Vieraskolumni

Katunuoret ponnistavat yhdessä kohti parempaa

Undugu Society of Kenya auttaa Nairobin katulapsia. Sen lähtökohtana on, että nuorten mielipiteitä kunnioitetaan ja he saavat itse määritellä tarvitsemansa avun.
Ulla Saikkonen
30.3.2010

saikkonen.jpg

Jos neljätoistavuotiaasta Alexista kirjoittaisi kirjan, sitä olisi ikävä lukea. Kirja olisi täynnä kotiväkivaltaa, suojattomuutta, nälkää, huumeita, kuolemaa.

Alex joutui kadulle kymmenvuotiaana vanhempien erottua ja eli tyypillista katulapsen elämää Nairobissa: kerjäsi, etsi jätteiden seasta jotakin syötäväksi kelpaavaa, keräsi jätemetallia myytäväksi, piilottautui poliisilta, nukkui oudoissa paikoissa, haisteli liimaa ja poltti marijuanaa lievittääkseen nälän ja kurjuuden tunnetta.

Keniassa arvellaan olevan 250 000 katulasta ja katunuorta, ja heidän määränsä kasvaa koko ajan. Köyhyys, perheiden hajoaminen ja rajusti noussut muuttoliike maalta kaupunkeihin ovat suurimpia syitä lasten jäämiseen heitteille.

Kenia on allekirjoittanut YK:n lasten oikeuksien sopimuksen, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta katulasten ja -nuorten elämään. Poliisi pidättää, pahoinpitelee ja ampuu heitä, usein mitättömän pienistä syistä. Monille tavallisille kenialaisille katulapset ovat epämiellyttävä turvallisuusriski, joka pitää kiertää kaukaa.

***

Olen lukenut mielenkiinnolla Suvi Waitaran opinnäytetyötä "Kuuleeko kukaan", jossa hän tutkii lasten osallisuutta katulapsityössä Keniassa. Waitara halusi selvittää, miten lasten ääni saataisiin paremmin kuuluviin – ovathan he kadulla elämisen asiantuntijoita.

Katulapsia pidetään usein olosuhteiden uhreina ja tulevaisuuden rikollisina. Ajatellaan, etta ilman kunnollista ohjausta lapsista tulee "pahoja".

Asetelma kuitenkin muuttuu, kun asiaa katsoo katulasten näkökulmasta: heille katu on paikka, jossa he voivat ansaita elantonsa ja löytää suojaa ja turvallisuuden tunnetta toisten katulasten joukossa, Waitara kirjoittaa.

Uusia keinoja tarvitaan, koska perinteinen kuntoutuskeskustyö on osoittautunut liian kalliiksi ja tehottomaksi. Sillä tavoitetaan vain murto-osa katulapsista, ja lisäksi monet lapsista karkaavat takaisin kadulle.

***

Undugu Society of Kenya alkoi viisi vuotta sitten toteuttaa menetelmää, jossa voimaannutetaan katunuoria selviytymään vaikeissa elinoloissa. Undugun suomalaisena kehitysyhteistyökumppanina toimii Taksvärkki.

Lähtökohtana Undugussa on, että nuorten mielipiteitä kunnioitetaan ja he saavat itse määritellä tarvitsemansa avun.

Undugun työntekijät kiertävät kaduilla kertomassa nuorille, että heidän kannattaisi järjestäytyä ryhmiksi. Työssä on mukana myös entisiä katunuoria auttamassa kaltaisiaan. Kun ryhmä on saatu koottua, sen nuoret määrittelevät sille säännöt, valitsevat johtajat ja päättävät kokoontumisista.

Siitä alkaa muutos.

***

Olen tullut Undugun sosiaalityöntekijän kanssa tapaamaan Jeans Associationia Nairobi Westiin. Entiset katujengin jäsenet ovat tehneet neljässä vuodessa täyskäännöksen: he pesevät ja korjaavat autoja ja ovat säästäneet rahaa yhteiselle pankkitilille.

Suurin osa Jeansin jäsenistä on osallistunut Undugun ammattitaitokursseille, kolme nuorta on suorittanut ajokortin Undugun tuella ja muutamat ovat käyneet järjestön liiketoimintakoulutuksen. Heistä yksi, Bernard Otieno, on nyt ylpeä kioskin omistaja. Hän sai Undugulta pienen lainan oman bisneksen aloittamiseen.

Nuoret ovat myös onnistuneet jättämään huumeet eikä kukaan heistä asu enää kadulla. Jeansin varapuheenjohtaja Nicholas Kangethe puhuu yhteishengestä, ja sitä näillä nuorilla riittää.

Jos joku joutuu pulaan, häntä ei jätetä yksin: Sammy Alvavi pelasti kadulle juosseen lapsen auton alta, mutta loukkaantui itse pahoin. Muut Jeansin jäsenet kävivät sairaalassa säännöllisesti katsomassa toipuvaa ystäväänsä.

***

Jeans Association asettaa itselleen uusia tavoitteita sitä mukaan, kun entiset on saavutettu. Niistä tärkein on tämä: nuoret haluaisivat ostaa Nairobin kaupungilta itselleen maapalan liiketoimiensa harjoittamista varten. Se lopettaisi viranomaisten häirinnän, jonka vuoksi yksi nuorista sai vankilatuomion ja olisi joutunut olemaan vankilassa pitkään ilman Undugun väliintuloa.

Vuosi sitten Nicholas Kangethe marssi kaupungin virastotaloon yhdessä kahden muun Jeansin jäsenen kanssa esittämään paperille kirjatun suunnitelman maapalan ostosta.

Rohkea veto!

Vastausta ei ole vielä kuulunut, mutta nuoret eivät aio luovuttaa.

Neljätoistavuotias Alex pääsi Undugun ylläpitämään katulapsikeskukseen, joka antaa valiaikaisen suojan kaikkein pienimmille katulapsille. Alex toivoi pääsevänsä takaisin kouluun ja isän luo.

Kahden kuukauden päästä toiveista tuli totta.

Kirjoittaja on vapaaehtoistöissä Undugu Society of Kenyassa, joka on Kenian vanhin katulapsityötä tekevä järjestö. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.