Vieraskolumni

Katse Afrikkaan

Suomi lipsuu jälleen kehitysyhteistyörahoitusta koskevista lupauksissaan. Nyt on aika tarkastella sitä, miten rahaa käytetään.
Antti Kaikkonen
1.9.2008

Antti Kaikkonen Hallituspuolueiden väliset neuvottelut valtion budjettiesityksestä vuodelle 2009 ovat nyt ohi, ja seuraavaksi budjetti siirtyy eduskunnan käsittelyyn. Jaossa on tänäkin vuonna niukkuutta, ja kehitysyhteistyömäärärahalupauksista lipsutaan jälleen, valitettavasti. Prosentuaalisen jälkeenjääneisyyden selittäminen oletettua paremmalla talouskasvulla on hallinnollista vallankäyttöä, eikä se ole poliittisesti kestävää.

Meidän päättäjien on otettava siitä vastaan oikeutettua kritiikkiä. Valtiontalouden raamiajattelussa on helpompi puhua kehitysyhteistyöstä myönteisesti kuin saada riittävä tuki miljoonien siirroista momentilta toiselle. Raamit luovat pitkäjänteisyyttä ja ennakoivuutta, minkä lisäksi ne hyvin todennäköisesti parantavat julkisen talouden tunnuslukuja, mutta samalla ne rajoittavat eduskunnan budjettivaltaa. Moni poliittinen impulssi jää siirtymättä budjettiin.

Eurooppa-neuvoston päättämä kehitysyhteistyövarojen minimitavoite - 0,51 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä - toteutunee Suomessa vain, mikäli talouskasvu taantuu tuntuvasti. Taantumasta tosin on jo merkkejä, joten saa nähdä, kuinka käy. 0,7 prosentin tavoitteeseen on vielä enemmän matkaa.

* * *

Suomessa on takana useiden vuosien nousukausi ja valtiontalous on kehittynyt hyvin. Edessä on siis luultavasti jotakin synkempää. Synkkyys on kuitenkin hyvin suhteellista: Taantumankin tullessa suomalaiset elävät keskimäärin yltäkylläisyydessä, jonkalaiseen ei ylletä kuin hyvin harvassa maassa. Pidämme itsestäänselvyyksinä asioita, joista muualla vain haaveillaan.

Erityisen huonolta tilanne näyttää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa on edetty kokonaisuutena hitaasti, jos ollenkaan. Esimerkiksi köyhien osuus ei ole muuttunut yli kahteen vuosikymmeneen, ja alueen ihmisistä puolet elää edelleen köyhyysrajan alapuolella. Köyhyyden poistaminen, joka on myös Suomen kehityspolitiikan kärkitavoite, ei siis ole edennyt juuri ollenkaan.

* * *

Vaikka Suomessa apumäärärahojen lisäämisestä on poliittinen konsensus ja euromääriä on lisätty voimakkaasti, jatkuvana haasteena on varojen ja hankkeiden mahdollisimman hyvä koordinointi ja niiden käytön tehokkuuden arviointi.

Asiaa on hyvä pohtia nyt, budjettiriihiviikon jälkeen, ja kun kehitysavun tuloksellisuus on noussut viime vuosina keskustelunaiheeksi. Avun tehokkuuden pelisääntöjen, niin sanotun Pariisin julistuksen puolivälitarkastelukokous alkaa syyskuun 2. päivä Ghanan Accrassa. Kokouksen tarkoitus on muun muassa tarkastella verovarojen käytön tehokkuutta kehitysyhteistyössä sekä etsiä uusia keinoja jo asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Järjestelmiä on kehitettävä avoimempaan, suunnitellumpaan ja selkeämpään suuntaan. Se puolestaan vaatii asiantuntemusta, joka vaatii pitkäaikaista asioihin ja avustuskohteisiin perehtymistä sekä jatkuvaa koulutusta. Vanha totuus on, että harvassa byrokratiassa onnistutaan hallinnoimaan voimakkaasti ja nopeasti lisääntyviä määrärahoja. On väistämätöntä, että ainakin sopeutumisvaiheessa esiintyy jonkinlaista kitkaa ja tehottomuutta.

* * *

Kuka kehitysapua sitten antaa ja millä ehdoilla? EU-maat haluavat nähdä apunsa vilpittömänä ja humaanina kaikkein hädänalaisimpien auttamisena, jonka tavoite on demokraattinen ja konfliktivapaa yhteiskunta. Luonnonvaroiltaan rikkaat Afrikan valtiot saavat yhä enemmän huomiota, mutta eivät aina pyyteettömästi. Voimakkaasti kehittyvä ja resurssinälkäinen Kiina etsii kumppaneita, joille tarjota halpaa lainaa, avustusta ja ylimääräistä työvoimaansa. Sillä ei ole suurempia vaatimuksia hallinnon kehittämisen, korruption kitkemisen, kestävän kehityksen tai ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen.

Radikaaleimmat kommentaattorit puhuvat jo uuskolonialismista tai uudesta kilpajuoksusta, jossa Afrikkaa kupataan vanhaan siirtomaatyyliin isäntien tullessa tällä kertaa Euroopan ulkopuolelta. Kiina puolestaan pitää yhteistyötä tasaveroisten kumppaneiden dialogina, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Aika näyttää, kenen kehitysyhteistyöfilosofia ja käytännön toimet kestävät kriittisen tarkastelun. Afrikkalaisille pitää toivoa parempaa tulevaisuutta ja ihmisten pitää toimia sen puolesta. Varmaa on vain se, että Afrikka ei tulevaisuudessa ole enää unohdettu manner.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja, joka toimii suuren valiokunnan varapuheenjohtajana ja ulkoasiainvaliokunnassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Kepa seuraa OECD:n koordinoimaa Accran kokousta paikan päällä. Uutisia ja tunnelmia voi seurata koostesivulta.