Vieraskolumni

Kenian historian ja yhteiskuntaopin oppikirjat

Alkaa olla aika kääntää tutkimuksen katse siihen, miten kolmas maailma näkee itsensä ja länsimaisen maailman. Esimerkiksi kenialaiset oppikirjat suhtautuvat Keniaan yllättävän kriittisesti.
Janne Holmén
6.10.2009

Janne HolmenKolmannesta maailmasta länsimaisin silmin nähtynä on julkaistu melkoinen määrä tutkimuksia. Yhtenä syynä tähän on varmaankin läntisten tutkijoiden halu arvostella omaa yhteiskuntaansa. Tutkimalla länsimaisten filmien, romaanien ja oppikirjojen heijastamaa kuvaa kolmannesta maailmasta on pystytty havaitsemaan, että länsimaisen yhteiskunnan ajattelua ovat sävyttäneet rasismi, kolonialismi, orientalismi ja muutkin oikeutettua arvostelua ansaitsevat ismit.

Tämäntyyppisen, jo vuosikymmeniä jatkuneen tutkimuksen jälkeen pitäisi kuitenkin olla jo aika kääntää katseen suuntaa ja tarkastella vaihteeksi kolmannen maailman omia näkemyksiä itsestään ja läntisestä maailmasta.

Henkilökohtaisesti olen kiinnostunut etenkin oppikirjoista, jotka laajan levikkinsä ja puolivirallisen asemansa ansiosta luovat hyvän yleiskuvan siitä, millaisena yhteiskunta näkee itsensä, ulkomaailmansa ja historiansa. Oleskellessani viime tammikuussa Keniassa hankin silkkaa uteliaisuuttani sarjan lukion käyttöön tarkoitettuja historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoja. The Evolving World -sarja on tosin Oxford University Pressin kustantama, mutta sen sisällöstä vastaavat kenialaiset kirjoittajat.

Eräs Kenian oppikirjojen mielenkiintoinen piirre on, että ne käsittelevät perusteellisesti eri suhtautumistapoja Afrikan ja Kenian kolonisaatioon. Länsimaisissa oppikirjoissa kaikki huomio kohdistetaan yleensä siirtomaavaltioiden tekemisiin, kun taas siirtomaiden kansoja kuvataan toimintamahdollisuuksia vailla olevina kohteina. The Evolving World jakaa afrikkalaisten ja kenialaisten kansanheimojen reaktiot kolmeen ryhmään: vastarinta, yhteistyö ja näiden kahden strategian sekoitus. Esimerkiksi Keniassa nandit valitsivat vastarinnan, kun taas masait päätyivät yhteistyöhön ja kikuyjut sovelsivat näiden kahden strategian yhdistelmää.

***

Mielenkiintoinen havainto on kirjojen sangen avoin kriittinen suhtautuminen omaan yhteiskuntaan. Niissä käsitellään muun muassa korruption sekä maan vankiloissa tapahtuvien väkivallantekojen kaltaisia ongelmia.

Tässä suhteessa Pohjoismaiden yhteiskuntaopin oppikirjoilla saattaisi olla opittavaa. Meillähän omaa yhteiskuntaamme kuvataan yleensä tarkoituksenmukaisena, valmiiksi rakennettuna ja hyvin rasvattuna koneistona. Yhteiskunnan vertaaminen toimivaan koneeseen sopii epäilemättä paremmin pohjoismaisten kuin afrikkalaisten yhteisöjen kuvaamiseen. Toisaalta meilläkin oppilaat olisivat vahvemmin varustautuneita kohtaamaan koulun ulkopuolisen maailman, mikäli yhteiskuntaopin opetus onnistuisi paremmin tuomaan esille yhteiskunnallisia ristiriitoja ja epäkohtia.

Se, että Kenian oppikirjat nostavat esiin oman yhteiskuntansa varjopuolet, on myös nähtävä kiitettävänä arvosanana maan sananvapaudelle. Maan lehdet arvostelevat niin ikään erittäin avoimesti korruptoituneita poliitikkoja ja virkamiehiä.

Toisaalta tämä osoittaa, etteivät avoimuus ja sananvapaus vielä riitä vaikeiden yhteiskuntaongelmien oikaisemiseksi. Ongelman pinnalle nousu ei automaattisesti tarkoita sitä, että se myös ratkaistaan. Todella pitkän tähtäyksen ratkaisuihin tarvitaan luotettavia ja hyvin toimivia yhteiskunnallisia instituutioita, joiden puitteissa epäkohdat pystytään oikaisemaan, ja sellaisten instituutioiden luominen vaatii hyvin pitkäaikaista kehitystyötä.

Kirjoittaja on tutkija ja entinen kestävyysjuoksija. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Kolumnen på svenska