Vieraskolumni

Ihanin Suomi-nainen

Meillä on hyväksytympää rankata naisia ulkonäön perusteella kuin sen mukaan, miten hyvin kukakin selviää kotitöistä.
Sanna Sivonen
2.10.2006

Sanna SivonenKoko Suomi tuntui puhuvan kesällä tv-ohjelmasta, jossa Somaliassa asuvat somalialaismiehet arvioivat kilpailuun lähteneiden suomalaisnaisten ihanuutta. Pisteitä kilpailussa näyttivät saavan naiset, jotka huolehtivat kodeistaan, kuuntelivat vanhempiaan tai miehiään, omistautuivat perheilleen ja lapsilleen ja jotka miellyttivät afrikkalaista silmää.

Ohjelman sanottiin nakertavan pohjaa Suomessa sukupolvien ajan tavoitellulta tasa-arvoihanteelta, sillä se alisti tasa-arvoon kasvaneet suomalaisnaiset naisia alistavien somalialaismiesten arvioitaviksi.

Ohjelmaa sai ennätysmäärän kriittistä palautetta jo ennen ensimmäisen jakson esittämistä, ja sen lopettamiseksi kerättiin nimiä adressiin. Adressin mukaan maahanmuuttajien tekemä "Ähläm sähläm" edisti naisten esineellistämistä, jota ollaan pyritty estämään länsimaissa kaikin keinoin.

***

Minua ohjelmasta käyty keskustelu huvitti. Tasa-arvon puolustaminen on toki tärkeää, mutta on ikävää, jos siihen liittyy ylimielinen asenne omasta paremmuudesta. Mitä muuta televisiossamme pyörivät missikisat ja mallikoulut ovat kuin naisten pisteytystä ja arvioimista - ja ihan ilman ulkomaalaisvahvistuksia?

Luullakseni paheksuntaa ei aiheuttanut niinkään se, että naisia esineellistettiin vaan se, kuka heitä arvioi ja mistä heitä arvosteltiin. Meillä on hyväksytympää rankata naisia ulkonäön perusteella kuin sen mukaan, miten hyvin kukakin selviää kotitöistä.

Riemastuin nähdessäni, että "Ihanin Suomi-nainen" -kilpailun finaalitehtävänä oli kanan kyniminen. Päivällisen valmistaminen elävästä kanasta on nimittäin afrikkalaisessa arjessa tärkeä taito, sillä pakastekanoja tai rintafilepakkauksia ei kylissä ole.

Tehtävä palautti mieleeni ajan, jolloin asuin perheeni kanssa syrjäisessä sambialaiskylässä. Kylässä oltiin järjestämässä juhlia, ja kysyin isänniltäni, voisinko auttaa juhlavalmisteluissa.

"Voisit tosiaan valmistaa illallisen", emäntäni sanoi ja lykkäsi syliini elävän kanan. Olin jo sanomassa, etten osaa enkä pysty, mutta ystävällinen nuori nainen tuli lapsi selässään luokseni ja sanoi auttavansa minua. Niin me aloitimme: ensin katkaisimme kaulan, sitten nyhdimme höyhenet ja viilsimme vatsan.

***

Kulttuurista ja taustasta riippumatta naiset tulevat varmasti aina olemaan katseen ja arvostelun kohteina. Niin miehetkin, mutta ongelmallista arvostelu on silloin, kun vahvemmassa asemassa oleva arvostelee heikommassa asemassa olevaa. Tässä mielessä on epäreilua väittää, että afrikkalaisten miesten raati poikkeaisi radikaalisti länsimaisten veljiensä muodostamasta raadista - arvostukset ovat vain erilaiset.

Oli arvioitsijana kuka tahansa, niin itse ottaisin mieluummin pisteet arvostetusta osaamisesta kuin ulkonäöstä. Tällä kertaa afrikkalainen meininki sopiikin minulle länsimaista paremmin: osaan saattaa elävän kanan illalliseksi ja pidän sitä merkittävämpänä kuin bikineihin sopivaa pyllyä.

Kirjoittaja on teologi, joka on työskennellyt vapaana toimittajana muun muassa Afrikassa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.