Vieraskolumni

Kansanmurhat!

Kansanmurhilla viitataan yleensä ihmisjoukon fyysiseen tuhoamiseen, mutta on olemassa myös huomaamattomampia prosesseja, joissa ei kuole ihmisiä mutta kansoja kylläkin.
Janne Saarikivi
12.3.2004

Kuva: Janne Saarikivi

Tukholmassa pidettiin hiljan kansanmurhien ehkäisyyn paneutunut YK:n konferenssi. Tapahtuma muistetaan parhaiten siitä, että konferenssin aattona Israelin suurlähettiläs sai taidenäyttelyssä herneen nenäänsä ja hän tuhosi taideteoksen, jonka oli määrä symboloida Lähi-idän väkivaltaa.

Teossa oli symboliarvoa kerrakseen.

Israelin lähettilään meuhkaamista voi halutessaan ymmärtää siinä mielessä, että juuri juutalaiset ovat aikojen kuluessa joutuneet ainutlaatuisen väkivallan kohteeksi.

Kun kansanmurhia ajatellaan, otetaankin yleensä prototyyppisenä esimerkkinä esiin juutalaisten kohtalo natsien käsissä ja muut samantyyppiset tapaukset, joissa on kyse ihmisjoukon fyysisestä tuhoamisesta etnisin perustein.

On kuitenkin myös muunlaisia prosesseja, joissa törkeän politiikan avulla hävitetään kansoja. Nekin ovat eräänlaisia kansanmurhia, mutta ne eivät saa juuri lainkaan huomiota. Ne koetaan "normaaleiksi" etnisen identiteetin muutoksiksi. Todellisuudessa ne ovat kaukana siitä.

***

Yleensä kaikilla on lapsuudesta ahdistavia kokemuksia, jotka liittyvät omaan erikoislaatuun heräämiseen. Kerhossa, alaluokilla, pihoilla ja jumppatunneilla kiusataan niitä, jotka eivät osaa pompottaa palloa, joilla on vääränmuotoinen nenä tai vääränmerkkiset lenkkarit.

Aivan erityisesti kiusataan niitä, jotka ovat vääränvärisiä tai puhuvat väärällä tavalla. Jos ympärillä ei ole omaa erikoislaatua tukevaa yhteisöä, on samaistumisen paine kova ja se saattaa johtaa kansallisen tai kielellisen identiteetin menetykseen.

Kaikkialla maailmassa on tälläkin hetkellä käynnissä prosessi, jossa ihmiset luopuvat kulttuuriperinnöstään ja äidinkielestään, koska heille hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti vihjataan, että niin olisi hyvä tehdä. Seurauksena ihmisiä ei kuole, mutta kansoja kylläkin.

Kielenvaihdon myötä kulttuurinsa ovat menettäneet sadat intiaaniryhmät, useat Australian aboriginaalien ryhmät, lukuisat Venäjän vähemmistökansat ja monet muut. Samalla koko ihmiskunta on kulttuurisesti köyhtynyt.

***

Tärkeässä roolissa tässä hitaassa kansanmurhassa ovat koulutus ja media. Media luo valtakulttuuriin liittyviä roolimalleja, joihin nuoriso samaistuu. Koulutus taas tarjoaa sosiaalisen menestyksen mahdollisuutta yhteiskunnan valtakielellä, yhteiskunnan valtakulttuuriin arvoihin ja elämäntapaan sitoutuen.

Useimmissa maailman maissa on huomattavan kokoisia etnisiä vähemmistöjä. Siitä huolimatta koulutus on yleensä järjestetty keskitetysti, yhdellä tai muutamalla kielellä. Optimistisenkin arvion mukaan koulua voi käydä alle kymmenellä prosentilla maailman kielistä.

Ratkaisu on yleisestä, valtiokohtaisesta oppivelvollisuudesta luopuminen ja paikalliskulttuurien ottaminen kouluttamisen subjekteiksi. Tällaista muutosta voisi kuvata hierarkisen, keskitetyn vallan korvaamiseksi paikallisten yhteisöjen vallalla. Tähän mennessä ihmiskunnan historia on kulkenut kuitenkin enimmäkseen päinvastaiseen suuntaan.

***

Kansanmurhia ei voida välttää pelkästään puhumalla kauniita yleisestä ihmisyydestä, tasa-arvosta ja kansainvälisyydestä. Tulee puhua myös päinvastaisesta, ihmisten erilaisuudesta. Meidän tulee tunnustaa, että emme aina ymmärrä naapuria, eikä meidän pidäkään. Mutta meidän tulee ymmärtää, että niin oman kuin naapurinkin kulttuurin olemassaolo ja säilyminen on tärkeää. Se on ainakin yhtä tärkeää kuin ihmisten säilyminen hengissä.

Ihmisoikeusliikkeen ja kehitysyhteistyön keskeinen haaste onkin se, miten löytää tasapaino ihmisten yksilöllisten oikeuksien ja kollektiivisten kulttuuristen oikeuksien puolustamisen välillä. Yleinen ihmisyys toteutuu paikallisesti ja historiallisesti rajattujen kulttuuristen traditioiden kautta. Toisaalta kielten ja kulttuurien olemassaolo on sidottu meihin, ihmisiin. Ne värisevät hengissä vain niin kauan kuin joku ihminen hengittää niiden mukana.


Kirjoittaja toimii tutkijana Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisella laitoksella. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä eivätkä edusta Kepan virallisia näkemyksiä.