Vieraskolumni

Hyväntekijöitä vai hyväksikäyttäjiä?

Rauhanturvaamisessa annettavan avun pitäisi aina olla vastikkeetonta, ilman vaatimusta vastapalveluista.
Nina Suomalainen
20.2.2007

Silloin tällöin kuulemme ikäviä uutisia kehitysmaiden paikallisten ihmisten, joskus jopa lasten, hyväksikäytöstä rauhanturvaajien toimesta. Uutisilla on aina yhtä suuri shokkiarvo, vaikka sama on kantautunut korviimme yhä uudelleen, milloin mistäkin rauhanturvaoperaatiosta.

Me suomalaiset olemme kuitenkin voineet huokaista helpotuksesta. Ne ovat nuo Afrikan tai Aasian omat sotilaat, jotka ovat pahantekijöitä. Tai suurten Nato-armeijoiden rambot. Mutta eivät onneksi suomalaiset. Suomalaisten sotilaiden moraali on niin korkea, etteivät he käyttäisi hyväkseen heikompiaan. Tai ei ainakaan lapsia.

Suomalaiset sotilaat ovat pääasiassa säilyttäneet moraalinsa rauhanturvaamisessa. Olen kuitenkin kuullut tapauksista, joissa suomalaisetkin ovat jättäneet jälkeensä paikallisten naisten kanssa saamiaan lapsia. Tai tapauksista, joissa suomalaiset ovat olleet paikallisten tai vähintään naapurimaiden bordellien innokkaita asiakkaita, jos ei työaikana niin lomilla. Bosniasta ja Kosovosta mentiin Makedoniaan lomille, jossa seksipalveluja voitiin ostaa.

Olenko sietämätön tiukkapipo, kun minusta halvat seksipalvelut eivät kuulu rauhanturvaajan lomaetuihin?

***

Jokin aika sitten Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti tuntemastaan suomalaisesta rauhanturvaajasta, joka oli katuen kertonut edesottamuksistaan silloin, kun rahaa ja valtaa oli. Rahaa käytettiin seksin ostoon ja viinaan, eikä öykkäröinti ollut tälle urhealle armeijan ylpeydelle vierasta. Jälkeenpäin kuitenkin hävetti, kirjoituksen mukaan ainakin tapaus, jossa sotilaspojat olivat huvikseen ampuneet pakolaistytön koiranpennun.

Tämä tarina teki minut surulliseksi. Se oli myös merkki siitä, etteivät suomalaisetkaan sotilaat ole täysin immuuneja vallan ja rahan tuomille mahdollisuuksille kriisimaissa.

En ole missään mielessä sotilaallisen kriisinhallinnan tai rauhanturvaoperaatioiden vastustaja. Niillä on paikkansa silloin, kun muut keinot ovat epäonnistunet tai konfliktia ei vain ole onnistuttu estämään.

Elän ehkä mielikuvitusmaailmassa, mutta mielestäni rauhanturvasotilaan moraalin on oltava äärimmäisen korkea. Ja moraalin korkealla pysymiseksi on asiat otettava puheeksi ja sallitun ja kielletyn välinen raja tehtävä selväksi jo kotimaassa.

En yleensä koe olevani tiukkapipokaan. Jossain kuitenkin mättää pahasti, jos suomalaiset rauhanturvaajat eivät ymmärrä ongelmaa seurustelussa tai suoranaisessa seksin ostossa ollessaan lähetettynä rauhanturvatehtävissä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö paikallisen väestön kanssa voi olla tekemisissä ja ystävällisissä väleissä.

Maalaisjärjellä ajatellen luulisi, että hyväksikäytön - johon itse luen myös seksin oston paikallisilta - ja työhön kuuluvan kanssakäymisen välinen ero on melko selvä.

Rauhanturvaajien tehtävänä on helpottaa paikallisen väestön tilannetta ja pyrkiä parantamaan näiden oikeuksia. Sodan keskellä elävät ihmiset ovat ehkä kokeneet itse väkivaltaa ja menettäneet läheisiään. He saattavat olla pahoin traumatisoituneita. He ovat menettäneet työpaikkansa ja mahdollisuuden elättää itsensä ja perheensä. Paikallinen talous ja yhteiskunta ovat palasina, jolloin normaalit säännöt ja lait menettävät merkityksensä.

Rauhanturvaajat ovat suhteessaan paikalliseen väestöön aina etulyöntiasemassa. Heillä on moninkertaiset palkat, seuraavan päivä ruoka ja majoitus turvattuina ja paluulippu taskussa. Läheinen, tai seksuaalinen, suhde paikalliseen naiseen tai mieheen - saati lapseen - ei voi mitenkään perustua tasavertaisuuteen.

***

Suomen rauhanturvaoperaatioita suunnittelevien ja johtavien olisi kiinnitettävä erityistä huomiota suomalaisten sotilaiden ohjeistukseen ja käytökseen. Kaikki tehtäviin lähtevät on huolella koulutettava kunnioittamaan paikallisten ihmisten oikeuksia ja noudattamaan YK:n käyttäytymisohjeistusta.

Koulutuksen ei pitäisi olla vain yhden oppitunnin vitsailua siitä, mitä kiusauksia kentällä on tarjolla, vaan oikeasti pyrkiä selvittämään sotilaille, miksi he ovat operaatioon lähdössä. Vain ja ainoastaan paikallisten ihmisten suojelemiseksi ja oikeuksien toteuttamiseksi.

Koulutus ja tiedon jakaminen eivät aina riitä. On myös tehtävä selväksi, että väärinkäytöksistä - ja paikallisten ihmisten hyväksikäytöstä - on seurauksena yhdensuuntainen lippu koti-Suomeen ja syyte suomalaisessa tuomioistuimessa.

On tehtävä selväksi, että rauhanturvaamisessa annettava apu on aina vastikkeetonta, eikä milloinkaan vaadi mitään vastapalveluja.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun kehityspolitiikan koordinaattori ja työskennellyt aiemmin mm. Ety-järjestössä ja YK:n kehitysohjelman palveluksessa Balkanilla ja Afrikassa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.