Vieraskolumni

Hiljainen aihe

Kidutus ei ole kaukainen asia.
Marie Kajava
7.10.2013

"Mä yhdistän sen ensin action-elokuviin – ja suomalaisesta näkökulmasta eksoottisiin kohteisiin."

"Tikut kynsien alla."

"Mulle tulee mieleen Guantánamo, Amerikka ja laittomuus, ihmisoikeussopimus ja pakkoruokinnat."

"Jotain sellaista, jonka kokenutta en pystyisi kohtaamaan, koska se on niin kauheaa, etten voisi sanoa tai pystyisi tekemään mitään auttaakseni sen ihmisen oloa."

Kaukaista. Epätodellista. Laitonta. Kivuliasta. Voimattomuuden herättävää. Muun muassa tällaisia tuntoja herättää sana "kidutus" lähipiirissä, aivan tavallisten suomalaisten mielissä.

Kidutus tarkoittaa sitä, että fyysisin, psyykkisin tai seksuaalisin (jossa yhdistyvät molemmat edellä mainitut) väkivaltakeinoin valtio tai ihminen koettaa vahingoittaa toista ihmistä eli kidutuksen uhria. Tarkoituksena voi olla esimerkiksi pelottelu, tietojen kiristäminen tai rankaiseminen, joka saattaa perustua ainoastaan henkilön etniseen, uskonnolliseen tai vakaumukselliseen taustaan. Olen kuullut sanottavan, että ihmisen mielikuvitus on rajaton, mitä tulee pahantekoon: kidutuksen keinot ovat moninaiset muun muassa kovasta lyömisestä, pakottamisesta tai roikuttamisesta uhriin häpäisemiseen, vesi- tai sähkökidutukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Monet ihmiset kuolevat kidutukseen.

***

Suomessa elää arviolta tuhansia kidutuksen uhreja. Kidutettujen kuntoutuskeskus arvioi, että jopa puolella Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista on kidutuskokemuksia. Kidutuksen uhriksi joutuneet ihmiset eivät siis välttämättä ole kaukana.

Muistan erään nuoren miehen helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa, jossa kävin viime keväänä. Hän oli saapunut Syyriasta edellisenä päivänä, ja hänen kasvoistaan näki traumaattisen kokemuksen lyhyelläkin vilkaisulla. En tietenkään osannut nähdä sen tarkemmin, tarvitaan ammattitaitoa ja aikaa. Kenties kyse oli sodasta, ehkä kidutuksesta, ehkä molemmista — tai sitten jostain aivan muusta. Jäin miettimään kidutettuja tutkivien ja tukevien fysioterapeuttien ja psykiatrien ja muiden lääkäreiden työtä: täällä Suomessa he näkevät aina hippusen jäljessä, millaiset olosuhteet ovat ja millaisia keinoja käytetään alueilla ja maissa, joissa kidutetaan.

Suomessa kidutettujen kuntouttaminen on hoidettu 20 vuoden ajan pääasiassa juurikin Diakonissalaitoksen ylläpitämässä Kidutettujen kuntoutuskeskuksessa. Hoito toteutetaan edelleen Raha-automaattiyhdistyksen varoilla — toiminnan jatkuminen on siis vuosittain riippuvainen rahoituksesta. Monissa muissa Pohjoismaissa ja Euroopan valtioissa varat kidutettujen kuntoutukseen tulevat valtiolta.

***

Kidutus on kielletty monissa kansainvälisissä sopimuksissa kuten YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, joka hyväksyttiin vuonna 1948. Erityinen kidutuksen vastainen sopimus tehtiin YK:n aloitteesta vuonna 1984. Kidutus on siis absoluuttisesti kiellettyä kaikissa olosuhteissa.

On sanomattakin selvää, että eri puolilla maailmaa tapahtuvasta kidutuksesta ei ole tarkkaa tietoa. Joidenkin arvioiden mukaan puhutaan noin sadasta maasta, joissa tapahtuu kidutusta. Nuo maat sijaitsevat eri puolilla maailmaa. Erityistä huolta aiheuttavat Yhdysvaltain terrorismin vastaisen sodan myötä käyttämät kyseenalaiset ja myös kidutukseksi lukeutuvat kuulustelukeinot salaisissa pidätyskeskuksissa.

Pidätyskeskuksista Suomesta katsottuna lähin sijaitsee Liettuassa, ja myös Suomi on vastuullisessa asemassa: Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tietojen mukaan ilmeisesti ainakin yksi CIA:n vankilento on pysähtynyt Helsinki-Vantaan lentokentällä syyskuussa 2004, vaikka sen ilmoitettiin lentäneen suoraan Afganistanista Liettuaan. Suomi on siis tarjonnut maaperänsä laskeutua lennolle, jonka päätepisteenä on kidutuskeskus. Lisäksi Suomen kautta on lentänyt muitakin CIA-lentoihin yhdistettyjä koneita.

Yhdysvaltain edelleen toiminnassa oleva Guantánamo Bayn pidätyskeskus on paikka, jonka olemassaolo todistaa sen, että maailmassa on valtio tai valtioita, jotka harjoittavat kidutusta ja muita vakavia ihmisoikeusloukkauksia ilman, että niihin voidaan puuttua. Huolimatta presidentti Barack Obaman vuosia sitten antamasta lupauksista pidätyskeskusta ei ole suljettu. Vangeista ainoastaan yksi on pian 13 vuotta toiminnassa olleen vankileirin aika tuomittu siviilioikeudessa. Monia pidetään vangittuna tekaistujen syytösten perusteella tai kokonaan ilman syytettä ja mahdollisuutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Kaikki alkoi vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Jättiläisesimerkkinä ulkopuolisena maailman kyvyttömyydestä puuttua kidutuksiin ovat Pohjois-Korean vankileirit ja niillä tapahtuva henkinen ja fyysinen kidutus. Vankileireiltä paenneet ovat kertoneet raaoista kidutuksen keinoista, joiden kohteeksi joutuvat eri-ikäiset vangit, joista osa on syntynyt vankileireillä. Lisäksi erilaiset sotatilanteet ja muut konfliktit tai diktatuurit aiheuttavat tilanteita, joissa kidutusta käytetään. Lokakuun alussa julkaistu YK:n raportti kertoi kidutuksen ja muun vankien kaltoin kohtelun olevan laajaa Libyan vankiloissa. Syyrian sodan aikana on raportoitu valtavasta määrästä kidutuksia.

***

Se, että Suomessa elää tälläkin hetkellä tuhansia turvapaikanhakijoita, jotka ovat joutuneet kidutuksen uhreiksi, tarkoittaa että kidutus ei ole kaukainen asia eikä sitä saisi sellaisena ajatella. Se tarkoittaa sitä, että lähikaupan kassajonossa seisova vierustoveri voi olla kidutuksen uhri. Ei niin, että Suomen tai Viron tai Venäjänkään kohdalla tarvitsisi katsoa kauas historiaan, jotta voi todeta kidutusta omalla maalla.

Suomi sai alkuvuodesta 2012 nuhteita kidutettujen turvapaikanhakijoiden palautuksista. Esimerkiksi Pakolaisneuvonta ja Kidutettujen kuntoutuskeskus yhtyivät kannanottoon siitä, että kidutuksen uhrin palauttaminen maahan, jossa häntä on kidutettu, on epäinhimillistä kohtelua. Pakolaisneuvonta nosti esiin, että järjestön lakimiehet olivat vieneet useita tapauksia YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, koska Suomi olisi palauttanut turvapaikanhakijoita — joiden joukossa oli myös kidutuksen uhreja — Iranin tai Kongon kaltaisiin maihin, joissa loukataan ihmisoikeuksia. Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, millaisia traumaperäisiä reaktioita palauttaminen maahan, jossa ihmistä on kidutettu, voi aiheuttaa. Tällaisten palautuspäätösten tekeminen on törkeää.

Tämä loppuu nyt tähän. Kesken. Tässä tekstissä ei ole mullistavaa uutista. Halusin kirjoittaa kidutuksesta, koska se on mielestäni aiheena hiljainen – sellainen, joka unohtuu. Aivan kuten ihminen ei halua ajatella, tietää tai puhua toisille ikävistä uutisista kuten vaikkapa läheisensä sairastumisesta, vaikka tietää hyvin, että tieto ja keskustelu ovat tärkeitä.

Tämä loppuu kesken eikä mullista mitään, ei tarjoa nopeaa uutissisältöä tai oivallusta. Tämä teksti on, jotta joku jossain muistaisi nyt ja huomenna, että kidutuksen uhreja on täälläkin, internetissä, kaduilla ja kassajonoissa.

Marie Kajava on vapaa kirjoittaja. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.