Vieraskolumni

Globalisaatiota ei ole

Poliittiset prosessit eivät ole hallitsemattomia luonnonvoimia vaan ihan aitojen päätösten ketjuja. Globalisaatiokaan ei iske ulkoavaruudesta käsin, vaan ihmisten niin tahtoessa.
Teppo Eskelinen
20.12.2004

Nimi

Kulunut vuosi on tarjonnut runsaasti "globalisaatiokeskustelua". Tällä tarkoitetaan kaksiosaista tapahtumaa. Ensiksi yhteiskunnan etuoikeutetut tahot astuvat vuorotellen esiin ja lausuvat jokainen saman litanian poliittisia ohjeita. Toiseksi toimittajat unohtavat uutiskriteereihin perinteisesti kuuluvan "uutuuden" käsitteen ja kirjaavat nuo samat ohjeet kansalle tiedoksi kerran toisensa jälkeen.

Eli ohjeet on kuultu, kiitoksia vaan. Tärkeää on siis joustaa, kilpailla, tehostaa ja kehittää entistä kapeampia "huippuosaamisen" aloja. Muuten "globalisaatiohäviäjien" leiri odottaa meitä vääjäämättä.

Näiden "globalisaatioon sopeutumisen" strategioiden puhetapa on hieman lapsellista mutta ilmeisen harkittua. Globalisaatio esiintyy niissä aina luonnonvoiman kaltaisena ilmiönä, joka tulee kimppuumme kuin maahan syöksyvä meteoriitti ja meidän tehtäväksemme jää miettiä, miten selviämme sen väistämättä iskiessä. Keskustelu koskeekin aina sitä, mitä globalisaatio pakottaa meidän tekemään.

Todellisuudessa poliittiset prosessit eivät kuitenkaan ole hallitsemattomia luonnonvoimia vaan ihan aitojen päätösten ketjuja. Globalisaatiokaan ei siis iske ulkoavaruudesta käsin, vaan ihmisten niin tahtoessa. Suomi ei myöskään ole ainoa maa, jossa elinkeinoelämän viisaat jakavat "sopeutumisohjeitaan" - itse asiassa koko maapallolla yhtä aikaa on käynnissä kuumeinen globalisaatioon sopeutuminen.

***

Poliittinen puhe on nykyään hyvin profeetallista. Se vilisee erilaisia pelastusoppeja, joista äkkinäiselle saattaisi todella tulla mieleen meteoriitin odottelu. Pelastumisesta on tullut perustoiminto: kun ennen politiikan sisältö oli luettavissa "hyvinvointivaltion" määritelmästä, nykyisin se on luettavissa "hyvinvointivaltion pelastamisen" määritelmästä.

Sama pätee globalisaatioon. Keskeinen globalisaatiopuhetta koskeva oivallus onkin se, että kun kaikki "sopeutuvat globalisaatioon"- joustavat, tehostavat, pilkkovat tuotantoa ja erikoistuvat - seurauksena on juuri globalisaatioksi kutsuttu ilmiö. Siksi ei pitäisikään väitellä globalisaation vaan siihen "sopeutumisen" toivottavuudesta. Ja siksi globalisaation voisi myös lopettaa yksinkertaisesti lopettamalla siihen sopeutumisen.

Yleisimmässä käytössään globalisaatio tarkoittaa suunnilleen samaa kuin taloudellisen kilpailun kiristyminen. Tämän ymmärtävät ainakin Helsingin Sanomien pääkirjoittajat, jotka patistelevat Eurooppaa "olemaan hyytymättä", kun Yhdysvallat ja Kiina “lisäävät kierroksia". Mutta jos globalisaatio pelkistyy kilpailun kovenemiseen, se voidaan todellakin myös lopettaa päättämällä kilpailla vähemmän.

On aivan selvää että tapoja rauhoittaa kilpailua voidaan aina kehittää, jos niin halutaan. Monenlaisen kilpailun, kuten vaikkapa asevarustelun, historia käy esimerkistä. Kun todetaan, että kilpailun rajoittaminen on pitkällä aikavälillä kaikkien etu (vaikkei kukaan sitä voikaan yksipuolisesti lopettaa), siinä myös voidaan onnistua.

Itse kilpailun toivottavuudesta voi tietysti olla montaa mieltä. Mutta demokratian kannalta on epäreilua julistaa poliittisia kysymyksiä prosesseiksi, joihin voi ainoastaan sopeutua - ei vaikuttaa itse prosessiin. Luonnonvoimamyytti on demokratian pahin vihollinen.

***

Sitäkin sopii kysyä, kenen etu on että globalisaatiosta ylipäänsä puhutaan? Ainakin "sopeutumisohjeiden" mielekkyyden ehto on, että luonnonvoima-globalisaatio oletetaan tapahtuvaksi. Siksi globalisaatiokriittisen puheen ongelma on, että kriittisyydestään huolimatta se allekirjoittaa väitteen globalisaatiosta kiistatta tapahtuvana tosiasiana.

Kuvaukset yhteiskunnallisista prosesseista ovat aina vaikeasti todentuvia, epätäydellisiä hahmotelmia. Siksi monen ideologian kannalta keskeisintä ei ole niinkään suhtautuminen johonkin tapahtumaan, vaan usko tapahtumasta. Tietyssä mielessä parasta globalisaatiokritiikkiä olisikin kiistää koko globalisaation olemassaolo.

Samanlainen ongelma liittyy teesiin, jonka mukaan globalisaation seurauksena politiikkaa olisi tänä päivänä "vähemmän" kun taloutta on "enemmän" - ja ongelman ratkaisu olisi antaa politiikalle valta takaisin. Politiikkaa on kuitenkin tänä päivänä aivan yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka se onkin sisällöltään erilaista ja lähempänä talouspiirien haluja. Politiikan katoaminen tapahtuu vasta kun yllämainittu teesi politiikan katoamisesta hyväksytään yleisesti. Teesihän vapauttaa poliitikot vastuusta.

***

Yhdestä asiasta olen globalisaatio-optimistien kanssa samaa mieltä, nimittäin siitä että globalisaatio on mahdollisuus. Mahdollisuushan on aina tulevaisuudessa. Globalisaatio ei siis murskaa meitä alleen tulevanakaan vuonna, vaikka siihen sopeutuminen tekeekin varmasti pahaa jälkeä.


Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka valmistelee väitöskirjaa globaalista oikeudenmukaisuusteoriasta. Kepan verkkokolumnistien esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.