Vieraskolumni

Kerjääminen ei kehitä

Käsi ojossa tienaaminen tarkoittaa kädestä suuhun elämistä myöhemminkin.
Eeva Eronen
31.3.2009

Eeva EronenRäkänokkainen pikkupoika kärttää minulta yhtä cordobaa Nicaraguan pääkaupungin Managuan keskustassa. Ei, ei, pyöritän päätäni ja jatkan matkaa.

Sisuksissa häilähtää ikävästi. Mikä minä olen sanomaan ei, kun kenkäni maksavat tuplasti paikallisen kuukausipalkan verran? Sehän pyysi vain vajaata viittä senttiä, meillä ei edes tunneta niin pieniä rahoja!

Tunne ei ole vieras köyhissä maissa matkanneille, eikä kerjäläisten kohtaamiseen tarvitse nykyään mennä kesäistä Aleksanterinkatua kauemmas.

* * *

Kolikkofilosofiassa ei kuitenkaan ole kyse minusta. Kyse on siitä, että kerjääminen ei kehitä - kolikon antaminen nappulalle ei vie häntä eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä tilanne on päinvastainen, sillä kyseinen Juan jättää anteliaisuuteni vuoksi koulun väliin suuremmalla todennäköisyydellä huomennakin. Koulutus taas olisi paremman tulevaisuuden kannalta elintärkeää, sekä hänelle että laajemmassa mittakaavassa koko Nicaragualle.

Sama mallioppiminen pätee myös aikuisiin. Hyväsydämisyys voi johtaa siihen, että kerjäläisyydestä tulee houkutteleva ammatti, ja kadulla pyörii yhä useampi työkykyinen aikuinen. Marokon sosiaalisen kehityksen ministeriön julkaiseman tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia maan lähes 200 000 kerjäläisestä on alan "ammattilaisia", joilla on pankkitili ja omaisuutta. Intiassa taas on tutkittu, että suuri osa kerjäläisistä tienaa paremmin kuin pienellä päiväpalkalla elävät.

Yksi ammattimaisen kerjäämisen ikävimmistä puolista on, että monet lapset työskentelevät tahtomattaan aikuisten pussiin, ja heitä saatetaan jopa pahoinpidellä näyttämään entistä kurjemmilta parempien tienestien toivossa.

Olivat tutkimustulokset totta tai eivät, on selvää, että kerjäämisen perussyy on köyhyys ja muiden ansaintamahdollisuuksien vähäisyys. Toinen fakta on, että käsi ojossa tienaaminen tarkoittaa kädestä suuhun elämistä myöhemminkin.

Kerjäläisille rahan antamista voisikin verrata stereotyyppiseen, pessimistiseen kuvaan kehitysavusta - siihen, että rahaa kaadetaan kankkulan kaivoon eikä mikään kehity, paitsi apuriippuvuus.

* * *

Maailmantalouden mutkikkaaseen tilaan perustuvan tilannearvioni mukaan kerjäläisten määrän täytyy olla kasvussa. Yhdysvalloista alkanut talouskurimus esimerkiksi sulkee vientiin suuntaavia tehtaita kehitysmaissa, minkä lisäksi tärkeä tulonlähde, rikkaampiin maihin lähteneiden sukulaisten rahalähetykset, kutistuvat.

Lisääntyvä kerjäläisyys ei katoa kieltämällä tai köyhiä kaupunkien keskustoista pois dumppaamalla. Sen sijaan kerjäläisiä voidaan auttaa pureutumalla köyhyyden syihin esimerkiksi laadukkaalla kehitysyhteistyöllä ja oikeudenmukaisella kauppapolitiikalla.

Turistin mittakaavassa kerjäläisiä taas voi auttaa tukemalla paikallista, esimerkiksi katulasten koulutusta vahvistavaa järjestöä. Tämän lisäksi on luonnollisesti fiksua käyttää paikallisia tuotteita ja pienyrittäjien järjestämiä palveluita.

Jos katseen kääntäminen pois tuntuu mahdottomalta, ja kolikon pyytäjä valittaa nälkää, yksi vaihtoehto on ostaa hänelle syötävää. Näin raha ei ainakaan kulu päihteisiin tai päädy jonkun muun taskuun.

Itselleni on vaikeinta sanoa ei vanhoille, selvästi huonokuntoisille naisille, joilla ei ole todennäköisesti ole mitään muita toimeentulon mahdollisuuksia. Ei nyt eikä tulevaisuudessa. Toinen ryhmä, joille silloin tällöin annan rahaa, ovat vammaiset, joiden kotimaissa ei tunneta termiä sairaseläke. Samaa sanovat tuntemani kehitysmaakonkarit.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.