Vieraskolumni

Hyviä uutisia Afrikasta

Etiopiassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus väestöstä on vähentynyt kolmasosaan sitten 1990-luvun alun.
Peik Johansson
21.12.2010

Virallisessa kehitysyhteistyöliturgiassa on viimeiset kymmenen vuotta puhuttu vuosituhattavoitteista. YK:n yleiskokouksessa vuonna 2000 hyväksytyn vuosituhatjulistuksen mukaan maailmanjärjestön 189 jäsenmaata, teollisuusmaat mukaan lukien, sitoutuivat ihan oikeasti puolittamaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän maailmassa vuoteen 2015 mennessä, järjestämään kaikille maailman lapsille pääsyn peruskouluun, vähentämään lapsikuolleisuuden kolmasosaan vuoden 1990 tasosta ja "olemaan säästelemättä ponnistuksissa" useiden muidenkin hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi.

YK:n vuosituhattavoitteita ei alun alkaen kehitetty vertaamaan eri maanosien saavutuksia tavoitteiden toteuttamiseksi. Mutta silti miltei joka kerta kun vuosituhattavoitteista puhutaan kansainvälisillä foorumeilla, uutisotsikoksi päätyy toteamus, että toisin kuin muut maanosat, Saharan eteläpuolinen Afrikka ei tule todennäköisesti saavuttamaan yhtäkään julistuksen kahdeksasta tavoitteesta.

Vähemmän on puhuttu siitä, että vuosituhattavoitteiden mittaustavat on määritelty niin, että tavoitteiden saavuttaminen on Afrikalle muita maanosia vaikeampaa, jollei peräti mahdotonta.

***

New Yorkin yliopiston taloustieteen professori William Easterly on kiinnittänyt huomiota lukuisiin erikoisuuksiin vuosituhattavoitteiden mittaustavoissa. Ensimmäisen vuosituhattavoitteen päämääränä on puolittaa vuoteen 2015 mennessä niiden ihmisten osuus, joiden päivittäinen tulo jää alle yhden dollarin.

Koska äärimmäisen köyhyyden mittapuuksi on määritelty nimenomaan yhden dollarin päivittäinen tuloraja, vuosituhattavoite antaa suuren arvon sellaiselle talouskasvulle, joka onnistuu kasvattamaan niiden ihmisen osuutta väestöstä, jotka ansaitsevat enemmän kuin yhden dollarin päivässä. Tuon tulorajan alapuolelle jäävien ihmisten toimeentulon parantamiselle ei sen sijaan anneta minkäänlaista arvoa, mikäli maaginen dollariraja ei ylity.

Toiseksi, miksi tavoitteena on prosentuaalinen köyhyyden vähentäminen eikä köyhien absoluuttisen määrän vähentäminen? Kumpi on suurempi saavutus, a) se että Latinalaisessa Amerikassa dollariköyhien osuus väestöstä kyetään puolittamaan kymmenestä prosentista viiteen prosenttiin, jolloin noin 30 miljoonaa ihmistä siirtyy dollarirajan vauraammalle puolelle, vaiko b) se, että Afrikassa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus väestöstä vähenisi (vain) neljäsosalla, 40 prosentista 30 prosenttiin, jolloin dollarirajan ylittäneiden määrässä on kuitenkin kyse lähes sadasta miljoonasta ihmisestä?

Kolmas ongelma liittyy siihen, että köyhien määrän vähentäminen lasketaan vuoden 1990 tasoon verrattuna. Monissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa 1990-luvun alku oli sotien vuoksi taloudellisesti kehno, ja lähes koko maanosassa absoluuttisen köyhyyden määrä kasvoi vuoteen 1995 asti. Sen jälkeen talouskasvu on ollut kuitenkin ainutlaatuisen voimakasta ja dollariköyhien määrä on vähentynyt rajusti. Vuosituhatjulistus allekirjoitettiin syyskuussa 2000, joten miksi verrataan vuoteen 1990? Jos lähtövuosi olisikin 1995, köyhien osuuden puolittaminen Afrikassa olisi helpompaa.

***

Näistäkin metodologisista haasteista huolimatta useimmat Afrikan maat saattavat silti onnistua puolittamaan alle dollarin päivätuloilla elävien osuuden väestöstä tavoitevuoteen 2015 mennessä, ainakin jos on uskomista Columbian yliopiston taloustieteen professorin Xavier Sala-i-Martinin ja Massachusettsin teknillisen korkeakoulun taloustutkijan Maxim Pinkovskiyn alkuvuodesta julkaistuun tutkimukseen.

Äärimmäisen köyhyyden vähentäminen ei ole kehitysyhteistyön ansiota, vaan sen takana on Afrikan maiden hurja talouskasvu. Tällä hetkellä Saharan eteläpuolisen Afrikan talous kasvaa viidellä prosentilla vuodessa. Koko maanosassa asukasta kohti laskettu bruttokansantuote on kasvanut vuodesta 1995 yli 50 prosenttia.

Talouskasvun yhtenä keskeisenä syynä on ollut öljyn ja Afrikan maiden mineraalien kasvanut kysyntä ja korkeampi hinta. Moni onkin epäillyt, että Afrikan vahva talouskasvu hyödyttää pääasiassa niitä maita, joiden maaperässä on öljyä tai muita luonnonvaroja, ja näissäkin maissa hyöty koituu lähinnä vain rikkaalle eliitille. Näin ollen talouskasvu itse asiassa kasvattaisi eriarvoisuutta eikä välttämättä vähentäisi köyhyyttä.

Sala-i-Martin ja Pinkovskiy osoittavat, että tämä ei pidä paikkaansa. Tutkijoiden esimerkkimaissa Etiopiassa ja Etelä-Afrikassa bruttokansantulo asukasta kohti on kaksinkertaistunut sitten vuoden 1990. Äärimmäisessä köyhyydessä elävän väestön osuus on samaan aikaan vähentynyt kolmasosaan 1990-luvun alun tasosta. Nigeriassa bruttokansantulo per asukas on tuplaantunut vuoden 1995 jälkeen. Dollarimittarilla määritelty äärimmäinen köyhyys on samaan aikaan puolittunut.

Koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa alle dollarin päivässä ansaitsevien osuus on vähentynyt noin kolmasosalla. Jos nykyinen talouskasvu jatkuu, dollariköyhien osuus väestöstä puolittuu tutkijoiden laskelmien mukaan vuoteen 2017 mennessä. Mikäli pitkällisen sodan riivaama Kongo jätetään pois laskuista, Saharan eteläpuolisen Afrikan äärimmäinen köyhyys voisi puolittua jo vuonna 2012 tai 2013.

Siis viis siitä, jos vuosituhattavoitetta ei saavuteta juuri vuoteen 2015 mennessä. Sen ei saa antaa hämärtää hyviä uutisia, että Afrikka kuuluu tällä hetkellä maailman nopeimmin kasvaviin talousalueisiin ja maanosan maat ovat onnistuneet vähentämään köyhyyttä merkittävästi.

Kirjoittaja on toimittaja ja Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesin Tansaniassa toteutettavien media-alan kehitysyhteistyöhankkeiden koordinaattori. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.