Vieraskolumni

Kansalaisyhteiskuntaa metsästämässä

Kaisu Tuominen
12.5.2002

Santo Domingo -- Ensimmäisen puolen vuoden aikana Dominikaanisessa tasavallassa yritin löytää järjestöä tai kansanliikettä, jossa voisin tehdä vapaaehtoistyötä ja solmia sosiaalisia suhteita. Ajatuksenani oli samalla lisätä Kepan tuntemusta paikallisesta järjestökentästä.

Aloitin etsintäni minulle tutusta maisemasta: pohjoisen järjestöjä muistuttavista kansalaisjärjestöistä, joista monet kuuluivat kansainvälisiin verkostoihin tai saivat tukea toimintaansa eurooppalaisilta tahoilta. Kerta kerran jälkeen turhauduin. Osa osoittautui poliitikkojen salkkujärjestöiksi, joiden ainoa tarkoitus oli houkutella valtion tukea tai ulkomaista apurahaa. Toiset muistuttivat lähinnä konsulttitoimistoja.

Periaatteena tuntui olevan, ettei toimintaan kannata ryhtyä, jollei siitä myös nettoa jotain. Seminaarin voi järjestää vain rantabulevardin hotellien ilmastoiduissa saleissa ja tarjoilun tulee ylittää minimivaatimukset. Tietyn ydinjoukon ulkopuolisia saati tavallisen kansan edustajia ei voi kutsua, koska he eivät kykene keskustelemaan riittävän teknisesti. Muuten lehtien seurapiiripalstoilla ei ehkä julkaistaisi osanottajien kuvia

Turhauduin vilustumisiin superilmastoiduissa seminaareissa ja päätin suunnata valtion yliopiston liepeille. Turhaan. Monille Latinalaisen Amerikan maille ominaista vasemmistolaisuudesta kumpuavaa liikehdintää ei juuri ole. Päädyin siihen lopputulokseen, että kansalaisaktivismi on maassa hyvin heikoissa kantimissa.

***

Vähitellen aloin kuitenkin nähdä ympärilläni ilmentymiä keskinäisestä avusta ja oikeuksien puolustamisesta. Monet puurtavat uskonsa voimalla kirkkonsa jäsenten ja vähäosaisten hyväksi. Pääkaupungin lähiöissä toimii aktiivisia naapurustoverkostoja, jotka vaativat julkisia palveluita ja katuväkivallan lakkauttamista.

Lähes joka kylässä ja korttelissa on erilaisia lotto- ja sairausvakuutusverkostoja. Ensimmäisessä jäsenet maksavat viikottaisen summan, joka arvotaan osallistuneiden kesken. Toisessa jäsenet maksavat liittymis- ja kuukausimaksun. Vakavan sairauden tai perheenjäsenen kuoleman kohdatessa he saavat mittavan kertakorvauksen. Tätä toimintaa pyörittämässä ovat kymmenet tuhannet yhteisönsä hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset.

Naapurustotoiminta ei noudata kehitysyhteistyöhankkeiden projektisykliä, eivätkä sen edustajat keskustele globaalilla kansalaisjärjestökielellä. Kun pohjoisen kansalaisjärjestöt etsivät yhteyksiä, ne tarttuvat helposti niihin, jotka puhuvat meille tuttua kieltä. Hyväksymme tietokoneella kirjoitetun hyvin jäsennetyn - mielellään englanninkielisen - projektihakemuksen, jossa on määritelty tavoitteet, strategiat ja toiminnot. Kutsumme kansainvälisiin kokouksiin ne, jotka vastustavat globalisaatiota "oikeilla" ajatuksilla.

Usein ajattelemme yhteistyöjärjestöjemme edustavan ruohonjuuritason verkostoja. Aina näin ei ole. Välittäjäjärjestöt joutuvat kaupittelemaan itseään kehitysmaiden köyhien äänenä rahoituksen saamiseksi. Köyhimmät puolestaan ovat riippuvaisia välittäjistä saadakseen äänensä kuulumaan apumaailmassa. Joskus heillekin tihkuu jotain.