Vieraskolumni

Historian pitkä varjo — Tieto, valta ja siirtomaavalta

Valtio vaikuttaa kehittyneemmältä, jos sen asukkaat osaavat käyttää länsimaisia termejä.
Henri Myrttinen
18.3.2013

Olen ollut työn puolesta viime kuukausina kahdessa eri maassa, kutsutaan niitä vaikka nimillä A ja B.

Molemmissa maissa väestö yrittää toipua useita vuosikymmeniä kestäneistä konflikteista. Maat ovat monella tavalla erilaisia, mutta silti samanlaisia. Tällä kertaa kuitenkin koin ymmärtäväni maan B asukkaita paremmin kuin a-maalaisia. Ymmärtämisellä tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä sitä, että pääsin b-maalaisten kanssa keskustellessa syvemmälle ja pystyin samastumaan heihin paremmin.

Tämä tapahtui siitä huolimatta, että olin perehtynyt A-maan tilanteeseen huomattavasti syvällisemmin, olin käynyt siellä aikaisemmin (toisin kuin maassa B) ja puhun A-maan valtakieltä huomattavasti paremmin kuin B-maan kieltä.

Ero ilmeni enemmän käsitteellisellä tasolla: maassa B ihmiset, katulapsista valtion virkanaisiin, käyttivät minulle tuttuja, länsimaisia, usein akateemisia käsitteitä hahmottaessaan omaa yhteiskunnallista todellisuuttaan. Maassa A käsitteet puolestaan perustuivat enemmän paikallisiin ajattelutapoihin.

Huomasin, että luokittelin alitajuisesti maat samalla tavalla kuin lukemattomat muut tutkijat, avustustyöntekijät, toimittajat, byrokraatit ja valloittajat ennen minua. Ne, jotka käyttivät käsitteitä, joita minäkin käytän ja ymmärrän, vaikuttivat silmissäni kehittyneemmiltä kuin ne, joiden ajatustenkulku ei avautunut minulle samalla tavalla. Sitä tulee harvemmin ajatelleeksi, että ymmärtämättömyys voisi johtua omasta rajoittuneisuudesta.

***

Arvioni näiden kahden maan keskustelutason erilaisuudesta perustuu tietenkin moniin eri tekijöihin, kuten kulttuuriin, yhteiskunnalliseen luokkajakoon, koulutuksen tasoon ja kattavuuteen ja niin edelleen. Mutta myös historia on muokannut ajattelutapoja erilaisiksi. Vaikka sekä maassa A että B oli vahvoja paikallisia hallintomuotoja ennen kuin siirtomaavallat saapuivat, maassa B ne näyttivät mahdollisesti "kehittyneemmiltä", eli ne muistuttivat enemmän sen aikaisia länsimaita. Uudet valloittajat toki tuhosivat molemmat paikalliset hallintomuodot, kuten silloin oli tapana.

Siirtomaavaltakauden aikana B oli pidempään ja tiukemmin sidottu eurooppalaisten dominoimiin taloudellisiin, mutta myös kulttuurien ja ajatusten vaihtokierteisiin. Kun maa A joutui siirtomaavallan alle, B:llä oli jo yli kolmesataa vuotta ankaraa siirtomaavaltaa ja seitsemän vuosikymmentä valtiollista itsenäisyyttä takanaan.

Maahan B perustettiin ensimmäinen länsimainen yliopisto 1500-luvun loppupuolella, maahan A noin 330 vuotta myöhemmin. Vaikka molemmissa maissa edelleen harva pääsi tai pääsee opiskelemaan yliopistoon asti, länsimaisilla käsitteillä oli maassa B monta sukupolvea enemmän aikaa levittäytyä yhteiskunnassa, yliopistoista kirkkojen ja koulujen kautta kaupunkien ja kylien asukkaille.

Siirtomaavallan jälkeen lähes kaikissa maissa tapahtui kuten Frantz Fanon ennusti: uuden, itsenäisen valtion johtajat toistivat siirtomaavallan asenteita, toimintatapoja ja rakenteita. Niissä maissa, joissa näin ei tapahtunut vapaaehtoisesti, globaalin pohjoisen edustajat olivat nopeasti paikalla auttamassa.

Pohjoisen ajatusmallit, olkoon kyseessä rationalistiset luonnontieteet, marxismi, monoteistiset uskonnot tai uusliberaalit talousteesit, nähdään usein arvokkaampina kuin paikalliset vaihtoehdot. Ne, jotka tukeutuvat edellisiin, ovat kehittyneitä; jälkimmäisiä käyttävät taas ovat takapajuisia ja tyhmiä. Tämä jako toistuu usein maan sisällä. Sekä A:ssa että B:ssä tiettyjä alueita pidetään perinteisesti muita takapajuisempina, tiettyjä ihmisryhmiä muita kehittymättömimpinä, usein siirtomaavalta-ajan ennakkoluuloja mukaillen.

***

Myös me hyvää tarkoittavat, mutta usein pinnallisella tiedolla varustetut kehy-ihmiset käytämme länsimaiseen arvo- ja ajatusmaailmaan perustuvia luokittelusysteemejä, kun arvioimme yhteiskuntien ja yksityisten ihmisten kehitystasoa.

Sitä, että jollakulla on tietoa perinteisten lääkekasvien käytöstä, ei ehkä enää pidetä niin naurettavan takapajuisena kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, mutta silti IT-taitoja pidetään arvokkaampina. Jos joku pyytää vainajien hengiltä neuvoa, hän on taikauskoinen ja vanhanaikainen. Jos hän pyytää neuvoa meidän palvomiltamme vainajilta — Sokrateelta, Adam Smithiltä tai Michel Foucault'ta, hän on kehittynyt, yksi meistä.

Voisiko länsimaisten ja paikallisten arvo- ja käsiteuniversumien tasa-arvoinen huomioiminen ja arvostaminen olla mahdollista? Toivottavaa se olisi, ainakin periaatteessa. Käytännössä se on paljon vaikeampaa, erityisesti tasa-arvokysymyksissä. Mutta aina kokeilemisen arvoista!

Kirjoittaja toimii tutkijana berliinilaisessä Mauerpark Institutissa. Kepan verkkokolumneissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.