Vieraskolumni

Jumala tulee takaisin

Paavin suunnaton valta muistuttaa, että uskontoja halveksiva ei voi ymmärtää maailmaa.
Janne Saarikivi
17.4.2005

Janne Saarikivi

Paavi kuoli, 84-vuotias sairas mies. Silti hänen kuolemansa liikutti tunteita siinä kuin maanjäristys, jossa kuoli parisataa tuhatta nuorta ja vetreää ihmistä.

Paavin elämäntyöstä voisi sanoa hyvää: hän puolusti toisinajattelijoita, rauhaa ja ihmisoikeuksia. Tai siitä voi sanoa pahaa: hän on myös vastuussa väestöräjähdyksestä, seksuaalivähemmistöjen ja naisten huonosta asemasta.

Yhtä ei kuitenkaan aina muisteta. Paavin päätökset eivät heijasta pelkkää viisautta tai typeryyttä, vaan ensi sijassa uskontoa.

***

Uskonnon ymmärtäminen on Euroopassa käymässä harvinaiseksi. Sangen monilla muuten älykkäillä ihmisillä on vaikeuksia tunnistaa ja hyväksyä uskonnollista ajattelua. Tämän tästä uskonnollisia johtajia komennetaan kolumneissa: olettepa tyhmiä, kun ette hyväksy sitä ja tätä uutta asiaa. Olettepa vanhoillisia, kertakaikkiaan jääräpäisiä menneen ajan jäänteitä.

Ikäänkuin Jumalan tarvitsisi piitata siitä, mikä journalistien mielestä tällä viikolla on oikein ja väärin.

Maanosamme on maailman maallistunein. Sen älymystö halveksii uskovaista Amerikkaa ja pelkää uskovaista arabimaailmaa. Siksi se ei ymmärrä, mitä maailmassa tapahtuu.

Tiedättekö esimerkiksi, mikä tilaisuus kerää Suomessa eniten ihmisiä yhteen paikkaan vuosittain?

Se ei ole Rolling Stonesin tai Michael Jacksonin kaltaisten supertähtien konsertit Helsingin olympiastadionilla. Se ei ole mielenosoitus Irakin sotaa vastaan eikä hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.Verrattomasti näitä suurempi tilaisuus on lestadiolaisten suviseurat. Se ei mahdu edes stadionille. Tarvitaan lentokenttä.

Paavia oli saattamassa neljä miljoonaa ihmistä. Aika harva rokin megatähti tai edes diktaattori pystyy samaan.

***

Usko ei suostu rationaaliseen taivutteluun. Siksi se saa aikaan enemmän kuin on todennäköistä, kohtuullista ja järkevää.

Vuonna 1978 älykkäät ihmiset kautta maailman olivat kriittisiä, kyynisiä ja maalistuneita, aivan kuten tänään. Näiden valveutuneiden rationalistien tuhahdellessa paheksuntaa nousi valtaan kaksi uskovaista miestä: Karol Wojtyla vuonna 1978 ja hieman myöhemmin Ronald Reagan.

Näiden kahden miehen naiivi usko onnistui tekemään valtavia reikiä järjestelmään, joka käsitti kolmanneksen maailmaa ja jolla oli kymmenentuhatta ydinpommia. Lopulta se romahti.

Saattaakseen viisaat häpeään oli Jumala oli valinnut sen, joka maailmassa on typeryyttä.

***

Uskonnot ovat paitsi yhteiskuntien kehityksen pahin lukko myös sen suurin muutosvoima.

Jos 1900-luvun puolivälissä näytti siltä, että uskonnot olisivat jäämässä historiaan, tiedämme nyt, että näin ei käynyt. Kaksi maailmankatsomuksellisen ateismin puolesta taistellutta hallintoa saivat parissa vuosikymmenessä aikaan enemmän uhreja kuin tuhannen vuoden inkvisitio, puhdasoppisuus ja noitavainot yhteensä.

Nyt Jumala tulee takaisin, ja lujaa. Perinteelliset uskonnolliset instituutiot menettävät kyllä valtaansa, mutta voittajaksi eivät nouse rationalismi ja maallistuminen, vaan uudet uskonnolliset auktoriteetit.

***

Usko Jumalaan panee ihmiset syöksymään lentokoneissa päin korkeimpia torneja. Se panee heidät sitomaan ympärilleen pommeja ja räjähtämään varmaan kuolemaan.

Mutta se panee myös ihmiset halveksimaan vaikeuksia ja valheita. Se panee heidät jakamaan vähästään ja puhumaan totta silloinkin kun seuraukset ovat hirveät. Ja silloin valheen rakenteet sortuvat, oli kyse sitten kommunistisista diktatuureista tai arkisesta kapitalistisesta paranoiasta.

Paavin suunnaton valta muistuttaa, että uskontoja pelkäävä tai halveksiva ei voi ymmärtää maailmaa.

Tänään Vatikaanissa saatetaan valita uusi paavi, joka voi olla konservatiivi tai liberaali, musta tai valkoinen. Ainakin yhden asian tiedämme hänestä silti jo ennakolta: myös uusi paavi tulee uskomaan Jumalaan. Ja vaikkapa siksi Jumala kuuluu kaikkien niidenkin tulevaisuuteen, jotka pitävät häntä pelkkänä satuna.


Kirjoittaja on Tarton yliopiston suomen kielen ja kulttuurin vieraileva lehtori. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.