Vieraskolumni

Hyvästi, Indonesian metsät

Anu Lounela
25.6.2001

Indonesian Maan ystävät eli Walhi totesi äskettäin, että Indonesian luonnonmetsistä on kadonnut noin 72 prosenttia. Joidenkin arvioiden mukaan Indonesian luonnonmetsät Sumatralla, Kalimantanilla ja Irian Jayassa katoavat viidessätoista vuodessa, jos niitä edelleen raivataan holtittomasti metsäteollisuuden käyttöön.

Walhi suositteleekin kaiken metsäteollisuuteen liittyvän toiminnan lopettamista joksikin aikaa. Näin metsillä olisi aikaa toipua, ja luonnonmetsiä voitaisiin viheriöittää laittomien hakkuiden jäljiltä. Indonesian luonnonvarojen käyttöä tarkkailevan viraston mukaan vain 22 prosenttia maan istutusmetsäalueista on hyvin hoidettuja. Yleensä hakattuja istutusmetsiä ei istuteta uudelleen.

Toukokuussa 2001 Indonesiaan saapui suomalainen metsädelegaatio keskustelemaan maan hallituksen edustajien kanssa mahdollisesta metsäyhteistyöstä. Olin mukana tapaamisessa kansalaisjärjestöjen edustajana. Keskusteluissa käytiin läpi asioita, jotka ovat tulleet esiin useasti kuluvan vuoden aikana: laittomat hakkuut pitää lopettaa, metsät pitää sertifioida (mistä monet indonesialaiset ympäristöjärjestöt ovat täysin eri mieltä), paikallisyhteisöjen oikeudet maahan ja luonnonvaroihin taata, ja luonnonvarojen hallinnointiin ja käyttölupiin liittyvää työnjakoa keskushallinnon ja aluehallintojen välillä pitää selventää.

Itse ehdotin Walhin tapaan metsäteollisuuden ja hakkuiden lopettamista viideksi tai kymmeneksi vuodeksi. Ehdotukseni tyrmättiin miltei heti. Mielellämme olisimme hakkaamatta puuta, mutta talous on rapakunnossa ja Indonesia tarvitsee rahaa, sanottiin.

No, miksi sitten Indonesian talous on kuralla ja metsiä hakataan yhä kiihtyvällä vauhdilla armeijan, poliisin ja valtiokoneiston suostumuksella?

Maan valuutta romahti täysin ulkomaisten valuuttapelureiden takia vuonna 1997 alkaneessa talouskriisissä. Mukaan kuvioon astui IMF, joka vaati pankkitoiminnan pelisääntöjen muutosta. Pian sen jälkeen yrityksiä kaatui kuin sieniä sateella. Työttömien ja köyhien määrä lisääntyi melkein puolella. Indonesia tarvitsi taas kipeästi lainaa, sanottiin.

Indonesia on tällä hetkellä yksi maailman velkaantuneimmista maista. Sillä menee lainojen hoitoon nyt kuusi kertaa enemmän rahaa kuin julkisen sektorin rahoitukseen. Samaan aikaan köyhien ja työttömien määrä on vain kasvanut, ja IMF vaatii edelleen julkisten tukien leikkaamista. Niinpä, Indonesia tarvitsee lisää rahaa. Tai uutta talouspolitiikkaa. Tai velkojen anteeksiantoa, ainakin niiltä osin kuin se on mennyt korruptioon.

Arvioidaan, että noin kolmekymmentä prosenttia kaikista Indonesialle myönnetyistä lainoista on hävinnyt korruptiosuden suuhun. Amerikkalainen tutkija Jeffrey Winters onkin ehdottanut, että Indonesia vetäisi IMF:n oikeuteen. Hänen mukaansa valuuttarahasto on toiminut omien sääntöjensä vastaisesti myöntäessään lainaa Indonesialle. Se on tiennyt, että rahat menevät korruptioon.

Voitaisiinko Indonesian metsät sitten pelastaa uudella talouspolitiikalla? Tai velkojen anteeksiannolla?

Äskettäin osallistuin indonesialaisten ja ulkomaisten kansalaisjärjestöjen yhteistyöjärjestön INFIDin kokoukseen. Keskustelu globalisaatiosta ja velasta kävi kuumana. Kokouksen ulkomaiset osanottajajärjestöt - erityisesti japanilaiset ja yhdysvaltalaiset organisaatiot - suhtautuivat nihkeästi Indonesian ulkomaanvelan mitätöintiin. Niiden mukaan velkojamaiden kansalaiset eivät halua velkojen anteeksiantoa, koska maksamatta jääneet summat otettaisiin heidän verorahoistaan. Yhteistä, velkojen mitätöimistä vaativaa lausuntoa ei saatu kokouksessa aikaan, vaikka globalisaatio- ja velkakysymykset ovat INFIDin pääteemoja.

Jos asiaan perehtyneet kansalaisjärjestötkään eivät pääse sopuun velkakysymyksestä, lienee turha olettaa, että Indonesian hallitus menestyisi asiassa yhtään paremmin. Ja mikä onkaan tässä yhtälössä metsien tulevaisuus?