Vieraskolumni

Hyväntekeväisyyden pirullinen logiikka

Sympatiaa, empatiaa ja myötätuntoa on tunnettu maailman köyhien ja syrjäytettyjen puolesta liian pitkään. Nyt tarvitaan dialogia, jossa vastapuoli nähdään yhtä arvokkaana ja ainutlaatuisena kuin länsimainen ihminen.
Timo Lappalainen
7.7.2005

Väitetään, että liki kolme miljardia ihmistä seurasi viime lauantaina Bob Geldofin ja kumppaneiden järjestämää Live 8 -konserttitapahtumaa G8-maiden, rikkaimpien teollisuusvaltioiden ja Venäjän, pääkaupungeissa. Siis puolet maapallon asukkaista oli samalla aaltopituudella, kun laulettiin, puhuttiin ja näytettiin vetoomuksia maailman köyhimpien puolesta! Tapahtuma ja sen saama suosio on jo itsessään melkoinen todiste kansalaisyhteiskunnan kyvystä toimia ja vaikuttaa maailmanlaajuisesti.

Live 8:n vetoomus oli häkellyttävän suora ja yksinkertainen: Me haluamme teidät emmekä teidän rahojanne! Useissa haastatteluissa tapahtuman keulakuvan Geldofin viesti oli selkeä: "Kysymys ei ole hyväntekeväisyydestä vaan oikeudenmukaisuudesta."

Sympatiaa, empatiaa ja myötätuntoa on tunnettu maailman köyhien ja syrjäytettyjen puolesta pitkään - liian pitkään. Hyväntekeväisyyden logiikka on pirullinen, sillä sen avulla länsimainen ihminen rakentaa itselleen kohteen, projektion oman syyllisyyden ja sovituksentarpeen alttarille. Se on monologia, jossa pöydän toisesta päästä tuijottaa sama ihminen - vähän kuin siinä puhelinmainoksessa, jossa mies harjoitteli kosintaa peilin äärellä.

Live 8:n tarkoitus olikin repäistä meidät pohjoisen ihmiset ulos omahyväisyyden häkistä ja antautua kohtaamaan maailman köyhyys sellaisena kuin se on: tuhansien ja miljoonien pienten ihmisten tarinana siitä, kuinka he sinnittelevät päivä kerrallaan köyhyyden keskellä. Köyhyys on seurausta epäoikeudenmukaisuudesta, ja se voidaan poistaa ainoastaan muuttamalla köyhyyttä ylläpitäviä mekanismeja ja ajattelutapoja.

***

Oikeudenmukainen maailma voi toteutua vain silloin, jos tunnustamme ja näemme ihmisen arvon yhtä mittaamattomana ja perustavanlaatuisena riippumatta rodusta, kielestä, sukupuolesta, kansallisuudesta, uskonnosta, iästä tai maantieteellisestä sijainnista - joitakin keskeisimpiä määreitä mainitakseni. Dialogissa pöydän ääreen tarvitaan toinen yhtä arvokas ja ainutlaatuinen ihminen, jolla on yhtäläiset oikeudet tavoitella onnea, menestyä elämässä ja turvata perheensä taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen tulevaisuus.

Uskon, että Bob Geldof toivoi Live 8:n ansiosta jotakin tällaista tapahtuvan ihmisten mielissä sen sijaan, että tapahtuma olisi henkisesti kutistunut massiiviseksi rahankeruukampanjaksi.

Live 8 oli ajoitettu niin, että parhaillaan kokoontuvat G8-maiden johtajat näkevät ja kuulevat vetoomuksen maailman köyhien puolesta. Eiliset pommiräjähdykset Lontoossa eivät toivon mukaan saa maailman ja päättäjien huomiota pois peruskysymysten ääreltä. Turvallisuus ja rauha voivat tulevaisuudessa toteutua ainoastaan silloin, jos rakennamme oikeudenmukaista maailmaa, joka takaa kaikille, etenkin köyhille ja muuten syrjäytetyille, mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon oman tulevaisuutensa rakentamiseksi.

G8-maiden johtajat ovat toki tärkeillä pelipaikoilla, mutta suuret muutokset lähtevät kuitenkin aina yksittäisten ihmisten mielenmuutoksesta. Tahdomme sinut!


Kirjoittaja on Kepan toiminnanjohtaja.