Vieraskolumni

Johdonmukaisuus on in!

Suomi painottaa EU-puheenjohtajana politiikan johdonmukaisuutta. Edistetäänkö tässä "laatu korvaa määrän" -ajattelua vai olisiko Suomesta vihdoin aktiiviseksi kehityspoliittiseksi toimijaksi?
Timo Lappalainen
20.6.2006

Suomen EU-puheenjohtajuus on enää parin viikon päässä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka piskuinen EU:n itäisin ja liki pohjoisin maa saa vietyä läpi myös omia aiheitaan, sillä nyt lautaselle uhkaa tippua sekalainen kimppu keskeneräisiä kysymyksiä, jotka pitäisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Suomella näyttääkin olevan EU-iltakoulun vetäjän rooli.

EU:n perustuslaki on tietysti yksi merkittävä ja vaikea pala purtavaksi, mutta myös kehityspolitiikan alueelta löytyvät omat haasteensa. Suomi on nostanut politiikan johdonmukaisuuden eli koherenssin pääteemakseen. Se on tuiki tärkeä aihe, ja Suomi voi näyttää esimerkkiä, sillä meillä yksi ja sama ministeri vastaa kehitykseen ja ulkomaankauppaan liittyvistä asioista. Valtion hallintoon on myös perustettu toimi henkilölle, jonka tehtävänä on seurata Suomen eri politiikan alojen johdonmukaisuutta kehitysnäkökulmasta.

Koherenssiteeman esillenostajiksi sopisivat kuitenkin myös pohjoismaiset naapurimme tai Hollanti, jotka jo vuosikausia ovat noudattaneet YK:n suositusta suunnata kehitysapuun vähintään 0,7 prosenttia bkt:sta. Suomen kohdella kun tulee vääjäämättä mieleen, että johdonmukaisuuden korostamisella pyrittäisiin edistämään "laatu korvaa määrän" -ajattelua.

Toivotaan, että tärkeän aiheen valinnan taustalla ei ole tietoista yritystä kätkeä Suomen vähemmän kauniita puolia keskusteltaessa teollisuusmaiden kansainvälisestä vastuusta. Pitkään valmisteltu ja hiljattain hyväksytty Suomen kestävän kehityksen strategia antoi nimittäin viitteitä siitä, että Suomen kilpailukyvyn ja taloudellisten intressien turvaaminen on sittenkin tärkeintä, kun tiukka paikka tulee.

Tämän lähestymistavan puolustajat muistuttavat lentokoneiden turvaohjeista: kun happinaamarit tipahtavat ilmanpaineen laskiessa, on ensin huolehdittava itsestä ennen kuin voi auttaa naapuria tai vierellä istuvaa lasta. Kerro siinä sitten, kuinka kauan tässä on vielä odoteltava, kun teollisuusmaat ovat iloisesti hengitelleet happea siirtomaavalta-ajoista lähtien.

***

Suomi tunnetaan hyvänä kokousten ja konferenssien järjestelijänä. Mainetta on tullut vuosien varrella muun muassa kylmän sodan päättymiseen johtaneen prosessin edistämisestä.

Mietin aika ajoin, onko Suomi samalla jäämässä kongressi-isännän roolin vangiksi: tekniikka pelaa ja järjestelyt toimivat moitteettomasti, mutta itse sisältöpuolella otamme pidättyväisen kannan. Ikään kuin pelkäisimme kuollaksemme, että hankalina tai vaativina isäntinä loukkaisimme vieraspoloja ja rauhallista kokousilmapiiriä.

Suomi on mielestäni ollut esimerkiksi juuri EU-kehityspolitiikan alalla passiivinen. En ole kuullut Suomen kannoista tai asioista, joita se lähtisi aktiivisesti viemään eteenpäin. Jospa tämä koherenssiteema toisi vihdoin muutosta linjaan.

Johdonmukaisuus tulee kuitenkin olemaan koetuksella, kun Suomen on johdettava keskustelua EU:n rahoitusinstrumentista (DCI), jossa komission ja Euroopan parlamentin näkemykset eroavat toisistaan. Komission kannan voittaessa samaa säännöstöä sovellettaisiin EU:n ulkopolitiikassa ja yhteistyösuhteissa ulkopuolisiin maihin samalla tavalla riippumatta siitä, onko kyseessä Somalia tai Yhdysvallat.

Instrumenttien lukumäärää halutaan karsia, mutta niin radikaalilla tavalla, ettei välttämättömiin sovelluksiin jäisi tilaa. Kyseessä on valtaisa rahasumma, liki sata miljardia euroa vuosittain, mutta panokset ovat vieläkin suuremmat. Pystyykö Eurooppa lunastamaan sille asetettuja odotuksia toimia maailman "moraalisena tiennäyttäjänä"?

Lieköhän Suomella rohkeutta ottaa asiassa aktiivisempi rooli nyt, kun koherenssi on in?

Kirjoittaja on Kepan toiminnanjohtaja.