Vieraskolumni

Ilmastorahoitusta tarvitaan kipeästi haavoittuvien tueksi

Meillä Suomessa voi helposti ajatella, että ilmastonmuutos ei koske meitä, kirjoittaa Kepan vieraskolumnisti Hanna Sarkkinen.
Hanna Sarkkinen
16.11.2017

COP23 on ensimmäinen pienen saarivaltion johtama ilmastokokous. Käytännön syistä kokousta ei kuitenkaan pidetä Fidžillä, vaan Saksan Bonnissa. Haavoittuvan saarivaltion puheenjohtajuus tuo konkretiaa ilmastonmuutoksen karuun todellisuuteen: Fidžille ilmastonmuutos on kohtalonkysymys, kun saarivaltio uhkaa huuhtoutua mereen.

Puheenjohtajuus näkyy siinä, että kokouksen agendalla ovat vahingot ja menetykset. Ilmastonmuutos kun ei kohtele maailman ihmisiä ja valtioita oikeudenmukaisesti.

On arvioitu, että mikäli ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä, joutuu yli 600 miljoona ihmistä jättämään kotinsa. Ja vaikka Pariisin tavoite kahden asteen rajapyykistä toteutuisi, joutuu silti 280 miljoonaa ihmistä pakenemaan. Puolentoista asteen "haamuraja" tarkoittaa sekin 137 miljoonaa ihmistä.

Nyt ollaan siis jo siirrytty aikaan, jolloin emme tavoittele pelkästään ilmastonmuutoksen torjumista, vaan meidän on myös sopeuduttava sen aiheuttamiin muutoksiin ja menetyksiin.

* * *

Vuosisadan loppupuolella voimme nähdä jopa Euroopan sisäistä ilmastopakolaisuutta.

Meillä Suomessa voi helposti ajatella, että asia ei koske meitä. Suomi säilyy elinkelpoisena, vaikka sademäärät ja myrskyt lisääntyvät. Ruokaa todennäköisesti riittää, vaikka tuholaiset ja taudit tulevatkin lisääntymään lämpötilan noustessa. Mutta kyse ei olekaan vain meistä tällä hetkellä Suomessa asuvista.

Suomen tulisi miettiä omaa ilmastopolitiikkaansa siitä näkökulmasta, asuuko täällä viisi miljoonaa vai esimerkiksi 20 miljoonaa ihmistä. Nimittäin jos suuret osat tällä hetkellä maapallon väkirikkaimmista alueista muuttuvat elinkelvottomiksi, minne muuallekaan ihmiset siirtyisivät.

Vuosisadan loppupuolella voimme nähdä jopa Euroopan sisäistä ilmastopakolaisuutta. Jos ilmastonmuutos etenee pahimman mukaan, saattavat Etelä-Euroopan alueetkin muuttua sietämättömän kuumiksi ja kuiviksi.

Ensimaininkeja ilmastopakolaisuudesta nähtiin jo pari vuotta sitten, kun Syyrian sodan pakolaiset joutuivat jättämään kotinsa. Syyria kärsi viisi vuotta poikkeuksellisesta kuivuudesta, mikä pakotti heikkojen satojen vuoksi ihmisiä muuttamaan maalta kaupunkeihin. Tämä kehitys oli osaltaan vaikuttamassa konfliktin puhkeamiseen. Toki kyseessä on monimutkainen arabikevään ja Isisin nousun aiheuttama kokonaisuus, mutta suuret toimettomien nuorten miesten joukot kaupungeissa ovat perinteisesti johtaneet konflikteihin.

On taloudellisesti järkevää ja inhimillisesti oikein hillitä ilmastonmuutosta niin paljon kuin mahdollista, vielä kun se on mahdollista. Tämän takia on todella tärkeää, että Bonnissa laaditaan selkeä suunnitelma siitä, miten ensivuoden ilmastodialogi etenee niin, että kansalliset sitoumukset eli NDC:t kiristyvät Pariisin tavoitteiden mukaisiksi.

YK:n tuoreen Emissions Gap Reportin mukaan tällä hetkellä kansallisten sitoumusten ja Pariisin polun välillä on valtava aukko, ja seuraava tarkastelu on viimeinen mahdollisuus nostaa tavoitteita siten, että ilmastonmuutoksen rajoittaminen 1,5 asteeseen olisi vielä mahdollista.

* * *

Kun rahoitus keskittyy ilmastonmuutoksen hillintään, jäävät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat vaille apua.

Odotukset Bonnissa kohdistuvat myös ilmastorahoitukseen. Rahaa tarvitaan, jotta maailman köyhimmät maat voivat osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan ja kehittää talouttaan ja yhteiskuntiaan ilman fossiilisten polttoaineiden tupruttelua. Lisäksi sillä tuetaan köyhien ja haavoittuvien ihmisten sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, jotka ovat jo nyt arkipäivää monille ja tulevaisuudessa vielä useammalle.

Köyhimmät maat eivät ole ilmastonmuutosta aiheuttaneet, mutta niiden asukkaat tulevat kärsimään siitä eniten. Valitettavasti kansainvälinen ilmastorahoitus laahaa edelleen tavoitteiden perässä. Pariisin menestyskokouksessa päädyttiin lopulta vain toistamaan jo Kööpenhaminassa vuonna 2009 sovittu sadan miljardin dollarin vuosittainen rahoituspotti vuoteen 2020 mennessä.

Kohta eletään vuotta 2018, eikä 100 miljardin rahoituslupaus ole vieläkään konkretisoitunut. Vahvempaa panostusta tarvittaisiin erityisesti ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Kun rahoitus keskittyy ilmastonmuutoksen hillintään, jäävät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat vaille apua.

Olisi tärkeä vahvistaa kehittyvien maiden ihmisten ja yhteiskuntien kykyä sopeutua muuttuvaan ilmastoon. Rahoitus keskittyy paljolti erilaisiin sijoitusinstrumentteihin suoran lahjamuotoisen rahoituksen sijaan. Sijoituksia tarvitaan erityisesti uusiutuvan energian hankkeisiin, mutta kaikkea tarvittavaa ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumisrahoitusta ei kuitenkaan voida rahoittaa sijoituksilla.

Suomen tulisi näyttää esimerkkiä ilmastorahoituksessa. Silti Suomen ilmastorahoituksen taso on romahtanut Sipilän hallituksen kehitysapuleikkausten ja päästöhuutokauppatulojen uudelleenkohdentamisen johdosta. Suomen ilmastorahoituksen luonne on muuttunut: kun aiemmin Suomen ilmastorahoitus oli valtaosin lahjamuotoista, jatkossa painottuvat sijoitukset esimerkiksi Finnfundin ja maailmanpankin alaisen IFC:n kautta.

Suomen tulisikin kasvattaa ilmastorahoitusta, lisätä lahjamuotoisen rahoituksen osuutta ja huomioida myös sopeutumisrahoitus. Näillä eväillä pidettäisiin huolta, että kaikkein haavoittuvaisimmillekin olisi tarjolla tukea.