Vieraskolumni

Hyvän tekemisen vaikeudesta

Etuoikeuksien tiedostaminen on noussut moderniksi hyveeksi. Mutta mitä hyötyä siitä on, kysyy Kepan vieraskolumnisti Eveliina Talvitie.
Eveliina Talvitie
5.11.2018

Omien etuoikeuksien tiedostamisesta on tullut moderni hyve. 

Näin kirjoittaa aivotutkija Katri Saarikivi. Tunnistan ilmiön. Mieleen palautuu vaikeuksitta lukemattomia kolumneja ja haastatteluja, joissa tiedostava länsimainen tyyppi kuittaa muut näkemyksensä kertomalla, että on hyvin kartalla omasta etuoikeutetusta lähtökohdastaan. 

Olen yksi näistä tyypeistä. Olen kaivellut tietoisuudestani etuoikeutetun länsimaisen ja vielä tarkemmin pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan muokkaaman ihmisen asenteita ja mahdollisuuksia ahkerasti. 

Mekaanisesti toistettuina tärkeätkin asiat tuppaavat menettämään merkitystään, tyhjentymään. Lunastanko tällä ylenpalttisella tiedostamisella vain paikkaani julkisessa keskustelussa? Onko kyseessä pelkkä puhdistava rituaali, pelastautuminen? Pelastaudunko someköydeltä, joka on vaarassa kiertyä kaulani ympärille, mikäli en osaa olla varovainen?

Ja vielä falskimpi vaihtoehto: Nouseeko tiedostus white guilt- tuntemuksesta, josta ei tunnetusti ole mitään apua mihinkään eikä kenelläkään? Syyllisyystunnustusten myötä mediatila täyttyy itsesäälistä ja marttyyrien marinasta. 

***

Nimettyään etuoikeuksien tiedostamisen moderniksi hyveeksi tutkija Saarikivi kysyy, että näinköhän maailma tosiaan paremmaksi muuttuu. Etuoikeuksien tiedostaminen kun lähtee ihmisten välisistä eroista eikä eroihin keskittyminen kasvata empatiaa, mikä taas on maailmanparantamisen kannalta elintärkeää. 

Että voikin olla vaikeaa tehdä hyvää. Edes ajatella hyvin. Onko moderni, etuoikeudet tiedostava pohjavireeni omiaan ainoastaan korostamaan maailmassa tuhoisaksi osoittautunutta jakoa ”meihin ja muihin”? 

Empatiamekanismit syttyvät aivotutkijan mukaan herkemmin samankaltaisten ihmisten välillä.

Tunnen miten aivoni ovat kiertymässä umpisolmulle ja pohdin, olisiko parempi vetäytyä luolaan ja jakaa ajatukset vain itsensä kanssa. Kerron kuitenkin puolisolleni, että olen kirjoittamassa kolumnia hyvän tekemisen vaikeudesta. Hän toteaa, että siinäpä hankala aihe ja ryhtyy siteeraamaan Raamattua: En tee sitä hyvää, mitä tahdon vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 

Kyseessä on apostoli Paavalin kirje roomalaisille. Kaivan kohdan esiin, sillä Raamattua huonosti tuntevana apostoli Paavalista mieleeni nousevat vain kiistellyt ohjeet, joissa naista kehotetaan vaikenemaan seurakunnassa eikä se ole nyt tämän kolumnin teemana.

”Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain mutta siinä mitä teen näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan”, Paavali kirjoittaa.

***

Apostoli vaikuttaa olevan aikamme hermolla, sillä tie helvettiin on edelleen päällystetty hyvillä aikomuksilla. Mieleeni palautuu parin vuoden takainen uutinen Suomen pääministeristä joka tarjosi turvapaikanhakijoille omaa taloaan.

En tunne episodin kaikkia puolia, mutta ilmeisesti tarjous jäi julkisen heiton tasolle ja kiertyi väittelyksi siitä, oliko ele vilpitön, naiivi vai laskelmoitu ja sellaisenakin epäonnistunut.

Olemmeko me modernisti tiedostavat ihmiset ainoastaan tekemässä juhasipilöitä sillä erotuksella, että monellakaan meistä ei ole isoa taloa, jota tarjota kotia vailla oleville?

***

Saarikivi siirtyy kirjoituksessaan käsitteeseen empatia, joka on luonnikas sijoittaa hyväntekemisen työkalupakkiin. Empatiamekanismit syttyvät aivotutkijan mukaan herkemmin samankaltaisten ihmisten välillä. Tuntemattomien välilläkään mekanismi ei tosin ole mahdoton. Empatia herää kun löytyy se, miten olemme samanlaisia;  ei silloin kun keskitymme siihen, mikä meitä erottaa.

Hyvän tekeminen on vaikeaa, mutta tärkeät asiat usein ovat vaikeita. 

Jos haluaa ymmärtää toisia, on tietenkin pakko miettiä, minkälaisten lasien kautta itse maailmaa katsoo. Tämä on hyvän ajattelun peruslähtökohta – tunnista omat vinoumasi, tutkija vielä kehottaa.

Henkeni kulkee jo paremmin. Kuva maailmasta näyttää edelleen vinolta, mutta aivojeni solmu ei enää kiristä niin pahasti. Hetkittäinen ahdistus kriittisten puheenvuorojen äärellä on pieni hinta siitä että onnistuu edes hieman suoristamaan kurssia tiellään helvettiin.

Hyvän tekeminen on vaikeaa, mutta tärkeät asiat usein ovat vaikeita.