Vieraskolumni

Kehitysrahoituksen uusi aika

Yritykset laittavat paraikaa kehityksen rahoitusta uusiksi. Jättääkö Suomi hyödyt kuittaamatta vedoten aikojen kovuuteen ja omien tarpeiden täyttämiseen?
Ville Luukkanen
13.4.2015

Tämän verran tiedetään: edessä on vaalit. Tuloksesta riiippumatta niiden jälkeen remmiin astuu hallitus, jonka suurin urakka on vähentää valtion menoja.

Suurella todennäköisyydellä merkittäviä leikkauksia tulee kohdistumaan budjettimomenttiin "varsinainen kehitysyhteistyö".

Avoin kysymys on leikkausten varsinainen taso: juustohöylätäänkö vuositasolla kymmeniä miljoonia vai raivataanko vesurilla halkipoikkipinoon satoja miljoonia? Se jää nähtäväksi.

* * *

Tämä ei ole kuitenkaan se mielenkiintoisin kysymys.

Vesilasissa vellonut debatti julkisesta kehitysyhteistyöstä, sen hyödyistä ja haitoista, on jättänyt katveeseen paljon tärkeämmän aiheen eli muutokset kehitysrahoituksen isossa kuvassa.

Poliitikot ja aktivistit ovat toki omaksuneet uudet mantrat: kehitysyhteistyöllä ei kaikkia ongelmia ratkaista, pitää saada kauppa, investoinnit, turvallisuus jne. reilaan.

Suomalaisessa keskustelussa on kuitenkin pääsääntöisesti sivuutettu se, että sikäli kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin aidon kehitysyhteistyön merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Se vaan tehdään eri paikoissa ja rahoitetaan eri tavoilla kuin ennen, erityisesti liiketoiminnalla ja sijoituksin.

* * *

Aikaisemmin kinasteltiin neurologisten häiriöiden "oikeista" diagnooseista. Nykyään hyväksytään, että autismin kirjolle mahtuu monenlaista.

Kehitysrahoituksen suhteen on vähän sama homma.

Laajimmillaan on hyväksyttävä, että kaikessa rahoituksessa on kehitysulottuvuus. Elinkeinoelämän piirissä etenee ja kasvaa niin sanottu "integroidun raportoinnin liike". Se ajaa liiketoiminnan seurantamalleja, jotka antavat kokonaisvaltaisen 360-asteisen kuvan bisneksen vuorovaikutuksesta sitä ympäröivän maailman kanssa.

Käytännössä integroitua raportointia harjoittavat yritykset pyrkivät vastaamaan omasta vinkkelistään klassikkokysymykseen "miten kehitys kehittyy?"

* * *

Kehitysrahoituksen kirjolla tapahtuu muitakin järistyksiä.

Englannin "impact investing" -termille ei liene vielä vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Vaikuttavuussijoittaminen on toimintaa, jolla pyritään parhaita sijoituskäytäntöjä noudattamalla saamaan aikaan kestäviä kehitystuloksia ja -vaikutusta. Sillä saadaan mobilisoitua uusia pääomia elinkeinotoimintaan köyhissä paikoissa ja yhteisöissä, joissa se muuten jäisi käynnistämättä.

Vaikuttavuussijoittaminen on tyypillisesti pitkän aikavälin hommaa, jossa kehitysvaikutusten saavuttaminen kompensoi alemman tuoton ja korkeamman riskin.

Vaikuttavuussijoittaminen kasvaa räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Viisi vuotta sitten sen kokonaisvolyymiksi arvioitiin noin 50 miljardia dollaria. Globaaleissa sijoitusvirroissa tällainen summa on pisara kylpyammeessa. Eikä se ole paljon suhteessa kehitysyhteistyövaroihinkaan, alle puolet maailman yhteenlasketusta ODA:sta.

Viiden vuoden kuluttua, vuoteen 2020 mennessä, vaikuttavuuspääomien arvioidaan kasvavan tuhanteen miljardiin dollariin. Se on 5-6 kertaa enemmän kuin kaikki ODA yhteensä.

Elämme siis vaihetta, jossa äärimmäisen köyhyyden vähentämisen rahoitus muuttuu kovaa vauhtia valtiollisista apurahoista osaksi sijoitustoiminnan valtavirtaa.

* * *

Suomalaisten(kaan) tärkeimmät kehitysyhteistövalinnat eivät tule liittymään budjettimomenttiin "varsinainen kehitysyhteistyö".

Meidän on valittava paikkamme kehitysrahoituksen muuttuvassa isossa kuvassa. Miten osallistumme kehitysliiketoimintaan, vaikuttavuussijoittamiseen? Haluammeko pysyä kuvassa vai pudota siitä pois?

Aikanaan prosenttiliike naulasi (näköjään lähes) peruuttamattomasti suomalaiseen poliittiseen kenttään tavoitteen, että valtion on kanavoitava 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan julkiseen kehitysyhteistyöhön.

Vanhalla prosenttiliikkeellä oli myös toinen tavoite, joka näyttää unohtuneen. Yksityisiä kanavia pitkin piti saada siirtymään kehitysponnisteluihin 0,3 prosenttia kansantulosta. Nyky-Suomessa se tarkoittaisi 600 miljoonan euron satsausta.

* * *

Kehitysyhteistyöjärjestöt pyörittävät kasvavia budjetteja, mutta yhteenlaskettunakaan ne eivät pääse lähellekään tätä määrää. Siihen tarvitaan enemmän kuin tukku digitaalista vuohikauppaa.

Yhdysvaltoihin ja muuhun Länsi-Eurooppaan verrattuna Suomi ei ole edes jälkijunassa, vaan kyselemässä tietä asemalle. Vitsihän on se, että tietysti voimme unohtaa kehityskysymykset ja näin vapaavalintaisesti jättäytyä pois junasta vedoten aikojen kovuuteen ja omien tarpeiden täyttämiseen.

Pois jättäytyminen ei tällä kertaa iske kovimmin maailmaan köyhiin, vaan meihin itseemme. Kehitysliiketoiminnan ja vaikuttavuussijoittamisen luomia uusia tuottoja kun ei korvata hapertuvien kotimarkkinoiden vedolla.

Kirjoittaja on kehityspoliittinen sekatyömies, joka on työskennellyt neljällä mantereella järjestöhankkeissa, yksityisellä sektorilla ja valtioiden välisessä yhteistyössä. Luukkanen asuu nykyään Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.