevan eläin- tai kasvilajin.

"Jos kielet kuolevat siellä, missä ympäristön elinolot käyvät mahdottomiksi, voisi kielten asemaan vaikuttaa parantamalla elinympäristön mahdollisuuksia", Hiidenmaa ehdottaa.

Reilu kauppa, kauppaa vääristävien tukien poisto, kilpailumahdollisuuksien parantaminen, lähiruoka ja demokratia ovat kaikki käypiä keinoja.

Ehkä reilun kaupan jatkona voisi olla reilun kommunikaation takaava merkki ruoan tai tavaran kyljessä? Se kertoisi, että tuottajayhteisölle on taattu mahdollisuus säilyttää oma kulttuurinsa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.