Vieraskolumni

Kolumni: Lupaus meni jo

Ennen saatettiin pohtia, vähentääkö kasvu köyhyyttä tarpeeksi nopeasti. Nykyisin on pakko ottaa huomioon se mahdollisuus, että jotkut kasvua lisäävät toimet vaikeuttavat köyhimpien elämää, kirjoittaa Teppo Eskelinen.
Teppo Eskelinen
10.6.2011

Yhteiskunnallisen kehityksen käsite tuottaa helposti hämmennystä. Mitä on kehitys?

Useimmiten kehityksen sanotaan tarkoittavan hyvinvoinnin lisääntymistä ja köyhyyden vähenemistä. Maailma on kuitenkin täynnä paikkoja, joissa ihmiset ovat varsin tyytyväisiä elämäänsä, mutta jotka eivät näytä kehittyneiltä.

Maailmassa on niitäkin paikkoja, joissa niin sanotut kehitysindikaattorit ovat todella hyvällä tolalla (terveys, lukutaito, elinikä, ravitsemus), mutta jotka eivät myöskään näytä kehittyneiltä.

Selvästikään kehitys ei tarkoita mitä tahansa hyvinvointia.

***

Asiaa näin ajatellessa huomaa, että kehitys on lopulta tietty yhteiskunnallinen malli. Tähän malliin kuuluu massatuotanto, kaupungistuminen, markkinat läpäisevänä kulttuurisena ideana, korkea energian ja raaka-aineiden käyttö, rahavälitteisyys ja niin edespäin. Tämä malli hallitsee kulttuurista mielikuvitustamme, vaikka miten haluaisimmekin kehityksen tarkoittavan vain hyvinvointia.

Tähän yhteiskunnalliseen malliin sisältyy suuri lupaus: lupaus siitä, että mallin toteuttaminen nostaa kaikki ihmiset ennemmin tai myöhemmin modernin vaurauden tilaan.

Sotien jälkeiset vuosikymmenet kehityksen lupaus epäilemättä näytti uskottavalta. Kehitysmaiden modernisaatio kasvatti tuotantoa, ja tästä oli myös aitoja hyötyjä työntekijöille. Valtiot kykenivät ohjaamaan talouspolitiikkaa suhteellisen hyvin sekä Etelässä että Pohjoisessa. Niin sanotut ”teollisuusmaat” tuntuivat näyttävän modernisaation mallia loppumaailmalle.

Tämän jälkeen tilanne on muuttunut selvästi.

Ensinnäkin tietoisuus luonnonresurssien rajallisuudesta on koventanut globaalia valtapolitiikkaa. Tämä on osoittanut, että Pohjoinen ei ole vain ”edellä”. Kehityksen mallin seuraamisen materiaaliset mahdollisuudet ovat osittain myös neuvottelua, jonkinlaista globaalia nollasummapeliä.

Toiseksi yritysten valta on kasvanut maailmassa huomattavasti. Yritykset ovat suurempia ja tehokkaammin organisoituneita, investoijien oikeuksia on kasvatettu kansainvälisillä sopimuksilla, ja pääoma liikkuu vapaasti. Tämä on heikentänyt valtioiden kykyä ohjata politiikkaa, ja vähentänyt monikansallisten yritysten tarvetta jättää kehitysmaihin rahaa.

***

Lopputulos on se, että kehityksen lupaus on katoamassa.
Jokainen lehdenlukija huomaa tämän. Lähes mistä tahansa kehitysmaasta kertovassa perusartikkelissa ylistetään maan talouskasvua, todeten kuitenkin ”kasvun hedelmien” jakautuneen epätasaisesti, niin etteivät köyhimmät ole päässeet hyötymään.

Mutta jos tämä on tarina kaikkialla, miksi tarinaa luetaan sarjana poikkeuksia? Eikö tarina pikemmin kerro siitä, että tuotannon kasvu on vallitsevissa olosuhteissa lakannut olemasta toimiva väline köyhyyden vähentämiseen?

Erityisesti Intian tilannetta seuraavat näkevät jatkuvasti huolestuttavia merkkejä siitä, että maan talousihmeestä huolimatta tai siitä johtuen maan köyhimmät ovat ajautumassa entistä ahtaammalle.

Kehityksen lupaus loppuu juuri tähän. Ennen saatettiin ajatella, että köyhyyden väheneminen on piinallisen hidasta ja pohtia, vähentääkö kasvu köyhyyttä tarpeeksi nopeasti. Nykyisin on pakko ottaa huomioon se mahdollisuus, että jotkut kasvua lisäävät toimet vaikeuttavat köyhimpien elämää.

Useimmiten tämä vaikeutuminen näkyy pakkona jättää asuinpaikkansa puuplantaasien tai teollisten megaprojektien alta, tai vaihtoehtoisesti rahatalouden alan kasvun myötä tapahtuvana rahantarpeen kasvuna.

Maailman nälkäänäkevien määrän lähteminen kasvuun pari vuotta sitten oli ratkaiseva käänne. Ongelmaksi ei enää voi syyttää ”kehityksen hitautta”.

***

Ympäristöväen piirissä on muodikasta kiistellä siitä, voiko kehitys olla kestävää, tai toisin ilmaistuna, voiko kasvua jatkaa. Kysymys on sikäli teoreettinen, että jos kasvua ei voi jatkaa, se varmasti käy ilmi.

Köyhyyden vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen kannalta kysymys ”voiko kasvua jatkaa” on kiinnostava vasta, kun on löydetty vastaus perustavampaan kysymykseen: mikä on kasvun/kehityksen ja köyhyyden vähentämisen/hyvinvoinnin lisääntymisen suhde? Mikäli köyhyys ja hyvinvointi ovat nimenomaiset moraaliset syyt haluta kehitystä ja kehitys osoittautuu heikoksi välineeksi näiden tavoitteluun, on välinettä vaihdettava.

Kun kehityksen lupaus pettää, kehityksestä jää jäljelle enää tekosyy kasvattaa tuotantoa riippumatta sen sosiaalisista vaikutuksista. Niinpä kehitysyhteistyökin usein keskittyy investointien kasvattamiseen vallitsevat poliittiset olosuhteet hyväksyen. Eritoten EU:n kehitysavussa tästä on merkkejä.

Kuitenkin suuri valinta kehitysavulle voi olla, valitako kehitys vai köyhyyden vähentäminen. Ne saattavat olla tulevaisuudessa entistä jyrkemmässä ristiriidassa.

Kirjoittaja on filosofi ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka kirja ”Kehityksen loppu” (Into Kustannus 2011) on juuri ilmestynyt. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.