Vieraskolumni

Kahvia ja maailmankauppaa

Kahvin maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet rajusti 1980-luvun jälkeen. Miksi kuluttajat kuitenkin maksavat korkeita hintoja eksoottisista alkuperämaakahveista, ja kenelle raha päätyy?
Maria Halava
3.9.2007

Ruokakauppojen ja markettien hyllyt pursuavat kahvia eri maailmankolkista. Nappaisiko paketin tummaa ja täyteläistä Presidenttiä, eleganttia ja pehmeää Guatemalaa vai eksoottisen hedelmäistä Ethiopiaa?

Valikoimat ovat kasvaneet ja monipuolistuneet, mikä tekee kuluttajan valinnan yhä vaikeammaksi. Suomalaisista on tullut vaativia kahvinsa suhteen, ja niin kutsutut alkuperämaakahvit ovat syrjäyttäneet perinteiset juhlamokat ja kultakatriinat yhä useamman kuluttajan ostoskorissa.

Kun matkustin viime talvena Keniaan, kuvittelin pääseväni nauttimaan kuuluisaa kenialaista kahvia, suoraan Mount Kenyan rinteiltä. Toisin kuitenkin kävi. Ainoa matkan aikana saamani kahvi oli kuumaan veteen sekoitettava pikakahvi. Pettymys oli suuri.

Missä oli kaipaamani höyryävän kuuma kuppi tummapaahtoista mustaa kultaa?

* * *

Raakakahvi on heti öljyn jälkeen toiseksi tärkein tuote maailmanmarkkinoilla. Monet maailman köyhimmistä maista ovat riippuvaisia kahvinviljelystä muun maatalouden ohella. Monelle näistä maista kahvikauppa muodostaa myös merkittävän osan maan vientituloista.

Kehitysmaiden tuottamasta kahvista 95 prosenttia päätyy vientiin - meidän kauppoihimme ja marketteihimme. Me maksamme kalliin hinnan tästä kahvista, jopa kolminkertaisen peruskahveihin verrattuna. Miten kahvinviljelijä sitten hyötyy tästä? Kai kahvinviljely kannattaa?

Vaan ei kannata. Vielä 1980-luvulla kahvinhintaa säädeltiin kansainvälisellä kahvisopimuksella, jolla säänneltiin muun muassa markkinoille tulevan kahvin määrää. Kun kahvisopimus kaatui, alettiin kahvin hintaa määritellä teollisuusmaiden raaka-ainepörsseissä. Kahvista tuli suosittu keinottelukohde, ja sen hinta lähti heittelemään rajusti.

Kansainvälisen kahvisopimuksen kaatumisen jälkeen hinta on ollut laskusuunnassa. Siihen on vaikuttanut kahvin ylitarjonta.

* * *

Miksi me sitten kahvin hinnanlaskun jälkeen yhä maksamme lähes kymmenen euroa kilolta Keniasta tuodusta kahvista? Kenelle raha päätyy?

Kehitysmaiden viljelijöille kahvintuotanto ei ole ollut kannattavaa enää pitkään aikaan. Vientituotantoon ja markkinoiden sääntelyn purkamisen panostamisen seurauksena kahvintuotanto kymmenkertaistui 1990-luvulla. Hinta romahti ja viljelijät yrittivät säilyttää tulotasonsa lisäämällä tuotantoa edelleen.

Kahvintuottajat ajautuivat laskevien hintojen loukkuun. Pientuottajien oli yhä vaikeampi elättää itseään. Huolestuttavinta on se, että reippaasti yli puolet maailmalla viljellystä kahvista viljellään perheviljelmillä.

Voittajina heilahtelevilla kahvimarkkinoilla selviytyvät kahvinvälitysfirmat ja paahtimot. Vähittäismyynti teollisuusmaissa on kasvanut viidessätoista vuodessa 30 miljardista 80 miljardiin dollariin. Samalla matalat maailmankauppahinnat ovat vähentäneet paahtimoiden ja vähittäismyyjien kuluja sekä lisänneet voittomarginaalia.

Kuluttajahinnat sen sijaan eivät laskeneet, euromme vain valuivat paahtimoille ja vähittäismyyjille.

***

Kahvin paahtamiseen ei kuulemma tarvita kovin monimutkaista teknologiaa, ja se pystyttäisiin tekemään suoraan tuottajamaassa. Tämän myötä kahvista saadut tulot voisivat jopa kolminkertaistua kehitysmaissa.

Tämän jälkeen kehitysmaat tosin törmäisivät korkeimpiin tullimaksuihin ja muihin kaupan esteisiin, joita teollisuusmaat ovat kehitysmaille asettaneet. Paahdetun kahvin tullimaksu teollisuusmaissa kun on kahvipapujen tullimaksua huomattavasti korkeampi.

On tietysti mukava juoda kenialaista kahvia kotiparvekkeellaan koti-Suomessa. Samalla voi päästää mielikuvituksensa valloilleen ja kuvitella päiväntasaajan kuumankostean ilmaston, liikenteen melun ja avohiilloksella grillatun ruoan tuoksun.

Helpommin se käy kuitenkin paikan päällä. Mielelläni minä nauttisin alkuperämaakahvia myös itse alkuperämaassa - kenialaista Keniassa, etiopialaista Etiopiassa.

Se, miten se onnistuu, riippuu kansainvälisestä kaupankäynnistä. Siitä, minkälaisia kauppasopimuksia teollisuusmaat solmivat kehitysmaiden kanssa. Siitä, minkälaisia ehtojka teollisuusmaat kehitysmaille asettavat. Siitä, miten paljon me olemme oikeasti valmiita joustamaan omista eduistamme.

Pallo on loppujen lopuksi teollisuusmailla.

Kirjoittaja työskentelee kampanjasuunnittelijana Kirkon ulkomaanavussa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.

Kirkon ulkomaanavun "Kuka korjaa sadon?" -kampanja oikeudenmukaisen kaupan puolesta käynnistyy verkossa osoitteissa www.kua.fi ja www.pelastamaailma.fi maanantaina 3.9.