Vieraskolumni

Harhakuvia maan omistusoikeudesta

Virallinen omistusoikeus maapaloihin ei vielä takaa köyhyyden vähenemistä Tansanian maaseudulla. Päinvastoin - kun maata voi käyttää lainan vakuutena, saattaa edessä olla vielä kroonisempi köyhyys.
Kenny Manara
7.11.2005

Kenny Manara

Tansaniassa julkaistiin hiljattain omaisuuden ja liiketoiminnan virallistamista käsittelevä raportti, joka perustui perulaisen ekonomistin Hernando de Soton ja hänen asiantuntijaryhmänsä työhön.

De Soto tiimeineen toteaa, että Tansaniassa 89 prosenttia kaikesta maaomaisuudesta on harmaata sektorilla, lainsäädännön ulottumattomissa. Tutkijat ehdottavatkin, että nykyisiä keinoja omaisuuden formalisoimiseksi eli saamiseksi virallisen talouden piiriin olisi parannettava, jotta köyhät voisivat hyötyä maapaloistaan.

Jo ennen de Soton raporttia Tansanian hallitus oli muuttanut vuoden 1999 maalakia vahvistaakseen viljelijöiden omistusoikeutta maihin, joita he hyödyntävät. Lainmuutos mahdollistaa esimerkiksi sen, että kylähallitukset voivat myöntää asiakirjan omistusoikeudesta, mikä puolestaan voi auttaa viljelijää saamaan lainan rahoituslaitokselta.

***

De Soton keskeinen argumentti liittyy siihen, että virallinen omaisuus on käypää markkinatavaraa. Tämä puolestaan lisää lainatarjontaa ja halukkaiden lainaajien määrää.

Kriitikot kuitenkin toteavat, ettei maaomaisuuden formalisointi vielä riitä luomaan markkinoita maaomaisuudelle. Todellisessa maailmassa maaomaisuuden käyttäminen markkinatavarana on usein mahdotonta - esimerkiksi halu pysyvään asuinpaikkaan ajaa muiden tarpeiden ohi.

Niinpä ilman maakauppamarkkinoita lainatarjonnan kasvuvaikutusta ei synny, koska pankit ja muut lainaajat eivät halua omistaa maata pelkästä omistamisen ilosta. Ja vaikka markkinat olisivatkin olemassa, ei lainatarjonta välttämättä kasva, sillä esimerkiksi alhaiset hinnat voivat vähentää pankkien halukkuutta riskinottoon.

Pankkilainoille on myös tiettyjä rakenteellisia esteitä, erityisesti pienviljelijöiden kohdalla. Muutama vuosi sitten presidentti Benjamin Mkapa huomioi, että kun korko on 15 prosenttia, ei monellakaan ole varaa lainaan. Kohtuuttomat korot sotivat sitä väittämää vastaan, että omistusoikeuden osoittavan asiakirjan myöntäminen viljelijälle auttaisi vähentämään köyhyyttä, koska sitä voidaan käyttää vakuutena pankkilainaa vastaan.

Uusi mahdollisuus saattaa päinvastoin tuomita maaseudun köyhät krooniseen köyhyyteen, koska jos lainanmaksu epäonnistuu, pankki myy kiinnitetyn maapalan.

***

Kaikki edellä mainittu vaatii valtion puuttumista maaseudun rahoitusmarkkinoihin - ja siksi hiljattain toteutettu kansallisen pienrahoituspankin yksityistäminen heijastelee maan omistusoikeuden virallistamiseen liittyviä harhakuvia. Tavalliset pankit monimutkaisine byrokratioineen eivät ole sopineet maaseudun köyhille, ja valtion omistama maaseudun kehityspankki on näyttänyt olevan ainoa keino edetä.

Pankkiirit sanovat, että he välttävät viljelijöille lainaamista muun maussa suurten riskien ja maksujen viivästymisestä aiheutuvien kulujen takia. Tämä yhdistettynä korkeisiin toimintakuluihin selittää sen, miksi lainakulut eivät laske ja toisaalta talletusten korot eivät nouse, vaikka inflaatiotaso jatkaa laskemistaan.

Pankkiirit keskittyvät usein lyhytaikaiseen lainaamiseen pitkäkestoisen sijoittamisen sijaan, erityisesti maatalouden kaltaisella tuotantasektorilla. Tämän takia lainaaminen on hyvin kallista, eivätkä matalat talletuskorot rohkaise säästämään.

Ei siis yllätä, kun pankkiirit sanovat, että vaikka maalakia uudistettiin, jotta maata voitaisiin käyttää vakuutena, on pankkien edelleen vaikea päästä kiinni maaomaisuuteen niiden periessä maksamattomia lainoja. Lisäksi asian käsittely oikeudessa vie kohtuuttoman kauan.

**

Maaomaisuuden virallistaminen saattaa itsessään lisätä opportunismia, konflikteja ja haittoja köyhille. Näin siitä syystä, että valtaosa pienviljelijöistä on lukutaidottomia ja vaarassa menettää perinteiset maansa paikalliselle eliitille.

Maapalan omistusoikeuden todistamiseksi vaadittava prosessi on monimutkainen ja se vaatii rahaa. Niinpä paremmin lakia tuntevat varakkaammat viljelijät voivat lunastaa köyhempien ja tietämättömämpien maat.

Maan omistusoikeuden virallistaminen ei siis ole ainoa ratkaisu maaseutuväestön köyhyyden vähentämiseksi. Maatalouden tuottavuuden parantamiseksi tarvitaan myös teknologiaa, osaamista, oikeudenmukaista markkinoille pääsyä, infrastruktuuria ja monia tukitoimintoja. Näiden saavuttaminen vaatii hallituksesta paitsi halua myös kykyä toimia köyhien etujen ajamiseksi.


Kirjoittaja toimii kehityspoliittisena sihteerinä Kepan Tansanian-toimistossa. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.