Vieraskolumni

Kenen digitalisaatio?

Digitalisaatio — siitä puhuvat nyt kaikki.
Alf Rehn
28.9.2015

Digitalisaatio tulee, digitalisaatio pelastaa. Meidät kaikki. Aika ihmeellinen asia tämä digi-mikälie, joka näin ongelmitta ratkaisee ongelman kuin ongelman, paikassa kuin paikassa…

On kiintoisaa huomata, miten olemme yhteiskuntana ihastuneita syleilemään aina yhtä ideaa niin kovin kokonaisvaltaisesti. Kauan sitten se oli sähköistäminen. Sähkö, tuo aikansa ihmelääke, esitettiin sen yleistymisen alussa ratkaisuna aivan kaikkeen, kaljuuntumisesta köyhyyteen. Sähkö tulisi yhdistämään meidät kaikki ja toisi mukanaan käsittämätöntä vaurautta ja yhteiskunnallista hyvää. Tulossa olisi aika, jolloin sähköistäminen nostaisi maan kuin maan, ja voisi jopa tehdä epätasa-arvosta muinaisjäänteen.

Tiedämme tietenkin miten kävi. Sähkö osoittautui tietenkin tärkeäksi — tärkeämmäksi kuin kukaan pystyi kuvittelemaan. Se mahdollisti monia asioita ja mullisti niin talouden kuin yhteiskunnan, muun muassa. Tästä huolimatta se ei tehnyt sitä yhtä, mitä siltä odotettiin — vaikka se teki paljon, suuri osa sen arvonluonnista satoi niiden laariin, joilla jo oli niin kovin paljon. Globaali epätasa-arvo on vielä keskuudessamme, joskin nyt sähköistettynä.

* * *

Tänään sähkön paikka julkisessa keskustelussa on annettu digitalisaatiolle, käsitteelle joka kattaa varsin paljon. Kuten esimerkiksi Evgeny Morozov on huomioinut, digitalisaatio saati internet eivät oikeastaan ole selkeitä, määriteltyjä ilmiöitä, vaan käsitteitä, joiden alle ja taakse piiloutuu monen monta teknologiaa, prosessia ja protokollaa. Tästä huolimatta uskomme vakaasti, että juuri digitalisaatio tulee, digitalisaatio pelastaa.

Mutta kenen digitalisaatio? On helppo olla samaa mieltä siitä, että asiat kuten älypuhelin-applikaatiot ja nettipalvelut ovat varsin kivoja. Samalla on varsin ilmeistä, että nämä ovat ennen kaikkea keskittyneet palvelemaan länsimaista keskiluokkaa.

Jokaista intialaista pienviljelijää varten luotua arvokasta palvelua kohden näemme, miten kymmeniä miljoonia käytetään siihen, että minun kaltaisteni ihmisten olisi entistä helpompaa tilata latte. Tehostamme jatkuvasti länsimaiden viihdetarjontaa samalla, kun globaali ruokajärjestelmä kärsii uskomattomasta tuhlauksesta ja logistiikkaongelmista.

Vuonna 1978 Susie Orbach julkaisi klassisen "Fat Is a Feminist Issue" -teoksen. Odotamme vielä kirjaa "The Digital Is a Human Rights Issue", koska sen tulisi olla (joskin, rehellisyyden nimissä, kyllä tätä kysymystä on herätelty parissakin teoksessa). Digitalisaatio ei voi olla vain hyvin ansaitsevien leikkikenttä eikä sen tarkoitus pelkästään samojen asioiden tekeminen hieman tehokkaammin ja älypuhelimen kautta.

Sen tulisi tehdä se, missä sähköistäminen ei onnistunut, eli tasoittaa pelikenttää ja luoda mahdollisuuksia kehitysmaille. Se tulee onnistumaan tässä vain, jos me keskustelemme avoimesti siitä, miten helppoa on, että digitalisoinnista tulee vain olemassa olevien järjestelmien pönkittämistä.

* * *

Osittain digitalisaatio on jo onnistunut tässä. Olemme jo saaneet nähdä, että se on tuonut uusia mahdollisuuksia esimerkiksi köyhien maiden asukkaille tehostaa maanviljelytuotteiden viemistä markkinoille oikeaan aikaan, tai lasten koulutukseen. Nämä ovat tietenkin hienoja asioita, mutta niiden ei tulisi antaa viedä huomiota siltä, että sekä suurimmat panostukset että suurimmat hyödyt ovat tulleet tutuille kentille — meidän rikkaiden länsimaalaisten sellaisille. Tätä selitellään usein vanhalla "hyvällä" trickle-down logiikalla eli sillä, että hyödyt kyllä tihkuvat kaikille, sitten joskus ja vähitellen. Kysymys on: onko meillä aikaa odottaa?

Jos katsomme vaikka Afrikkaa, lupauksia on annettu jo moneen otteeseen. Aikanaan sähköistyksen piti valaista pimeän maanosan. Sitten kännyköiden piti mahdollistaa Afrikalle kvanttihyppy uuteen maailmaan. Nyt puhutaan siitä, mikä potentiaali onkaan digitalisella Afrikalla.

Ja kyllä, jokainen teknologia on tuonut Afrikkaan paljon hyvää, kehitystä, ja niin edelleen. Mutta samalla tämä diskurssi on luonut kuvan siitä, että meidän ei oikeastaan tarvitse tehdä niin paljon muuta. Väitetään että kun kaikilla on tietokone, kaikilla on oikeastaan samat mahdollisuudet, ja kun nyt älypuhelin on jo parempi tietokone kuin aikaiset pöytäkoneet, on helppoa tuudittautua uskomukseen, että kaikki on jo OK. Afrikassa ja muualla.

Mutta eihän se näin ole. Kyllä, digitalisointi poistaa monia esteitä, muttei läheskään kaikkia. Samalla se rakentaa myös uusia vallan verkostoja, uusia tapoja vahvistaa poliittisia asemia ja uusia tapoja suojata etuuksiaan.

Kuvitelma siitä, että digitalisaatio olisi prosessi ja ilmiö vallan ja ideologian tuolla puolen on yhtä naiivi kun vanhat unelmamme sähkön ja ydinvoiman kaikkivoipaisuudesta. Samalla meidän tulisi nähdä, että meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa tähän. Digitalisaatio ei ole valmis, eikä kaikkia sen hyötyjä ole vielä jaettu tai edes luotu. Voimme vielä vaikuttaa tähän ja edesauttaa parempaa digitalisaatiota — meille kaikille.

Kirjoittaja on Åbo Akademin organisaation ja johtamisen professori. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa. Kuva: Jennifer Nemie.