Vieraskolumni

Kehityksen salainen resepti

Jeffrey Sachsin johtamassa hankkeessa luotetaan seitsemään yksinkertaiseen toimenpiteeseen, jotka poistavat köyhyyden maailmasta - tai sitten eivät.
Jukka Aronen
4.5.2006

Kehitysyhteistyöhön ei panosteta riittävästi ja siksi tulosten seuraaminen on välillä turhauttavaa. Kehitys on hidasta, ja usko on helposti koetuksella. Olen joskus leikitellyt sellaisella ajatuksella, että kaikki kehitysyhteistyöhön suunnattavat varat keskitettäisiin vuosittain yhteen köyhään valtioon. Näin annettaisiin runsaskätinen käynnistyspotku aina maalle kerrallaan.

Haittapuolena on tietty se, että mitään takeita onnistumisesta ei olisi. Ja aikaakin kuluisi yli sata vuotta.

***

Samankaltaista ideaa on kehitelty myös kehityskysymyksiin perehtyneen ekonomisti Jeffrey Sachsin vetämässä Earth Institutessa, jossa on pohditty maailman muuttamista kylä kerrallaan. Kaksi vuotta sitten Sachs laittoi liikkeelle melkoisen joukon eri alojen asiantuntijoita ja perusti kenttälaboratorion Afrikkaan. Ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Sauri, pieni 5 000 ihmisen kylä Keniasta.

Sachsin hankkeen tekee mielenkiintoiseksi se, että hän lähti kokeilemaan Saurin kehittämistä menetelmällä, josta hän toivoo yleistä lääkettä köyhyyteen koko maailmassa. Reseptiin kuuluu seitsemän ainesosaa:

  1. lannoitteita ja siemeniä parantamaan satoa
  2. hyttysverkkoja vähentämään malariatartuntoja
  3. lisää vedenottopisteitä
  4. rahalajikkeiden viljelyä lisäämään tuloja
  5. kouluateriat
  6. matokuuri kyläläisille
  7. uusien teknologioiden, kuten kännyköiden ja energiatehokkaiden uunien, käyttöönotto

Näitä seitsemää toimenpidettä kehiteltiin yhdessä kylänvanhimpien kanssa, ja alustavat tulokset ovat olleet lupaavia. Uudistukset on otettu hyvin vastaan, ja kyläläiset itse vastaavat niiden toteuttamisesta. Malariatapaukset ovat tippuneet puoleen ja sadot ovat kaksinkertaistuneet. Kyläläisten mukaan kaikille riittää nyt jotain syötävää.

Suurin vaikutus on ollut kouluruokailulla, joka on toteutettu niin, että kyläläiset itse antavat osan sadoistaan koulun käyttöön. Kun mahat saadaan täyteen, keskittymiskyky paranee. Saurin lapset ovat kohonneet alueen 253 koulun järjestämissä yhteiskokeissa kakkossijalle. Aiempi sijoitus oli 108.

Myös taloudellinen aktiivisuus on selvästi lisääntynyt. Kylässä on nyt useita omia kauppoja, ja monella on lisätuloja rahalajikkeiden viljelystä.

Koekyliä on tällä hetkellä 12 eri puolilla Afrikkaa, ja verkostoa laajennetaan näiden kylien ympärille. Vuoteen 2009 mennessä kyliä pitäisi olla jo tuhat. Jokainen kylä on mukana hankkeessa viisi vuotta, ja sinä aikana kunkin kyläläisen saama avustus on yhteensä noin 250 dollaria.

Mitä sitten tapahtuu kun avustajien autojen perävalot häipyvät horisonttiin viiden vuoden päästä? Hankkeeseen liittyy loppuvaihe, jossa menetelmät ja niistä saadut opetukset on tarkoitus siirtää kansalliselle tasolle kussakin maassa, mutta onko sillä onnistumisen mahdollisuuksia?

***

Melkein tekisi mieleni sanoa, ettei tuollaisesta hankkeesta mitään tule. Tukea saavat kylät imevät asukkaita lähialueelta ja kukoistavat sen hetken, kun ulkopuolista rahaa on saatavilla. Valtiokoneisto ja paikallinen aluehallinto kuuntelevat Sachsia ja antavat virallisissa puheissa ymmärtää, että asiat muuttuvat vaikka eivät sitten muutukaan.

Hätäinen epäluuloni johtuu nimenomaan siitä, että tällaiset hankkeet eivät muuta köyhyyttä aiheuttavia rakenteita. Maailmankaupan vääristymillä on välillinen vaikutus Saurin kaltaisiin kyliin, mutta sitäkin suurempi merkitys on paikallistason demokratialla.

Afrikkalaisella maaseudulla kukoistaa ns. klientelismi. Suuri eriarvoisuus ja alhainen tuottavuus luovat helposti tilanteen, jossa paikalliset poliitikot ja virkamiehet jakavat valtion ja kunnan vähäisiä varoja edistääkseen omaa uraansa ja hyvinvointiaan. Varoja annetaan vain oman poliittisen linjan edustajille tai niille, jotka ovat helposti käännytettävissä liittolaisiksi. Tämän asetelman muuttaminen on hyvin vaikeaa.

***

Vai onko? Jos todella käykin niin, että Sachsin kyliä nousee jollekin alueelle kuin sieniä sateella. Ja kuvitellaan, että kylien asukkaat alkaisivat järjestäytyä ja puolustaa omaa hyvinvointiaan. Eikö sitten olisi mahdollista, että klientelistinen järjestelmä haastettaisiin alhaaltapäin, kun ihmiset ryhtyisivät vaatimaan paikallispoliitikoilta tasa-arvoista kohtelua ja läpinäkyvää toimintaa?

Olen itse ollut todistamassa Nicaraguassa, että näin todellakin voi käydä. Mutta alhaalta maaseudun kylistä tuleva paine ei yksinomaan riitä, vaan tarvitaan paljon muitakin demokratian apuvälineitä, kuten riippumatonta oikeuslaitosta ja vapaata tiedonvälitystä, jotta eriarvoisuudesta hyötyjät saadaan luupin alle.

Toisaalta vallan kolmijako ja sananvapaus on saavutettu juuri valppaan kansalaisyhteiskunnan ansiosta. Oleellista on siis kansalaistoiminnan voimistaminen niin maalla kuin kaupungissa.

Sachsin reseptissä saattaa sittenkin olla järkeä.



Kirjoittaja on Kepan verkkojulkaisujen päätoimittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.