Vieraskolumni

Ihminen on enemmän kuin kansallisuutensa

Moneltakohan Suomessa syntyneeltä, valtaväestöstä erottuvalta kysytään edelleen, mistä hän on kotoisin, kysyy Kepan vieraskolumnisti Eveliina Talvitie.
Eveliina Talvitie
31.5.2018

"Hyvä yleisö, saanko esitellä kirjailija Taiye Selasin. Hän on kotoisin Ghanasta… Hän on kotoisin Englannista… Hän on kotoisin Nigeriasta… Hän on kotoisin Yhdysvalloista."

Selasille itselleen mikään edellä mainituista vaihtoehtoisista esittelemisen tavoista ei ole tuntunut totuudenmukaiselta. Kerrottakoon, että hän on syntynyt Lontoossa, kasvanut Bostonissa ja asuu nykyään Roomassa. Isä on Ghanasta, mutta asuu Saudi Arabiassa. Äiti on Nigeriasta ja asuu Ghanassa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, ettei Selasi koe olevansa kotoisin oikein mistään. 

TED-konferenssissa pitämässään puheessa hän tosin irtisanoutuu myös sellaisesta esittelystä, jossa hänet määritellään monikansalliseksi. 

"Nike on monikansallinen. Ihminen on jotain muuta", Selasi toteaa, ja yleisö vaikuttaa reaktioista päätellen ostavan ajatuksen.

Selasin mielestä valtio ei ole hyvä perusta kenenkään identiteetin määrittelemiseen, koska kansallisvaltioiden herättämät mielikuvat perustuvat usein stereotypioihin. Ymmärrys syvenee silloin, kun kuulemme vaikkapa tarinoita ihmisten toistamista rituaaleista. Siitä, miten yksi juhlii kiitospäivää New Yorkin Brooklynissa, miten toinen käy kerran kesässä uimassa Porin Yyterissä ja kolmas ostaa ruokabanaaneja Accran markkinoilta.

Ne kertovat enemmän kuin valtio, joka on merkitty passiin. 

* * *

"Onko tarkoitus oikeastaan kysyä, miksi olet meidän maassamme?"

Miten tarpeellisia ovatkaan Selasin kaltaiset vaikuttajat, jotka kyseenalaistavat järjestelmiä ja auttavat katsomaan ihmisyyttä laajemmasta näkökulmasta! He ohjaavat luopumaan laiskoista ennakko-oletuksista. Kannustavat katsomaan sekä lähempää että kauempaa, uteliaana. Kyseenalaistamaan oman ajattelutavan.

Moneltakohan Suomessa syntyneeltä, valtaväestöstä erottuvalta kysytään edelleen, mistä hän on kotoisin. On paikallaan esittää vastakysymyksiä. Mihin kysymyksellä pyritään? Onko tarkoitus oikeastaan kysyä, miksi olet "meidän maassamme"? Usein käy niinkin, että jos vastaus alkuperäuteluun ei ole vaikkapa Somalia tai Marokko, vaan esimerkiksi Herttoniemi, kysyjän motiivi vuorovaikutukseen saattaa sammua, jos sellaista tavoitetta on ylipäätään ollutkaan.

Itseltäni on kuluneen vuoden aikana lukemattomia kertoja tiedusteltu, miksi asun Virossa.  Useimmiten kysymys tosin on esitetty vilpittömän hämmästyneesti. Uutisissahan kerrotaan, että Suomi on maailman onnellisin maa. Miksi olet sieltä muuttanut pois?

Vastaan joka kerta hiukan eri tavoin. Viro on lähempänä Eurooppaa. Tallinnassa on rento meininki ja maksuton joukkoliikenne. Karhunlaukan makuunkin olen jo tottunut. Epämääräisyys johtunee osittain siitä, että muutaman vuoden kuluttua todennäköisesti asun jossain muualla.

Uskon silti, että vähitellen tunnen oloni Tallinnan Telliskiven alueella kotoisaksi. Kerron tarvittaessa tarinoita kokemuksistani ja pinttyneestä tavastani ostaa hapankaalia siltä tietyltä venäläiseltä tädiltä Balti Jaaman torilta. 

Kerran jouduin tilanteeseen, jossa kysymys esitettiin vihamielisesti. Tunsin nahoissani, että olen tunkeutunut jonkun toisen maalle. Sillä hetkellä rasismi avautui minulle uudella tavalla. Ai suurin piirtein tältä se tuntuu.

* * *

"Olisiko haavoja helpompi hoitaa, jos kansallisuuden sijasta oltaisiin enemmän kiinnostuneita kokemuksista?"

Mikä olisi ilmavampi lähestymistapa aiheeseen? Taiye Selasi ehdottaa, että "lähtömaasta" siirryttäisiin asioihin, jotka paljastavat ihmisestä jotain enemmän. Missä tunnet olosi kotoisaksi ja miksi? Missä koet lukeutuvasi paikallisiin? Ihmisen identiteettihän harvoin rajautuu maahan, johon on sattunut syntymään tai edes siihen, missä sillä hetkellä asuu.

Virossa olen tutustunut Kiriliin, joka on syntynyt Virossa, asunut yli kymmenen vuotta Yhdysvalloissa ja puhuu äidinkielenään venäjää. Kirilillä ei ole minkään maan kansalaisuutta, kuten ei monilla hänen ystävilläänkään.

Olen aistivinani heissä haavan. Näiden ihmisten olemassaoloon liittyy anteeksipyytelyä, jota en ole aiemmin kohdannut. Olisiko näitäkin haavoja helpompi hoitaa, jos kansallisuuden sijasta oltaisiin enemmän kiinnostuneita kokemuksista? 

Kuten Selasi TED-puheessaan toteaa: Passin voi ottaa pois, mutta kokemukset jäävät.