Vieraskolumni

Hankkeen loppu - prosessin tuho?

Kimmo Lehtonen
21.4.2003



Kahdeksanvuotiaan Alejandron kiillottaessa reissussa rähjääntyneitä kenkiäni Siunassa sijaitsevassa Desnuque-baarissa tulee taas kerran pohtineeksi, miltä Nicaragua näyttää kymmenen vuoden kuluttua.

"Niskannyrjähdys"-baarin omistajattaren 17-vuotias poika kertoo haaveilevansa pilotin ammatista. Costeña-lentoyhtiön lentäjäkoulu jää häneltä kuitenkin haaveeksi, ellei hän saa käytyä loppuun kesken jäänyttä yläastetta. Poika on päättänyt yrittää, mutta tuskailee ja kiroilee tarjoilijana toimimisen ohessa jo unohtuneiden matematiikan kaavojen kanssa.

Oloa helpottaisi hiukan, jos tietäisi poikien olevan poikkeustapauksia, mutta tilastot Nicaraguan lasten ja nuorten tilasta ovat kylmää luettavaa. Niiden valossa maa on nyrjähtänyt pahemman kerran kehityksen tieltä.

YK:n mukaan maan 2,5 miljoonasta oppivelvollisuusikäisestä noin miljoona ei käy koulua. Viisivuotisen ala-asteen käy loppuun vain noin puolet lapsista, ja viisi vuotta koulutusta onkin maan nykyinen keskiarvo. Noin 70 prosenttia opiskelevista nuorista ei saa yläastetta loppuun.

Vakava tai äärimmäinen köyhyys kulkee käsi kädessä alhaisen koulutustason kanssa ja maaseudulla tilanne on pahin. Nicaraguan työministeriön laskelmien mukaan lapsityöläisiä on yli 300 000.

***

Koulutus on useiden tutkimusten mukaan avainasemassa, jotta maan sosiaalinen integraatio ja edes jonkinlaisen tasa-arvon periaatteisiin nojautuva taloudellinen kasvu voidaan joskus saavuttaa. Ilman kansainvälistä tukijajoukkoa ja kymmeniä projekteja oppikirjapaketeista kouluruokailuun koulutus Nicaraguassa olisi jo kuitenkin täydellisesti romahtanut, sillä jokaisesta peruskoulutukseen laitettavasta cordobasta 70 centavoa on tukirahaa.

Maan köyhimmillä alueilla Karibialla toimivalle Kepalle on olennaista tietää, miten kilpajuoksussa tulevaisuuden mahdollisuuksista pärjäävät Nicaraguan Karibian puolen monikulttuuriset ja -kielelliset autonomiset alueet, joissa keskimääräinen koulutustaso on ainoastaan pari vuotta ala-astetta.

Euroopan unionin varoin Kepa yhdessä parin veljesjärjestön kanssa ja maamme lähetystö bilateraaliapunsa kautta ovat olleet rakentamassa autonomisten alueiden kaksikielisyyskoulutusjärjestelmää. Tuoreiden evaluaatioiden perusteella hankkeet ovat tuottaneet hyvää tulosta.

Nyt koulutussaralla työskentelevien keskuudessa valtaa tilaa pienoinen paniikki ja epätoivo, sillä molemmat hankkeet ovat loppusuoralla.

Tulee mieleen, mitä autonomisten alueiden koulutusosaston puheenjohtaja Pio Garcia sanoi kaksi vuotta sitten haastattelussani: "Hankkeet eivät koskaan voi sivuuttaa opetusministeriön tehtävää, vaikka niiden rooli onkin merkittävä."

Niinpä, mutta optimistiset suunnitelmat hankkeiden "omistajuuden" siirtämisestä opetusministeriölle ja muille tahoille olivat sittenkin melkoisen onttoja. Autonomiahallitus olisi myös niillä näkymin vielä hamaan tulevaisuuteen täysin kyvytön toteuttamaan Kepankin avutuksella luotua autonomisten alueiden omaa koulutusohjelmaa SEAR:ia (Sistema Educativo Autonómico Regional) ilman ulkopuolista rahoitusta.

***

Se olisi ollut hyvä pitää mielessä koko ajan. Hankkeissa olisi jo alussa pitänyt realismin nimissä tunnustaa, että moiseen haasteeseen – kokonaisen koulutusjärjestelmän luomiseen – ryhtyminen tarkoittaa myös projektien raamien yli käyvää elämää. Niissä sitouduttiin isoon poliittiseen prosessiin, jonka päämääränä on autonomian hallinnollisten ja rakenteellisten peruspilareiden ja toisaalta "costalaisten" koko kulttuurisen identiteetin vahvistaminen.

Ehkä kumppaneillemme onkin koko ajan ollut selkeämpää kuin meille, että päästäksemme joskus tulevaisuudessa yhteisiin tavoitteisiimme, kuten esimerkiksi köyhyyden vähentämiseen ja autonomian vahvistamiseen, kaiken selkärangaksi tarvitaan Karibian oman alueen monikulttuurisuuden ja etnisyyden sisäistänyt koulutus.

"Olemme nyt löytöretkellä etsiessämme juuriamme. Vasta nyt meillä on syntymässä ensimmäinen sukupolvi, jolle kaksikielisyys on tärkeää oman identiteetin kannalta ja heille siitä on tulossa elämäntapa, tapa tarkastella ympäröivää maailmaa", toteaa URACCAN-yliopiston rehtori Alberto Sinclair. Esimerkiksi alkuun vastahankaiset vanhemmat ovatkin nyt entistä enemmän ottaneet "omistajuutta" kaksikielisyysopetukseen ja haluavat lapsistaan tulevan monikielisiä ja -kulttuurisia.

Kylmät väreet selkäpiissä tulee nyt pohtineeksi, mihin Kepa ja lähetystö lusikkansa oikein työnsivätkään. Hankkeen sijasta sitouduttiinkin prosessiin, jonka kestävät tulokset eivät ole nähtävissä vuoden parin vaan ehkä kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua.

Parhaillaan Nicaraguan historian ensimmäiset kaksikielisyysopettajatutkintoa suorittavat nuoret opiskelevat jo Bluefieldsin URACCAN-yliopistolla. Koulutuksen kautta varsinkin nuoret mayangat, miskitot ja mestitsit ovat tutustuneet toistensa kulttuureihin ja oppineet arvostamaan niitä. Vähemmistökielille ei Nicaraguassa ole perinteisesti annettu arvoa ja siksi vain espanja on edustanut menestystä ja mahdollisuuksia.

Muutokset väestön asenteissa ovat jo Karibialla nähtävissä. Mikähän on tilanne kymmenen vuoden kuluttua?

 

Kirjoittaja on Kepan tiedottaja Nicaraguassa.