Vieraskolumni

Kenen Afrikka?

Cecil-leijonan järkyttävä kuolema Hwangen kansallispuistossa Zimbabwessa aiheutti maailmanlaajuisen järkytyksen. Se myös laukaisi saman hurskastelun kuin kaikki Afrikka-uutiset, jotka eivät vastaa joidenkin käsitystä siitä, miten maanosasta pitää puhua.
Ari Lahdenmäki
5.8.2015

Minnesotalainen hammaslääkäri Walter Palmer maksoi 54 000 Yhdysvaltain dollaria päästäkseen leijonalahtiin. Zimbabwe myöntää pienen määrän uhanalaisten eläinten metsästyslupia.

Samanlainen käytäntö on myös esimerkiksi Etelä-Afrikassa. Lupia perustellaan sillä, että ne tuovat rahaa luonnonsuojeluun, ja joskus puhutaan myös kannanhoidosta. (Toisaalta safarimaista esimerkiksi Kenia ei salli uhanalaisten eläinten metsästystä.)

Ilmiö sai viimeksi paljon huomiota vuonna 2012, kun paljastui, että Espanjan kuningas Juan Carlos oli hoidettavana lonkkamurtuman vuoksi espanjalaisella yksityisklinikalla. Hän oli telonut lantionsa kaaduttuaan portaissa elefantinmetsästysmatkalla Botswanassa.

Luonnonsuojelujärjestö WWF:n Espanjan-osasto erotti Juan Carlosin kunniapuheenjohtajansa tehtävistä, ja veronmaksajien rahoilla tehdyt metsästysmatkat olivat yksi taustatekijä, kun Juan Carlos viime vuonna luopui kruunusta.

* * *

Hammaslääkäri Palmerkin on kohdannut vastoinkäymisiä: Hän on joutunut vetäytymään maan alle. Palmerin vastaanoton eteen on jätetty pehmoeläimiä ja kirjoitettu uhkauksia sekä sanaleikkejä, kuten ”We are Cecil” (me olemme Cecil) sekä #catlivesmatter (kissan elämällä on väliä, muunnos Yhdysvaltain poliisin harjoittamaa rasismia vastustavasta hashtagistä #blacklivesmatter eli mustan elämällä on väliä).

Walter Palmerilla oli apunaan kaksi zimbabwelaista opasta, ja hän houkutteli leijonan syötin avulla eläinpuiston ulkopuolelle, jossa ampui sitä jousella. Leijona ei kuollut, vaan takaa-ajajat jahtasivat sitä kaksi päivää. Sitten Palmer surmasi leijonan ampuma-aseella.

Palmer sanoo toimineensa hyvässä uskossa: oppaiden lupien piti olla kunnossa, eikä hän tiennyt, että uhriksi joutui Hwangen kansallispuiston tunnettu nähtävyys – Cecil-leijona.

* * *

Moni zimbabwelainen ei ollut kuullutkaan Cecilistä ennen uutista sen raakalaismaisesta surmaamisesta. Suurin osa zimbabwelaisista ei edes ole koskaan käynyt Hwangen kansallispuistossa. (Tätä olen sivunnut kolumnissani aiemmin.)

Siksi useiden Afrikkaa seuraavien julkaisujen kirjoittajat ovat pitäneet Cecil-uutisia jopa kolonialistisina: leijonaa kävivät ihailemassa ulkomaiset turistit, ja puheenaiheet päätetään näiden näkökulmasta.

Kritiikissä on toki perää, mutta kyllä zimbabwelaisten köyhyys ja Robert Mugaben itsevaltaisen hallinnon ihmisoikeusongelmat ovat melko paljonkin esillä etenkin BBC:n ja yhdysvaltalaisen laatumedian uutisissa.

* * *

Vuonna 2014 yhdysvaltalainen tosi-tv-juontaja surmasi uhanalaisen suippohuulisarvikuonon laillisesti Namibiassa. Luvan hän oli ostanut texasilaisesta huutokaupasta 350 000 dollarilla.

Se, että zimbabwelaisen leijonan kohtalo sai nyt paljon suuremman huomion, on inhimillisesti ymmärrettävää: leijona on viidakon kuningas afrikkalaisillekin, ja Cecil kohtasi erityisen karmean lopun.

Afrikkalaiset ovat ylpeitä luonnostaan ja villieläimistään, eikä laittomasti tapetun leijonan päätyminen otsikoihin tarkoita, että maanosan ihmisten hyvät ja huonot uutiset vaiettaisiin.

Vähäistä lohtua Cecilin surulliseen tarinaan tuo se, että 13-vuotiaana surmattu leijona herätti keskustelun raharikkaiden metsästysharrastuksen eettisyydestä.

Myös Euroopassa eläinoikeusongelmia yritetään vähätellä vetoamalla laiminlyötyihin lapsiin ja vaikkapa vähemmistöjen sortoon. Mutta eläinten kohtelusta välittäminen ei pahenna ihmisten asemaa rikkaissa eikä köyhissä maissa.

Ari Lahdenmäki (ari.lahdenmaki@gmail.com) on helsinkiläinen toimittaja, joka viihtyy mainiosti esimerkiksi Johannesburgissa, Addis Abebassa ja Nairobissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.