Vieraskolumni

Keski-iän kriisi

Millaiselta maailma mahtaa näyttää vuonna 2024? Onko McDonaldsista tullut pieni etninen ravintolaketju ja elävätkö kanadalaiset kehitysmaista tulevia turisteja palvelemalla?
Jukka Aronen
1.3.2004

Täytin juuri 40 vuotta. Ravintolassa vietettyjen juhlien jälkeen sain ystävältäni lakonisen sähköpostin: "Onnea! Vajaa kymmenen vuotta ja olet kuudennellakymmenellä!"

Ystäväni hyväntahtoinen piikittely käynnisti minussa keski-iän kriisin. Huomasin pohtivani, millaiset juhlat pitäisin, kun täytän 60 vuotta.

Kaksi vuotta vanha esikoiseni on silloin 22-vuotias, ja kakkonenkin, joka on paraikaa vaimoni mahassa, istuisi mukana juhlissa ja suunnittelisi päässään jo omia 20-vuotisjuhliaan.

Mutta millaisessa maailmassa minä ja lapseni elämme vuonna 2024?

***

Tunnettu yhteiskuntatieteilijä Immanuel Wallerstein ennusti jokin aika sitten, että globalisaation aika on päättymässä, ainakin sellaisena kuin me olemme sen viime vuosina oppineet tuntemaan.

Viime vuoden syyskuussa Cancunissa kapinaan nousseet kehitysmaiden johtajat sanoivat, että jos vapaata maailmanlaajuista kauppaa halutaan harjoittaa, myös teollisuusmaiden tulee laskea tullimuurinsa ja lakkauttaa tukiaisensa.

Wallersteinin mukaan pohjoisen bluffi paljastui kuin korttipöydässä ikään. Kuplan puhkeamista vauhdittivat Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailman kauppajärjestön toimien negatiiviset vaikutukset kehitysmaissa sekä Maailman sosiaalifoorumin nousu kehitysmaiden äänitorveksi.

Wallerstein povaa rohkeasti, että seuraavan 20 vuoden aikana maailman taloudelliset keskukset tulevat olemaan nykyistä protektionistisempia ja maailmassa harjoitetaan entistä vähemmän vapaakauppaa.

***

Entäpä jos teollisuusmaat - jostain minulle tuntemattomasta syystä - ryhtyvät toden teolla luomaan oikeudenmukaista kauppajärjestelmää ja ottavat huomioon myös kehitysmaiden näkökulman? Ja jos kaiken kukkuraksi kehitysyhteistyöhön aletaankin suunnata mittavampia summia ja hankkeista laaditaan esimerkillisen laadukkaita niin, että kehitys suorastaan räjähtää käyntiin?

Harvardissa vaikuttava taloustieteilijä Kenneth Rogoff kirjoittaa, että moinen skenaario on teollisuusmaiden asukkaiden näkökulmasta painajainen. Jos vuonna 2024 kaikilla olisi samat tulot kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa nyt, globaali palkkapussi olisi kymmenkertainen.

Uudessa tasatuloisessa maailmassa kaikilla kiinalaisilla olisi autot, hiilidioksidipäästöt kipuaisivat huippulukemiin, tavaroita ja palveluita maksettaisiin juaneilla ja rupioilla, McDonald'sia pidettäisiin etnisenä ravintolana ja kanadalaiset eläisivät entisistä kehitysmaista tulevia turisteja palvelemalla, maalailee Rogoff.

Harvardin professorin ei ole syytä huolestua. Maailmasta tuskin koskaan tulee tasatuloista, ja vaikka hetkellisesti tulisikin, pian jotkut maat porskuttaisivat edellä ja toiset perässä.

Oleellista maailman tulevaisuuden kannalta on se, miten globaali hallinta kehittyy. Maailman kansojen ongelmat eivät enää pysy valtionrajojen sisällä, siksi ei maailmaakaan pitäisi enää yrittää hallita niin kuin ennen. Monet vallan ja resurssien maailmanlaajuiseen jakoon liittyvät eettiset kysymykset vaativat globaaleja ratkaisuja jo nyt.

Rogoff myöntää, että nykyistä tasaisempi tulonjako saattaisi tuoda mukanaan myös kestävämpää kehitystä koko planeetalle, kun Etelä-Aasian ja Afrikan lahjakkaimmat tutkijat pääsisivät toden teolla vaikuttamaan vaikka puhtaan vetyvoiman kehittämiseen ja trooppisten tautien selättämiseen. Ja tähän päästäisiin jo pienellä panoksella, vaikkapa kaksin- tai kolminkertaistamalla nykyiset kehitysyhteistyövarat.

Joka tapauksessa muutokset ovat hitaita. Monet taloustieteilijät ovat sitä mieltä, että parhaimmassakin tapauksessa tulokuilu kapenee vain kahden prosentin vuosivauhtia. Muutokset vievät siis sukupolvien ajan. Voin siis olla melko varma, että maailmassa on vielä paljon absoluuttista kurjuutta, kun vietän 60-vuotispäiviäni.

***

Jo itse 60 ikävuoden saavuttaminen taitaa olla maailmanlaajuisesti tarkasteltuna melkoinen saavutus.

Suomalaisena minun pitäisi elää noin 78-vuotiaaksi. Mutta jos olisin keskiverto angolalainen, en näkisi vuotta 2024. Itse asiassa tätä kirjoittaessani minulla olisi jäljellä enää pari kuukautta elinaikaa. Ehtisin juuri ja juuri nähdä toisen lapseni syntymän ja Viron liittymisen Euroopan unioniin.

Jos kuitenkin elän 78-vuotiaaksi, olen kuollessani saman ikäinen kuin Britannian kuningatar Elisabeth on ensi huhtikuussa.

Koska reilun 30 vuoden kuluttua eläkejärjestelmä on romahtanut, ja suomalaisten on oltava mukana työelämässä huomattavasti pidempään kuin nykyisin, saattaa olla, että joudun vielä vanhoilla päivilläni työmatkalle esimerkiksi Nigeriaan.

Jos näin käy, voi hyvinkin olla, että turvaudun Nigeriassa - vaaroja välttelevänä seitsenkymppisenä - samaan menetelmään, jota kuningatar Elisabeth käytti viime joulukuussa tekemällään virallisella vierailullaan.

Elisabethin mielestä oli liian vaarallista mennä tavallisten nigerialaisten joukkoon, siksi hänet kuvattiin saippuaoopperan lavasteissa kättelemässä palkattuja näyttelijöitä.

Tai sitten peruuttaisin koko reissun vedoten rakkovaivoihini. Olen todennäköisesti suivaantunut siitä, että hallitus on juuri päättänyt karsia menoja ja poistanut yli 75-vuotiaiden työntekijöiden vaippavähennykset vuoden 2039 alusta lukien.


Kirjoittaja vastaa Kepan verkkojulkaisuista. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.