Vieraskolumni

Itsekäs paskapää

Mihin unohtui päätös tehdä oma osansa köyhyyden vähentämiseksi?
Veera Virmasalo
17.8.2010

Veera-Virmasalo.jpg

Kymmenen vuotta sitten toimitin yhden kesän ajan pientä nuortenlehteä. Tilasin jutun Kolumbiassa asuvalta suomalaiselta. Tehtävänanto: yrittävätkö köyhien maiden rikkaat tehdä mitään köyhyyden vähentämiseksi?

Kuusi vuotta sitten muutin Afrikkaan. Olin ensin Sambiassa YK:n kehitysohjelman tiedottajana YK:n vapaaehtoisohjelman kautta, ja sitten muutin Namibiaan Suomen rahoittaman kehitysyhteistyöhankkeen viestintäasiantuntijaksi. Hankkeen päätyttyä menin naimisiin namibialaisen poikaystäväni kanssa ja jäin tänne.

Yritänkö tehdä mitään köyhyyden vähentämiseksi? Enpä juuri - ainakaan kymmenen vuotta sitten käyttämäni mittapuun mukaan. Silloin ajattelin, että jos toimivalla omatunnolla varustettu hyvinvoiva ihminen asuisi kehitysmaassa, ei voisi olla tekemättä koko ajan jotain asioiden korjaamiseksi.

"Koko ajan jotain" oli mielessäni vapaaehtoistyötä, aktivismia ja rahan lahjoittamista hyviin tarkoituksiin. Jos ei niin tekisi, olisi selvästi itsekäs paskapää.

***

Sitten tapahtui se mitä usein tapahtuu. Tein hirveästi töitä ja väsyin. Ja lakkasin uskomasta, että kaikki hyväntekeväisyys ja kehitysyhteistyö on hyväksi ja että kaikkea hyväntekeväisyyttä ja kehitysyhteistyötä tehdään hyvin. Ja tajusin, että tällä puolella maapalloa kaiken eteen pitää tehdä työtä. Esimerkiksi kirjaa ei voi lainata kirjastosta, vaan se pitää ostaa kaupasta.

Nyt olen aloittamassa omaa yritystä. Olen viettänyt niin monta iltaa laskien, kuinka suurta tuntipalkkiota minun tarvitsee periä, että tunnen itseni rahaa hamuavaksi ja sitä pihtaavaksi Roope Ankaksi jo ennen kuin olen edes kunnolla aloittanut työntekoa.

Niin kuin Suomessakin, noin puolet palkkiosta menee työn sivukuluihin ja loppu on verotettavaa tuloa. Veroprosenttini on vähän korkeampi kuin Suomessa, mutta sillä saamani edut ja palvelut ovat huomattavasti heikommat. Lisään laskelmaan sairausvakuutuksen, äitiysloman ja rahaston, josta on tarkoitus maksaa jälkikasvun yksityiskoulumaksut.

Viivan alle tuleva luku näyttää kamalan suurelta. Ihan sellaiselta paikallisen konsultin hintapyynnöltä, joita nähdessäni olen tähän saakka pyöritellyt silmiäni. (Paitsi että oma lukuni on vähän korkeampi, sillä haluan päästä kerran vuodessa lomalle Suomeen).

***

Riittävälle palkalle päästäkseni minun olisi tehtävä vähintään kahdeksan tunnin työpäiviä. Niiden jälkeen tuskin säntään vapaaehtoistyöhön, vaan menen ostoskeskuksen hyvin varustellulle kuntosalille (jonka kuukausimaksun olen sisällyttänyt palkkalaskelmaani). Tai sitten vien omatuntoni suorinta tietä kotiin peiton alle lukemaan romaania.

Viime kuussa tosin tein aika paljon vapaaehtoistöitä. Se tapahtui vahingossa. Minulla oli asiakas, kansalaisjärjestö, jonka rahat loppuivat kesken kaiken. En osannut jättää mukavia ihmisiä pulaan. Mutta olin raivoissani. Enkä ole valmis tekemään samaa uudelleen, paitsi jos löydän todella vaikuttavan hankkeen, jota voin auttaa menettämättä kokonaisten viikkojen palkkatuloja.

Ehkä palkkalaskelmaan pitäisi faktoroida panos maailmanparantamiseen. Mutta kun en tiedä, mikä olisi hyvä kohde. Jos kuuluisin johonkin Namibian mustista ryhmistä, se olisi määritelty jo syntyessäni: Hyvätuloisten kuuluu pitää huolta suvun huonommin toimeen tulevista. Antavassa päässä olevan ystäväni arvion mukaan suvulle saattaa mennä hyvinkin neljäkymmentä prosenttia tuloista.

Jos sen sijaan olisin namibialainen valkoinen, lahjoittaisin todennäköisimmin lasteni urheiluseuroille tai eläintensuojeluyhdistykselle.

***

Olen epämääräisen tuohtunut siitä, että ihmiset tuntuvat pitävän huolta etupäässä omistaan. Mitä käy niille, jotka eivät ole jonkun hyvätuloisen sukulaisia, rugbyn pelaajia eivätkä edes kulkukoiria?

Heidän kohtalonsa ei välttämättä kuulu yksityishenkilöille, mutta kukaan ei ole kovin tosissaan vaatimassa ylisuurta julkista sektoria tekemään millekään yhtään mitään.

Silti en tee mitään millekään minäkään. Sanon itselleni, että riittää, kun teen työni hyvin, olen kiva kaikille ja maksan reilusti markettien parkkipaikkojen autovahdeille ja meillä maanantaisin käyvälle siivoojalle.

Mutta oikeasti, miksi en ole etsinyt omaa tapaani tehdä jotain asioiden hyväksi sen jälkeen, kun tajusin, että Euroopassa laadittu suunnitelma olikin vähän hatara?

Kirjoittaja on Namibiassa asuva viestintäkonsultti, joka valmistelee journalistiikan gradua kansalaisosallistumisesta. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.