Vieraskolumni

Kehitysapua pörssiyhtiöille

Jos kehityspolitiikka olisi urheilua, Brysselin EU-rakennuksissa raikuisi näinä päivinä "bisnes, bisnes, bisnes!" Bisnesjoukkue tuntuu toistaiseksi kuitenkin koostuvan enemmän Euroopan kuin kehitysmaiden pelaajista.
Toni Sandell
18.6.2012

Euroopan jäsenvaltiot siunasivat toukokuussa EU:n kehityspoliittiset suuntaviivat vuosille 2014—2020. Keskeisimpiä muutoksia on, että EU suunnittelee tukevansa aiempaa painokkaammin yksityissektorin kehitystä.

Avunantajat voivat tukea yksityissektorin roolia kehityksessä kahta kautta: joko a) vahvistamalla mikroyrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asemaa kehitysmaissa tai b) tarjoamalla porkkanoita kansainvälisille yrityksille, jotta ne osallistuisivat kehitysohjelmien rahoittamiseen ja toimeenpanoon.

Jälkimmäisen osalta EU:n lippulaivaksi on viime aikoina purjehtinut kehityspankkien lainoja ja lahja-apua sekoittava rahoitus. EU on viime vuosina perustanut tällaisia niin sanottuja blending-mekanismeja tiuhaan tahtiin. Niillä katetaan jo käytännössä koko maailma.

***

Blending perustuu ajatukseen, että kehitysmaat kärsivät sijoitusten vähäisyydestä perusinfrastruktuuriin, kuten teiden, patojen tai sähköverkkojen rakentamiseen. EU vipuaa yksityisiä sijoituksia näille avainalueille vähentämällä kehitysavulla lainanantajien ja yritysten riskejä.

Ajatusta voi kannattaa, kunhan sijoitukset pyrkivät köyhyyden vähentämiseen ja veronmaksajien antama tuki todella vipuaa suurhankkeen toteuttamisen ja parantaa sitä.

Hälytyskellot kuitenkin soivat, kun tutustuu eurooppalaisten yhtiöiden lobbausjärjestö BusinessEuropen suosituksiin — erityisesti, kun tietää, että EU ottaa niistä lähes poikkeuksetta vaarin.

BusinessEurope valittaa "Rising to the China Challenge"-raportissaan, että apua ja lainoja sekoittamalla Kiina tukee sen omien yritysten infrastruktuurisijoituksia kehitysmaissa. Nämä tukiaiset asettavat Euroopan epäreiluun kilpailuasemaan.

BusinessEurope penää siis EU:lta toimia siihen, että Kiina blendaa. Se suosittelee EU:ta poistamaan rajoitteet, jotka estävät kehitysavun korvamerkitsemistä eurooppalaisille yrityksille.

EU on vastannut huutoon penäämällä lisää rahoitusta blendaukseen erityisesti energia- ja ympäristöalalla. Tarjouskilpailujen voittajiksi tuskin nousevat kiinalaiset.

***

Kehitysavun valumisessa kehitysmaiden käsistä teollisuusmaan yrityksille ei ole sinänsä mitään uutta: Eurodad -järjestön laskelmien mukaan näin käy OECD-maiden kehitysohjelmien tarjouskilpailuissa kahdelle kolmasosalle rahoista. Yhteensä noin 46 miljardia dollaria noin 130 miljardista palautuu vuosittain teollisuusmaihin.

Blendingillä — epävirallisesti tai virallisesti — sidottu apu saa vielä isommat mittasuhteet, onhan pikku kehitysavun kylkeen lyöty jopa 300 miljoonan lainat Euroopan ja kehitysmaiden pankeilta. Samalla kehitysmaa velkaantuu. Siitä kierteestä on jo riittävästi huonoja kokemuksia, että uhka kannattaa ottaa vakavasti.

Muun muassa Nobel-taloustieteilijä Joseph Stiglitz on korostanut, että paikallisia hankintoja tukeva julkisen sektorin politiikka olisi valtava voimavara kehitysmaiden talouden pönkittämiseksi. Samalla avun sitominen ulkomaisiin hankintoihin on tehotonta rahankäyttöä.

EU onkin sitoutunut avun sitomisen lopettamiseen, mutta samalla tunnustaa, että kysymys on hyvin poliittinen. Ja tässä asiassa politiikka ei ole kehitysmaiden puolella.

Esimerkiksi Ruotsin kehityspoliittinen ohjelma toteaa ykskantaan maan intresseissä olevan, että sen omat yritykset ovat tuottajina kehitysapuvaroin rahoitetuissa hankintakilpailuissa. Yhtä selkeitä ovat tavoitteissaan Hollanti ja Tanska. Suomikin linjaa vihreää taloutta edistettävän yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuksilla sekä "hyödyntämällä suomalaisen ympäristöliiketoiminnan kasvavaa merkitystä työllistävänä sektorina kehitysmaissa."

***

Teollisuusmaiden yrityksillä todella on tärkeä rooli kehitysmaissa, muun muassa työllistäjinä. Mutta apukupeissa vaa'an pitäisi kallistua kehitysmaiden yritysten puolelle, joita blendingin on tarkoitus myös tukea. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa tähän mennessä hyväksytyistä kahdeksasta hankkeesta kuitenkin vain yksi tähtää paikallisten PK-yritysten tukemiseen.

Pörssiyhtiöiden suhteen olennaisinta olisi tukkia niiden verokarkuruus ja tehdä yritysvastuusta laillisesti sitovaa. Tähän pyrkii myös Suomen kehityspoliittinen ohjelma. Siinä onnistuminen tekisi myös kehitysavusta tarpeettomamman.

Kirjoittaja työskentelee Brysselissä Aprodev-järjestössä, joka seuraa EU:n kehityspolitiikkaa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.