Vieraskolumni

Kauppa vapautui, ja mitä sitten?

Ajattelin itsekkäästi , että kun koko elinympäristöni kauppa vapautuu, niin elämäni Mosambikissa helpottuu. Ajattelin, että uusien vapaakauppasopimusten voimaantulo eteläisen Afrikan sisällä ja EU:n kanssa täytyy näkyä jossakin.
Esa Salminen
12.2.2008

Esa SalminenOlin ajatellut, että eteläafrikkalaiset hedelmät ja viinit halpenevat, ja että vuodenvaihteessa samaisessa maassa painattamani kirjat köyhdyttämisestä pääsevät Mosambikiin ilman tulleja ja ongelmia - rahtaaminen Johannesburgista Maputoon riittäisi. Arvelin, että ehkä tänne saadaan piakkoin eurooppalaisia juustojakin.

Uskoin näin, sillä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisön SADC:n sisäinen vapaakauppa-alue oli rysähtämässä voimaan samaan aikaan kun alueen EPAksi kutsuttu vapaakauppasopimus EU:n kanssa.

Olin luonnollisesti katkerasti väärässä.

Pembassa on käytännössä viisi ruokakauppaa, joiden intialaisperäiset kauppiaat nyhtävät meiltä varakkaammilta kaupunkilaisilta kaiken, mikä irti lähtee. Tomaattikilon hinta pompsahti juuri kolmeen euroon, eteläafrikkalaisesta suihkugeelistä on aina saanut maksaa kympin. Jos hinnat jossain ovat halventuneet, se marginaali on jäänyt matkalle - täällä meillä kaikki vain kallistuu.

Vapaakauppa ei näy arjessa mitenkään.

***

Entä sitten kirjat? Pyyhälsivät rajan yli suoraan kansalaisaktivistien odottaviin käsiin ja alkoivat rikastuttaa kriittistä mosambikilaista ajattelua? Ehei, ei suinkaan.

Opukset pamahtivat tullin kylmävarastoon ja jäivät sinne päivä- ellei viikkokausiksi. On nimittäin niin, että vaikka kirjat nykyään pääsevätkin maahan tullivapaasti (kiitos SADC:n vapaakaupan), niin kaikki Mosambikiin maitse tuotava rahti jämähtää silti varastoon rajan pohjoispuolelle.

Lain mukaan vain laillistettu huolitsija voi ne sieltä hakea, mutta tavaroiden vastaanottajakin joutuu paikalle menemään. Tarvitaan lomakkeita, leimoja ja jonoja. Todennäköisesti pitää tulla huomenna uudelleen. Tullissa varmistetaan, mistä kirjat tulivat, kenelle ja miksi - vaikka kaikki tietävätkin, että ne saavat lopulta tulla maahan ilman tullia. "Ja mikä tällainen Kepa on, mihin se tällaisia opuksia käyttää", tullissa ihmetellään. Seuraa allekirjoituksia, kopioita, lisää jonoja ja lisää leimoja.

Tällaista on tavaroiden vapaa liikkuvuus.

***

Tavalliset mosambikilaiset ovat tietysti autuaan tietämättömiä tästä kaikesta. Eteläisen Afrikan integraatiosta puhutaan paikallisissa lehdissä jonkin verran, mutta EU:n kanssa sovitusta EPA:sta ei tiedä kukaan. Ennen sopimuksen allekirjoittamista siitä kirjoitettiin kymmenkunta lähinnä kauhistelevaa tai kaunistelevaa juttua. Se, että Mosambik allekirjoitti sopimuksen, jäi lehdissä kertomatta. Näin ollen EPA-sopimuksia vastustavat kampanjoijatkaan eivät tienneet sitä. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kirjaimellisesti.

Mutta miksipä heidän pitäisikään tietää, tavallisten ihmisten? Valtaosa elää kädestä suuhun ja vain haaveilee ulkomailta tuoduista tavaroista.

Tavallaan he kai voisivat välillisesti hyötyä Mosambikin ulkomaanviennin piristymisestä. Tosiasiassa vienti ei kuitenkaan piristy, sillä Mosambikilla oli jo aiemmin vapaa pääsy Euroopan ja Etelä-Afrikan markkinoille: Eurooppaan siksi, että Mosambik on yksi maailman vähiten kehittyneistä maista ja Etelä-Afrikan siksi, että maiden välinen vapaakauppaprosessi on alkanut jo vuosia sitten.

Kaupan pitäisi vilkastua, kun se on vapaata. Tavaroiden kiertää, valikoimien kasvaa. Ehkä niin joskus vielä käykin. Sitä odotellessa me Pemban varakkaat kiertelemme kaupasta toiseen, toivoen että johonkin olisi tullut mehua tai että jostakin saattaisi löytyä parinkymmenen euron fetapalanen. Kerran löysin huoltoaseman pakastealtaasta pinaattia. Se oli hienoa se.

Se, kuinka valtio on hoitanut sopimuksesta johtuvan tullitulojen aikaansaaman alijäämän, käy selville, kun valtion tämän vuoden tilinpäätös joskus ensi vuonna tulee. Valtion suunnitelman mukaan alijäämä hoidetaan ylellisyysveroilla, eli minun pussistani. Kyynisyyden ammattilaisena arvelen, että rahat oikeasti löytyvät lainan- ja avunantajien pohjattomista taskuista.

Kirjoittaja on Kepan kehityspoliittinen tiedottaja Mosambikissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Lisää tietoa aiheesta