Vieraskolumni

Kansalaisoikeuksia ja ihmisvelvollisuuksia

Ihmisoikeusteoria luotiin aikana, jolloin valtio nähtiin aina merkittävimpänä vallankäyttäjänä ja siksi automaattisesti vastuullisena tahona oikeuksista. Idea voi hyvin, vaikka valta ihmisten elämään siirtyy yhä uusille toimijoille.
Teppo Eskelinen
1.5.2005

Teppo Eskelinen

Globalisaatio herättää optimismia monissa ihmisoikeustoimijoissa. Viralliset tahot kertovat mielellään, että nyt on mahdollista "globalisoida ihmisoikeudet". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maailmasta on yhä vaikeampi löytää paikkaa jossa ihmisiä voisi kiduttaa rauhassa ilman että joku olisi lähettämässä kulman takaa Amnestylle sähköpostia. Hyvä niin.

Globalisaatio kuitenkin samaan aikaan haastaa ihmisoikeudet aivan uudella tavalla. Pitäisi olla tarkkana, ettei koko käsitteen merkitys karkaa väärille poluille.

***

Ihmisoikeuksien teoria luotiin aikana, jolloin paikallinen valtio oli se taho, jolla oli ylivoimaisesti suurin valta ihmisten elämään. Ihmisten liikkuvuus oli myös varsin vähäistä. Siispä oli varsin järkevää perustaa globaalin ihmisarvon idea valtioiden "säiliöteorialle", kuten ajatusmallia joskus nimitetään.

Toisin sanoen valtio nähtiin aina merkittävimpänä vallankäyttäjänä ja siksi automaattisesti vastuullisena tahona oikeuksista. Valtioiden järjestelmä nähtiin kaikki ihmiset kattavaksi ja ihmisten uskottiin pysyvän varsin ongelmattomasti syntymäterritorionsa sisällä.

Tämä kaikki on tänä päivänä hieman ongelmallista. Säiliöteorian oletukset elävät ja voivat hyvin, vaikka erilaiset kansainväliset mekanismit, suuryritykset, instituutiot ja toiset valtiot ovat ratkaisevassa roolissa erilaisten oikeuksien toteutumisessa. Valta ihmisten elämään siirtyy yhä uusille toimijoille, idea vastuusta aina paikallisen valtion ongelmana elää ja voi hyvin.

***

Ihmisoikeuspuheen keskeinen mielenkiinto ei kohdistu ihmisoikeuksien toteuttamiseen, vaan niiden loukkauksiin. Harvoin kysytään, miten toimisimme paremmin tämän ja tämän oikeuden toteuttamiseksi, sitäkin useammin, kuka loukkaa, miten ja missä. Tämä aiheuttaa tiettyä kaksitasoisuutta. Mitä helpompi loukkaukset on osoittaa, sitä todellisempi oikeus käytännössä on. Ja kun mahdollinen loukkaaja on aina määritelmällisesti paikallinen valtio, monet oikeudet jäävät ilmaan.

Erityisen hankalia ovat kysymykset ruoan tai terveydenhuollon kaltaisista oikeuksista. On aivan selvää, että näiden oikeuksien toteutuminen riippuu ratkaisevasti monenlaisista kansainvälisistä prosesseista ja toimijoista. Valtiot eivät köyhdy tai palkat laske nälkätason alapuolelle itsestään, vaan taustalta löytyy aina jossain päin maailmaa tehtyjä päätöksiä.

Koska tuskin näemme IMF:n tai valtiovarainministerikokouksen ihmisoikeustribunaalin syytettyjen aitiossa, jäljelle ei jää paljoakaan hyviä vaihtoehtoja. Voidaan päätellä että valtio on vastuussa köyhyydestään, tai sitten voidaan todeta, että oikeus on julistus, jota ei ollut tarkoituskaan ottaa vakavasti.

Oikeuksia voidaankin julistaa ihan miten paljon tahansa, mutta jos niiden takaa ei löydy velvollisuuksia käytännössä vastuullisille tahoille, oikeudet jäävät julistuksiksi. Siinä ei paljoa auta, että taloudellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia kuulemma nykyisin "korostetaan".

***

Maailma on myös liikkeellä. Kun entistä useampi ihminen huomaa olevansa kaupunkislummien "liikaväestöä" ja Euroopan kaltaiset maailmankolkat huokuvat rikkauksia ja kulttuurista vetovoimaa, entistä useammalla on kannustin lähteä yrittämään rajojen yli, vaikka sitten kovallakin riskillä.

Ongelma on se, että ihmisoikeuksia hallinnoidaan kansalaisten oikeuksina. Kansalaiset voivat vaatia asioita omalta valtioltaan, eivät toisilta, vaikka resurssivirrat kulkisivat miten. Euroopan mailla on velvollisuuksia omiaan kohtaan - muihin ihmisiin voidaankin sitten suhtautua "mitäs lähdit" -asenteella.

Italialainen filosofi Giorgio Agamben on kirjoittanut, että ihmisoikeudet kriisiytyvät heti, kun siirtolaisuudesta tulee joukkomittaista. Agambenin teesi saattaa olla liioiteltu, mutta se vaatii vastausta.

Ihmisoikeudet ovat nimittäin jotain, minkä pitäisi kuulua ihmisille ihmisyyden myötä sinänsä, eikä kansalaisuuden kaltaisten lisämääreiden perusteella. Ja minkä muun ihmisen kuin laittoman siirtolaisen hahmossa kohtaisimme paljaan ihmisyyden? Jos siis tahdomme kysyä, miten ihmisoikeudet - eivät siis kansalaisten oikeudet - toteutuvat, laittomien siirtolaisten kohtelu on varsin hyvä kriteeri.

Euroopankin "ihmisoikeussaldo" näyttää heti kovasti himmeämmältä.

***

Ja mihin tämä todistelu nyt sitten johtaa? Jos ei muuhun, niin muistutan. että oikeuspuhe unohtaa käsittämättömän usein velvollisuudet, välttämättömän vastinkappaleensa. Ihmisoikeuksien globalisointi on siis ihan hyvä asia, mutta vielä akuutimmin globalisointia kaipaavat velvollisuudet. Sitä sopii miettiä täällä rikkauksien äärellä.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valmistelee väitöskirjaa globaalista oikeudenmukaisuusteoriasta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.