Vieraskolumni

Ihana Afrikka

Lapsemme ystävän muutettua Afrikkaan Kenia on tullut osaksi meidänkin perheemme elämää, ja sieltä on kantautunut hyviä uutisia.
Kaisu Tuominen
20.11.2006

Kaisu Tuominen Posti toi ruskeassa kirjekuoressa kolmevuotiaalle synttärisankarillemme paketin Afrikasta. Keniaan muuttaneen ystäväperheemme äiti oli aiemmin lahjaan liittyvässä sähköpostiviestissään irtisanoutunut täydellisesti lahjan kasvatuksellisen roolin puutteesta. Hänen tyttärensä oli suunnitellut tarkasti, mitä maapallon toiselle laidalle jääneelle ystävälle hankittaisiin.

Kuoresta lapsemme kaivoi ikionnellisena esiin elämänsä ensimmäisen kammattavan kiiltäväharjaisen parfymoidun muovisen ponin. Aiemmin vain isompien lasten luona nähty lelu sai sankarin todella tuntemaan itsensä nyt Isojen Tyttöjen maailmaan kuuluvaksi, ja lahjoista tämä taisi olla niitä parhaita.

***

Pienelle ihmiselle aiemmin lähes päivittäin päivähoidossa, arjessa ja juhlassakin läsnä olleen ystävän muutto on ollut kova pala. Yhteyksiä on kuitenkin pidetty yllä monella tapaa. Perheessämme on elvytetty uudelleen henkiin kirjeiden kirjoittamisen ja lähettämisen taitoa. Tietoliikenneyhteyksien ansiosta voi jakaa kuulumisia ja kuvia tai puhua nettipuhelimessa. Kenia on tullut osaksi meidänkin perheemme elämää, ja sieltä on kantautunut hyviä uutisia.

Kuvista olemme ihastelleet vehreitä maisemia, jänniä seikkailuja, uima-altaita ja tietenkin myös villieläimiä. Leikkipuistomme puiset leijona, sarvikuono ja krokotiili on bongattu elävinä jo moneen kertaan. Aiemminkin esikuvana ollut hieman vanhempi ystävä on muodostunut aikamoiseksi sankarimatkailijaksi seistessään rohkeana sarvikuonon vieressä, nukkuessaan jännän näköisessä majassa ja syöksyessään hurjaa liukuputkea uima-altaaseen.

Päivittäin meillä ja hoidossa kerrotaan tarinoita siitä, kuinka apinat tulevat ystävän takapihalle syömään puista hedelmiä, Afrikassa on aina kesä ja valoisaa ja linnutkin ovat lentäneet sinne. Mikä tärkeintä: ystävä on päässyt Afrikassa kouluun. Leikkikoululla on pupuja, kissanpoikia ja kilpikonnia, paljon lapsia ja ihanan näköinen opettaja. Ja meidän lapsemme pitää odottaa vielä monta vuotta ennen kuin pääsee edes esikouluun.

***

Erilaisia ihmisiä ja välillä hieman kurjannäköisiä oloja lapsemme ei tunnu kuvista huomioivan mitenkään. Miten tällaista etä-Afrikan ilmestymistä arkipäiväämme tulisi sitten käsitellä?

Onko nyt aika rakentaa globaalia vastuuta siten, että syömättä jääneestä aamupuurosta olisi nälkäinen afrikkalaislapsi iloinen? Tai vedota siihen, kuinka onnellisia meidän tulee olla siitä, että meillä on riittävästi ruokaa ja suojaa.

Toisaalta niitä myönteisiä mielikuvia on Afrikasta niin vähän. Ystävien läksiäisiä valmistellessa yritimme miettiä suomenkielisiä lauluja Afrikasta. Aikuisille löytyy Mombasan lisäksi muutama muukin viisu, mutta lastenlaulut osoittautuvat huomattavasti vaikeammiksi.

Hottentottilauluissa ja vanhemmissa lastenkirjoissa afrikkalaiset ovat villejä, yksinkertaisia ja tanssivat hurjasti. Mikäli laulut tai kirjat eivät sisällä halventavia ilmauksia, ne kertovat yleensä niistä eläimistä. Mutta asuuhan siellä Afrikan maissa ihmisiäkin.

***

Itse lähdin kymmenen vuotta sitten tyttäreni ystävän äidin kanssa Tansaniaan. Ensimmäistä matkaa itäiseen Afrikkaan suunniteltiin huolella. Kyselin silloin moneen otteeseen vinkkejä valmistautumiseen ja varustautumiseen Tansaniasta Suomeen muuttaneelta ystävältäni. Odotin lähinnä neuvoja nuoren naisen soveliaasta pukeutumisesta tai syvällisiä lukuvinkkejä kärsivän mantereen köyhdyttämisestä. Hän kuitenkin kehotti vain ottamaan rennosti ja pakkaamaan mukaan parhaat farkkuni.

Dar es Salaam oli hänen mukaansa todella hyvä bilekaupunki, ja isälliset neuvot painottuivat lähinnä siihen, kuinka selvitä nuorina naisina Darin yössä. Me olimme kuitenkin lähdössä tavoittamaan toisenlaista maailmaa, ja bilevaatteet jäivät pakkaamatta.

Ensimmäisinä päivinä kuljimmekin Darin keskustassa kangat lanteilla ja mairea kaikkiymmärtävä ja -rakastava hymy huulilla. Reppumatkailun jälkeen palasimme Dariin joiksikin kuukausiksi kypsinä seikkailemaan myös kaupunki-Afrikassa. Farkut, meikit ja hippakengätkin piti käydä viimein ostamassa, kun myös keskiluokkainen Dar tuli tutuksi.

Minusta on hauskaa, että se Ihana Poni tuli meille Keniasta.

Kirjoittaja on Kepan järjestökoordinaattori. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.