Vieraskolumni

Kehitys ja jätteen synty

Kulutus on kehityksen mittapuu. Jos kehitysmaiden kulutus nousee teollisuusmaiden tasolle, kuluisi luonnonvaroja nelinkertaisesti nykytilanteeseen verrattuna. Onko Etelän tulotason nostaminen mahdollista kestävän kehityksen raameissa?
Kaisu Tuominen
17.6.2004

Kaisu Tuominen

Istun jännittyneenä pohjoismosambikilaisen perheen majan edustalla. Tarkoitukseni on majoittua graduni kenttätyön ajaksi paikallisen pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtajan kotiin.

Minua varten on varattu majan varsinainen huone, jossa on sänky, pieni pöytä ja tuoli. Huoneessa on ovi, jonka saa lukittua ja siksi perhe säilyttää siellä omaisuuttaan: vaatteita, radiota sekä muovisia ja emalisia astioita ja kulhoja.

Hieman häpeillen kannan sisälle kuluneen rinkkani, johon olen omasta mielestäni pakannut vain kaikkein tarpeellisimman: vanhoja vaatteita, makuupussin, hyttysverkon, taskulampun, lääkkeitä, linkkuveitsen, saippuaa, kameran ja sanelukoneen, oppaan antropologisista tutkimusmenetelmistä ja tietenkin muistiinpanovälineet. Rinkkani lisäksi raahaan sisälle laatikollisen vesipulloja, koska en ole ollut varma, onko veden keittoon saatavissa polttopuuta. Pienen silmäilyn seurauksena tajuan rinkkani sisällön olevan aika lailla muhkeampi kuin koko perheen ja varmasti aika monen naapurin yhteenlaskettu omaisuus.

Olemme sopineet minun ostavan perheelle ruokaa korvaukseksi asumisestani ja lähdemme ostoksille. Hankimme saatavissa olevia vihanneksia kylän torilta sekä tölkillisen sardiineja, spagettia ja currymaustetta kylän ainoasta kaupasta. Isäntäni ostaa pattereita taskuradioonsa. Illalla syömmekin herkullista kookoskalaa spagetin kera. Sukua ja naapureita saapuu paikalle sankoin joukoin nauttimaan hyvästä ateriasta.

Seuraavana aamuna herään siihen, kun emäntäni Mama Juliana lakaisee majan sisäpihaa. Keittokatoksen edustalle heitetty spagettipussi ja currypakkaus saavat kyytiä ja lentävät majan edustalle. Minä kömmin pesemään kasvojani ja käyn reikävessassa. Wc-paperin hävittäminen tuottaa päänvaivaa. Päivien edetessä tajuan, ettei perheellä ole mitään keinoa hävittää jätteitään. Ei ole olemassa mitään kylän roskakuoppaa tai jäteastiaa, jota silmäni etsivät useinkin päivän mittaan.

Lähes kaikki jäte on maatuvaa eikä ruoantähteitäkään liiemmin jää. Kotieläimet pitävät huolen mangojen ja kassavien kuorista. Vaatteet ja tavarat käytetään viimeiseen asti. Kotielämään verrattuna marginaaliset kulutustuotteeni muodostuvat ongelmaksi. Tyhjät vesipullot ja käyttökelpoiset rikkinäiset ja kuluneet vaatteet ovat haluttua tavaraa. Taskulamppua riittämättömästi valaisevilla pattereillakin kuuntelee vielä tuntitolkulla radiota.

Mutta mitä tehdä terveyssiteille, rikkimenneen kuumemittarin elohopealle tai päänsärkylääkkeiden pakkaukselle? Spagettipussi ja sardiinitölkki jäävät pyörimään lähistölle viikoiksi. Mama Juliana lakaisee saman pussin vielä moneen kertaan pois nurkista. Perheen isän ostamat kiinalaiset paristot pyörittävät radiota vain hetken ja päätyvät samaan lakaisun noidankehään pihalle ja pois, pihalle ja pois, pihalle ja pois…

Päädyn usein kantamaan roskani mukanani läheiseen kaupunkiin. Tajuan kuitenkin hyvin pian niiden päätyvän käsittelemättömänä mereen ja kaupungin laitamille. Kierrätystä ei ole.

***

Mosambikilainen materian kulutus palautuu mieleeni katsellessani kauhulla perheemme kiihtyvää tahtia täyttyviä roska-astioita. Päivittäinen roskapussimme lienee suurempi kuin isäntäperheeni tuottama jäte vuodessa. Lapsiperheen jätemäärä tuntuu väkisinkin lisääntyvän. Vaipat ovat Suomessa kotitalouksien suurin yksittäinen jäte. Kaatopaikoille joutuu lähes miljoona kertakäyttövaippaa päivässä.

Pohjoisamerikkalaisia kaatopaikkoja ei uskalla edes ajatella. Vaikka käytämme osiksi pestäviä kangasvaippoja, roskavuoret kasvavat. Lapsen kanssa tulee helpommin oikaistua polkuja, pyyhittyä suu talouspaperilla, heitettyä väsyneenä säilyketölkit roskakoriin ja ostettua valmisruokaa.

Suomen luonnonsuojeluliiton raportin mukaan noin viidennes maailman ihmisistä, teollisuusmaiden väestö, kuluttaa neljä viidennestä maapallon luonnonvaroista. Jos kulutus kehitysmaissa nostettaisiin teollistuneiden maiden tasolle, kuluisi luonnonvaroja nelinkertaisesti nykyiseen verrattuna.

Suomessakin jätemäärät ovat lisääntyneet hurjaa vauhtia. Luonnonvaroja kulutetaan nyt puolet enemmän kuin 30 vuotta sitten.

***

Mosambikilainen isäntäperheeni pyrkii kovasti viljelemään rahakasveja, jotta he kykenisivät takaamaan toimeentulonsa. Päivittäinen selviytymistaistelu on raakaa peliä. Rahatulot myytävistä vihanneksista, cashew-pähkinästä ja seesamin siemenestä loisivat perheelle mahdollisuuden ostaa ruokaa silloin kun oma sato ei riitä, viedä sairaat sukulaisensa lääkäriin ja kouluttaa lapsensa.

Samoin se antaisi mahdollisuuden niihin tuotteisiin, jotka merkitsevät edistystä. Ehjät ja siistit vaatteet, hammastahna, radio, partakoneen terät, sukat ja vaimon uutena ostetut kankaat edustavat hyvinvointia. Etelän maiden kehittäminen tuo tullessaan yhä enemmän kulutusta ja siis yhä enemmän jätettä. Maailman jätevuoret tuottava ja luonnonvarat syövä rikas vähemmistö on ryhtynyt kehittämään ekotehokkaita tuotteita ja kierrättämään, mutta sen merkitys on edelleen vaatimatonta.

Kehitysmaiden kohdalla puhutaan mielellään kestävästä kehityksestä, mutta onko Etelän tulotason nostaminen mahdollista kestävästi nykyisessä kulutukseen perustavassa talousmallissa? Entä kenellä on oikeus sulkea toiset kehityksenä mielletyn tavaramaailman ulkopuolelle?


Kirjoittaja on äitiyslomalla Siemenpuu-säätiön kehitysyhteistyösihteerin tehtävistä. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.
s