Vieraskolumni

Kaiken, varsinkaan kehitysyhteistyössä, ei tarvitse räjäyttää tajuntaa

Mitä kehittyneemmässä ympäristössä kasvamme ja elämme, sitä enemmän etsimme huikeita, uskomattomia, mielettömiä ratkaisuja. Joskus vesipumppu on Tesla-autoa päräyttävämpi.
Laura Kihlström
30.11.2015

Tästä emme pääse eteenpäin. Joki on liian leveä. Kollegani Yelbie selittää minulle eräänä toukokuisena päivänä, että sateet ovat tulleet liian aikaisin, liian voimakkaina, ja se tarkoittaa, että yhteys maaseutukylään on katkennut. Yli ei pääse edes nelivetomaasturilla. Sen aukean keskellä, jonka läpi meidän oli tarkoitus ajaa, virtaa nyt joki. Olimme matkalla Zemene Berhanin ylänköalueelle Amharassa.

Kolme kertaa Suomen kokoisessa Etiopiassa on paljon Zemene Berhanin kaltaisia alueita, joiden saavutettavuus on maan valtaisan nopeasta kehityksestä huolimatta erittäin huono.

Addis Abeban uusi metro onkin huono kehityksen mittari Etiopiassa. Maaseudun tila kuvastaa paremmin sitä, miten uusi vauraus jakautuu köyhemmälle väestölle. Sama pätee moneen muuhun Afrikan maahan.

On vaarallista, jos Afrikasta ylläpidetään mielikuvaa menetettynä mantereena. Tätä kuvaa on onnistuneesti ja oikeutetusti romutettu viimeisten vuosien aikana. Maailman kymmenestä nopeimmin kasvavasta taloudesta seitsemän sijaitsee Afrikassa. Afrikan nuoret lataavat #thisismyafrica-hashtagilla ahkerasti sosiaaliseen mediaan kuvia arjestaan valtavalla mantereella osoittaakseen, että elämä ei ole pelkkää sotaa, kurjuutta ja tauteja.

* * *

Yhtälailla on vaarallista, että esimerkiksi Etiopia esitellään yksipuolisesti menestyksen mallimaana, jos talouskasvusta huolimatta kelkasta putoaa miljoonien köyhien joukko.

Professori Hans Rosling valottaa maailman köyhyystilannetta Gapminder-säätiönsä mainiossa videossa: äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten prosentuaalinen osuus maapallon väestöstä on vähentynyt dramaattisesti, eikä tätä menestystarinaa sovi vähätellä. Tärkeämpää on kuitenkin tarkastella sitä, kuinka paljon näitä ihmisiä on määrällisesti: edelleen noin miljardi, siis maapallolla joka seitsemäs.

(Kehitys)apua tuleekin suunnata Zemene Berhanin kaltaisiin paikkoihin, jonne kulkuyhteydet ovat vaikeat ja joissa köyhyys on äärimmäistä. Näitä seutuja pitäisi myös miettiä tulevassa Pariisin ilmastohuippukokouksessa. Miten muuttuva ilmasto sysää tällaisten alueiden ihmisiä yhä pahempaan köyhyyteen? Mitä jos tulvivat joet katkaisevat kulkuyhteydet yhä pidemmäksi osaksi vuodesta? Mitä jos sateet jäävät kokonaan tulematta, kuten osassa Etiopian maaseutua on tänä vuonna käynyt?

* * *

Kehitysyhteistyökeskustelussa on hyvä muistaa se, mistä lähtökohdista maailman epätasa-arvoisuutta tarkastellaan.

Kun on kyse esimerkiksi tulevasta ilmastokokouksesta tai lähivuosikymmenien ruokaturvasta, näyttäytyvät niiden ratkaisut meille länsimaissa – ja kehitysmaiden kasvavissa kaupungeissa – turhan usein huippuunsa hiotun teknologian riemuvoittoina, esimerkiksi Tesla-autoina, Soylent-ravinneliuoksena tai hyönteisproteiinipatukoina.

Ei teknologiaa pidä soimata, koska sitä tarvitaan. Se ei kuitenkaan ole vallankumouksellista tai maailmaa pelastavaa niin kauan, kun sen pääasiallisia käyttäjiä  ja suunnittelijoita ovat ne, joilla menee jo hyvin.

Mitä kehittyneemmässä ympäristössä kasvamme ja elämme, sitä enemmän etsimme huikeita, uskomattomia, mielettömiä ratkaisuja. Kehitysyhteistyössä ja köyhyyden vähentämisessä ratkaisut eivät aina ole – eikä niiden tarvitse olla – tajuntaa räjäyttäviä.

Muistan vierailun erääseen syrjäiseen etiopialaiskylään. Paikalliset esittelivät minulle ylpeinä hankkeemme rahoilla ostettua pientä ja vaatimatonta moottorikäyttöistä pumppua. Tässäkö tämä oli, mitä Suomen rahoilla saadaan aikaiseksi, muistan miettineeni. Osuuskunnan pomo kertoi minulle kuitenkin innosta puhkuen, että yhdellä pumpulla saadaan neljälle viljelijätaloudelle kasteluvettä ympäri vuoden.

Se on iso juttu, varsinkin kun pumppuja saadaan yhdelle alueelle monta kymmentä tai sata, koska tämä tarkoittaa, että valtaosa sään vaihteluista riippuvaisista viljelijätalouksista saa tuotettua ja siten myös myytyä ruokaa ympäri vuoden. Niinpä.

Kirjoittaja on Etiopiassa työskennellyt kehityskysymysten ammattilainen ja Selam Selam -blogin kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.