Vieraskolumni

Huhupuheita Haitilla

Haitilaisia riivaa asunnottomuuden, nälän, sateen ja työttömyyden lisäksi tiedon puute.
Eeva Eronen
28.5.2010

Eeva EronenOho, näin siistiin vessaan olisi ilo piipahtaa festareillakin, tuumin pari viikkoa sitten kyykistellessäni Corail Cesselessen -telttaleirin huusissa Haitin pääkaupungin Port-au-Princen laitamilla.

Äskettäin avattu leiri huokui muutenkin järjestystä. Tasaiselle hiekkakentälle pystyteyt teltat seisoivat piikkisuorissa riveissä, ja ne oli numeroitu tarkasti. Kontrasti oli kova verrattuna kaupungin keskustan kaoottisemmille leireille, joista 7 000 asukasta oli siirretty Corailiin - turvaan vaarallisiksi katsotuilta rinteiltä, joilta sadevesi voisi pyyhkiä teltat mudan mukana.

Kahta päivää myöhemmin haitilaisnainen selitti minulle toisella pakolaisleirillä, että hallituksen pitäisi osoittaa heille vaihtoehtoinen paikka, minne mennä. Nyt leiri oli jalkapallokentällä, eikä siellä voisi olla enää kovin kauan.

Mutta Corailiin me emme täältä lähde, nainen linjasi tiukasti. Se on niin kaukana, hän perusteli, minkä lisäksi siellä ei kuulemma ole kunnon vessoja.

On totta, että Corailissa oli ollut ongelmia vessojen kanssa: Ne eivät olleet valmiita ensimmäisten ihmisten saapuessa. Nyt siellä kuitenkin sopi tällaisen hyvinvointivaltion kasvatinkin pissiä privaatisti nenäänsä nyrpistelemättä. Tieto ei vain ollut kulkenut kaupungin keskustaan asti.

* * *

Asuminen ja siihen liittyvät asiat ovat edelleen kohtalon kysymyksiä maanjäristyksen raatelemassa Port-au-Princessä. Kaupungissa on noin 1 300 telttaleiriä, joissa asuu ainakin 700 000 ihmistä, toisten lähteiden mukaan yli miljoona.

Ja puheita noilla leireillä piisaa. Kaupungilla kerrotaan juttuja esimerkiksi asumuksista, jotka on jyrätty kaupungin toimesta matalaksi puskutraktoreilla, ilman ennakkovaroituksia.

En tiedä, ovatko jutut tosia. YK:n ihmisoikeusasiantuntijat sanoivat, etteivät he oikein usko niihin. Kaksi tämäntyyppistä tapausta oli selvitetty, ja molemmissa jyrämiesten tarkoitus oli tehdä turvattomista rinteistä tasaisia, turvallisempia asukkaille. Asuinpaikkansa jyräämistä katselleet ihmiset olivat vain ilmeisesti ymmärtäneet asian väärin.

Eihän se ihme ole, että se ymmärretään väärin, jos leirille tullaan katujyrän kanssa, YK:sta linjattiin diplomaattisesti.

No ihan varmasti onkin niin. En tiennyt, ketä uskoa.

Epätietoisuus on toimittajalle ankeaa, mutta ei elintärkeää. Minähän suhasin Port-au-Princestä New Yorkin coolien kuppiloiden kautta takaisin Eurooppaan, enkä jäänyt leirille miettimään, voiko joku tulla huomenna puskutraktorin kanssa kotiovelle vai ei.

* * *

Haitilla tulee hetkessä selväksi, että maata riivaavat asunnottomuuden, nälän, sateen ja työttömyyden lisäksi tiedon puute ja huhupuheet. Tästä on jopa tutkittua tietoa: YK oli selvittänyt parilla leirillä, tunsivatko asukkaat olonsa turvattomiksi ja jos, niin miksi. Leiriläisten suurimmat huolet eivät koskeneetkaan konkreettista turvallisuutta, kuten mahdollista raiskausvaaraa öisillä vessareissuilla. Eniten heitä kiusasi kokonaisvaltainen epätietoisuus tulevaisuudesta.

Asetelma on älytön. Hallituksella ja kansainvälisellä yhteisöllä on suuria suunnitelmia Haitin varalle, ja uudelleenrakentamisen sijaan puhutaan uudestaan aloittamisesta, Haiti 2.0 -versiosta. Yksi suurimmista ponnistuksista on ihmisten uudelleen asuttaminen, niin pääkaupungin sisällä kuin kuin sieltä pois maaseudulle.

Paitsi että hallitus on epäonnistunut kertomaan haitilaisille suunnitelmistaan - mikäli niitä siis todella on - se ei ole myöskään kysynyt ihmisten mielipiteitä siitä, missä he tahtoisivat tulevaisuudessa asua. Maanjäristyskään ei oikeuta ihmisten siirtelemistä mielivaltaisesti minne sattuu.

Haitilaiset ovat kärsivällisen ja sitkeän oloista väkeä, mutta ei heidänkään pinnansa loputon ole. Epävarmuuden ja turhautumisen siemeniä - juoruja - ei kannattaisi kylvää maassa, jossa on liian monta miljoonaa ihmistä, joilla ei ole juuri mitään, mitä menettää.

Kirjoittaja opiskelee kansainvälistä journalismia Amsterdamin yliopistossa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.