Vieraskolumni

Jos ruohonjuuritaso kuihtuu, hankaloituu myös suurten järjestöjen toiminta

Järjestöjen olisi nyt tosissaan satsattava panoksiaan näkyvään, virallisen Suomen painopisteitä tarvittaessa kärjekkäästikin haastavaan vaikuttamis- ja julkisuustyöhön, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Matti Ylönen.
Matti Ylönen
11.5.2018

Kehitysjärjestöjen ja laajemmin kehityspolitiikan pitkän aikavälin tulevaisuutta määrittää se, minkälaisen painoarvon kehityspoliittiset kysymykset saavat julkisessa keskustelussa.

Tällä hetkellä tie näyttää kivisemmältä kuin aikoihin, mutta tilanne ei ole toivoton.

Politiikka pyörii ideoiden ympärillä, ja pitkällä aikavälillä ideat tapaavat konkretisoitua rahoituspäätöksiksi tai rahoitusleikkauksiksi. Kehitysmaaliike ja globalisaatioliike synnyttivät 1990- ja 2000-luvulla pitkän nousujohteisen ajanjakson, koska ne osasivat tuottaa uusia ideoita ja saada ihmisiä innostumaan niistä.

Tällä hetkellä moni tekijä estää vastaavan poliittisen myötätuulen syntymistä. Ensinnäkin julkisuuden kenttä on ruuhkautunut, kun ammattimaiset poliittiset viestintä- ja konsulttitoimistot pyrkivät enenevissä määrin edistämään asiakkaidensa tavoitteita suoraan median kautta.

Käytännössä ne kilpailevat samasta median kriisin myötä entisestään kavenneesta palstatilasta kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen kanssa. Tilanne on toimivan kansalaisdemokratian näkökulmasta huolestuttava.

Samat viestintätoimistot ovat tuottaneet myös uusia lobbareita, jotka kilpailevat kansalaisyhteiskunnan vähälukuisten vaikuttamistyön tekijöiden kanssa päätöksentekijöiden vähistä minuuteista.

* * *

"Kehitysjärjestöt ovat menettäneet pitkän aikavälin selviytymisensä kannalta kenties tärkeintä voimavaraansa."

Yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat perinteisesti olleet tärkeä tasapainottava tekijä kaupalliselle tiedolle – osin myös kehityskysymyksissä. Budjettileikkaukset ovat vaikeuttaneet myös niiden yhteiskunnallisen tehtävän toteuttamista.

Kehitysjärjestöt ovat lisäksi menettäneet pitkän aikavälin selviytymisensä kannalta kenties tärkeintä voimavaraansa, eli kehityskysymyksistä kiinnostunutta vapaaehtoisten aktivistien ja aktiivien joukkoa.

Tämä joukko oli keskeisessä roolissa synnyttämässä sitä kehityspolitiikalle ja kehitysyhteistyölle suotuisaa ilmapiiriä, joka osaltaan mahdollisti myös nykyisten suurten kehitysjärjestöjen kasvun.

Kansalaisliikkeiden näivettymisen seurauksia ei välttämättä lyhyellä aikavälillä osata nähdä, mutta pitkällä aikavälillä niiden puute tullaan huomaamaan. Politiikan suunta kun tuppaa kääntymään usein ennemmin tai myöhemmin sinne, mihin aktiivisimpien kansalaisryhmien tahto osoittaa. Tällä hetkellä näitä aktiiveja löytyy enemmän kehityskysymyksille vihamielisistä piireistä.

* * *

"Etelän vapaaehtoistyöohjelman lopettaminen budjettileikkausten vuoksi jätti valtavan aukon."

Mitä järjestöjen tulisi tässä tilanteessa tehdä? Tärkeintä on satsata panoksia näkyvään, virallisen Suomen painopisteitä tarvittaessa kärjekkäästikin haastavaan vaikuttamis- ja julkisuustyöhön. Päätä ei saa työntää pensaaseen.

Lisäksi järjestöjen tulevaisuuden näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia siitä, että mahdollisimman moni tulevaisuuden päättäjä olisi päätynyt ajattelemaan kehityskysymyksiä jo opiskeluaikoinaan.

Tässä suhteessa Kepan siipien alla aiemmin toimineen Etelän vapaaehtoistyöohjelman lopettaminen budjettileikkausten vuoksi jätti valtavan aukon.

Kansalaisyhteiskunnan pitkän aikavälin edellytyksiä vahvistaisi myös se, että suuremmat järjestöt tukisivat kaikin mahdollisin tavoin pienempien järjestöjen elinmahdollisuuksia. Rahoitusleikkaukset ovat käytännössä vaarantaneet tai lopettaneet monen pienen järjestön toimintaa.

Pitkän aikavälin yhteiskunnallisten muutosvoimien huomiointi ei välttämättä solahda luontevasti minkään yksittäisen järjestön toimintasuunnitelmiin. Juuri siksi niihin pitää kiinnittää huomiota.