Vieraskolumni

Jäähyväiset rajoille

Rajat voi joko poistaa tyystin tai sitten voi kiistää niiden käytännön merkityksen.
Rosa Meriläinen
14.10.2013

Olen nuoruuteni hoilannut Kollaa kestää -yhtyeen klassikkobiisiä "Jäähyväiset aseille", joka tosin omiin korviini kantautui lähinnä Liisa Tavin sydämeenkäyvänä versiona. Kun jotain toistaa joka aamu, siihen uskoo: "jäähyväiset rajoille, joita liikaa pystytettiin". Tästä ennakkoasenteesta on seurannut paljon.

Pahaa ja pelottavaa ei voi sulkea aidan taa. Selvärajaiset vastaukset eivät toimi moniulotteisessa maailmassa. Rajat eivät ratkaise. Liisa Tavi lauloi, "En tarvitse enää haarniskaa, joka kulkua vaikeuttaa".

Vastustaessani talouden uusliberalistista globalisaatiota en koskaan tukeutunut kansallisvaltioihin. Edes paluu uusutooppiseen paikallisyhteisöön ei minulle kelpaa. Kaikki paikallinen haiskahtaa heti nurkkakuntaiselta. Lauloihan Liisa Tavi myös, että "Tänään lähden maailmaan, omaa tietäni kulkemaan". En ole koskaan välittänyt käyttää iskulausetta "Toimi paikallisesti, ajattele maailmanlaajuisesti". Miksi ihmeessä pitäisi toimia vain paikallisesti? Vaikea arktista on pelkästään Tampereella pelastaa. Eihän täällä osata edes lausua sen nimeä.

***

Minun on vaikea eläytyä niiden kanssakansalaisten sielunmaisemaan, joille valtion- tai kuntarajan sijainti on elämän ja kuoleman kysymys. Ihmiset tosin osoittavat näiden rajojen suhteen edes jonkinlaista suhteellisuudentajua: vaikka kuntaliitoksia vastustetaan, ne eivät ole sentään elämän ja kuoleman kysymyksiä. Siuntiossa ei ole ollut polttoitsemurhia.

Rajoille voi antaa jäähyväiset kahdella eri tavalla: joko ne voi poistaa tyystin tai sitten voi kiistää niiden käytännön merkityksen. Maailmalla sellaisilla kunta- ja maakuntarajoilla ei ole mitään merkitystä, jotka näkyvät vain paikannimistössä, mutta eivät jaa valtaa.

Valtionrajoistakin on moneksi. Pohjoisenkävijät tietävät, ettei Suomen ja Norjan raja Lapissa tunnu kulkijalle missään. Venäjälle matka on toisenlainen. Kuten eräs viisuminmyyjä minulle erilaisista rajoista linjasi: "Suomi–Venäjä-raja, vakava raja. Venäjä–Kazakstan-raja, ei-niin-vakava raja".

***

Tavoittelen sitä, että yhä useampi raja olisi vähemmän vakava. Viisumivapaus on yksi askel, sujuvat rajamuodollisuudet toinen, ahkera kanssakäyminen kolmas. Karjala on valloitettavissa turismilla. Sellaisia ovat nykymaailman rajat. "Tahdon tietää mitä on seinien takana", lauloi Liisa Tavi.

Vaikka rajoja voisi kuinka madaltaa, rajariidoista ei silti heti päästä. Ihmiset nimittäin haikailevat menneitä. En pidä itseäni minään ulkopoliittisena nerona, mutta yhden doktriinin olen itselleni luonut: Aika entinen ei koskaan enää palaa. Vanhat rajat eivät toimi tulevaisuudessa samalla tavalla kuin menneisyydessä. Tapahtuneita vääryyksiä ei voi koskaan täysmääräisesti korvata.

Suomalaiset taitavat olla varsin sopeutuvaista kansaa, sillä Karjalan menetyksestä ollaan parissa sukupolvessa toivuttu. Ihmiset ovat valmiita hyväksymään sen, että omaisuus jäi, aika vieri painolla ylitsemme. Ollaan sopeuduttu muuttuneiden tosiasioiden mukana. Tämä on suomalaisten vähänmainostettu vahvuus, josta olen itse ylpeä.

"Kun ei pelkää itseään, ei pelkää myöskään elää elämää. Maailma on salaisuuksia täynnä, joka hetkessä asuu ikuisuus, joka kadulla asuu ihminen, sisällään sanoja tuntemattomia."

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.