Vieraskolumni

Helppo taistelu

Kehitysmaiden velkojen anteeksiannossa on kyse pikemminkin armosta kuin oikeudenmukaisuudesta. Perimmäisiä valta-asemia se ei heilauta.
Teppo Eskelinen
24.10.2004

Teppo Eskelinen

Kehitysmaiden velkaongelma on noussut jälleen kerran tapetille. Muutaman viikon takainen G7-kokous ei kuitenkaan tuonut odotettua lopputulosta, velkojen anteeksiantoa. Asiasta tietysti keskusteltiin, kuten aina, mutta riittävä yksimielisyys jäi puuttumaan.

Kokouspaikan edessä oli taas tuttuun tapaan leiriytyneenä mielenosoittajia. He saivat lähteä pettyneenä kotiin - jälleen kerran. Mieleni teki melkein ajatella, että he ovat toisaalta varmaan tottuneet siihen. 22 vuotta velkaongelmaa on pitkä aika, aktiivikampanjoijat ovat varmasti ehtineet pettyä monta kertaa sinä aikana.

***

Mutta mitä mielenosoittajat olisivat ajatelleet, jos kaikki olisikin mennyt toiveiden mukaan? Velka-armahduksen kannattaja, brittien rahaministeri Gordon Brown olisi esitellyt uuden suunnitelmansa muiden nyökkäillessä. Muutamasta detaljista olisi kiistelty. Joku olisi luvannut parikymmentä miljardia enemmän, jokunen muukin myönnytys olisi tehty. Pieniä reunakysymys olisi jätetty jatkoneuvotteluihin, sitten olisi siirrytty illalliselle. Seuraavana päivänä olisi julkistettu tiedotteet.

Eikö se olisi ollut kummallista? Että 22 velkakriisivuoden jälkeen velat olisi annettu anteeksi, tuosta vaan, yhdessä kokouksessa, kun sille päälle on kerran satuttu?

Velkaongelmasta poikkeuksellisen kieron tekeekin juuri se, että siitä todella päästäisiin eroon sille päälle satuttaessa. Siksi pieni teatteri asian ympäriltä lienee tarpeen; johtajille olisi kiusallista, jos asia näyttäisi liian helpolta. Erityisesti kun tähän asti on selitetty ihan muuta.

***

Velka-armahdus olisi inhimillisesti välttämätöntä käsitteistä riippumatta. Liekö sitten filosofin ammattitautia, mutta minut velkakysymys sai kuitenkin väittelemään kollegan kanssa "oikeudenmukaisuuden" käsitteestä. En ole nimittäin ollenkaan varma siitä, että esimerkiksi maailma ilman kehitysmaiden velkoja olisi sanan varsinaisessa merkityksessä oikeudenmukaisempi.

Tietysti se olisi parempi maailma, jossa olisi vähemmän kärsimystä - maailma johon kannattaa pyrkiä. Mutta oikeudenmukaisuuden lisääntymisestä puhuminen on kyseenalaista tilanteessa, jossa toisella osapuolella on ja pysyy kaikki valta.

Ajatellaanpa tilannetta, jossa kaappaaja on ottanut panttivangin, jota hän aikoo pitää köytettynä jossain tilassa määräämättömän ajan. Hän voisi sijoittaa vangin kylmään ja pimeään huoneeseen, mutta päättääkin sijoittaa tämän valoisaan ja lämpimään. Tilanne on näin ollen varmasti inhimillisempi. Mutta sanoisimmeko sen olevan oikeudenmukaisempi?

Samoin vetoomukset velka-armahduksen puolesta eivät koske oikeudenmukaisuutta, vaan armoa. Eikä asetelma näytä ainakaan haittaavan G7-maita. Päinvastoin, näyttääkin siltä että armahdus on mahdollista vasta kun se ei heilauta perimmäisiä valta-asetelmia - kun köyhät pysyvät talutushihnassa ilman velkaakin.

***

Demokraattisina valtioina itseään pitävien maiden johtajien on kiusallista esiintyä vallasta nauttivina. On aina mukavampaa, jos köyhimpien elämää helpottavat päätökset eivät näytä pelkiltä suosiollisilta armonosoituksilta, joiden perimmäinen aiheuttaja on se, että johtaja on nyt vaan sattunut nousemaan vuoteesta peukalot ylöspäin -jalalla.

Siksi inhimillisesti välttämättömiä tekoja puetaan retorisiin sävyihin, jotka vihjaavat että kyseessä on merkittävä ponnistus. Juhlapuheissa käydään jatkuvaa "taistelua köyhyyttä vastaan", vaikka "taistelu" on vähintään erikoinen mielikuva köyhäinavusta puhuttaessa. Tällaisten termien ainoa tarkoitus onkin hämärtää asiaa - köyhyys kun on vielä epäselvempi taistelun vastapuoli kuin "terrorismi".

Taistelu kuitenkin luo sankaruuden tuntua: yhdessä voitamme murskaavan vihollisen. "Taistelusta" puhuminen luo mielikuvia merkittävästä vastuksesta, suurista ponnisteluista ja uhrauksista. Harva valtionpäämies haluaa sanoa ääneen esimerkiksi sitä tosiasiaa että teollisuusmaat ovat todella kasanneet käsiinsä vallan poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta heti kun johtajat vaan sille päälle sattuvat.

***

Koska velkakysymys alkaa muodostua rikkaille maille entistä kiusallisemmaksi lähinnä Vuosituhattavoitteiden näkyvyyden ja Irakille puuhatun velka-armahduksen takia, ongelman ratkaisu voi olla hyvinkin lähellä.

Nähtäväksi kuitenkin jää, minkälainen näytös siihen tarvitaan. Ehkä valtionvarainministerit ja pankkiirit vielä liittoutuvatkin "sotaan velkaa vastaan", ja korostavat yhteistä tahtoa tässä käynnissä olevassa "taistelussa".

Sitten voidaankin hoitaa se nuijankopautus, joka olisi ollut mahdollista jo parin vuosikymmenen ajan.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valmistelee väitöskirjaa globaalista oikeudenmukaisuusteoriasta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.